Exit Wounds (2001)

Tämän vuoden teatterilevityksessä olleista toimintaelokuvista ei ole yksikään menestynyt mainittavammin. Robert De Niron tähdittämä 15 minuuttia sai kohtuulliset katsojamäärät, Harlinin Driven oli pettymys ja Sylvester Stallonen toinen elokuva Tappakaa Carter haukuttiin lyttyyn jo ennen ensi-iltaa. Rush Hour 2 saattaa olla ainoa, jolta voisi vielä odottaa suuria katsojamääriä. Kesäinen Steven Seagal rymistely Exit Wounds (2001 USA) voidaan laskea positiiviseksi yllätykseksi. Elokuva keräsi terasseilta kohtuullisesti toiminnanystäviä, eikä sitä voinut moittia suoralta kädeltä, sen verran vauhdikas traileri siitä pyöri televisiossa.

Nyt Exit Wounds on videolla ja DVD:llä, joten itsekin ajattelin katsoa sen. Antipatiani näyttelijä Steven Seagalia kohtaan on muodostunut pitkälti hänen kuivakkaista esiintymisistä elokuvissa Kaappaus merellä ja Kaappaus raiteilla. Tämän lisäksi olen katsonut muutaman vanhemman elokuvan mieheltä, eikä niistä ole sen enempää irronnut. Exit Wounds menestyi jenkeissä hyvin ja pelasti Seagalin laskussa olleen uran, mutta tämä ei vielä riittänyt minulle. Kun elokuva menestyi riittävästi myös Suomessa päätin katsoa sen videolta. Osittain ennakkoluulot olivat negatiiviset, mutta myös positiivisia vibroja oli olemassa.

Tuottaja Joel Silver (Matrix) on saanut Seagalin laihduttamaan itsensä soukaksi ja samalla takaraivosta on napsaistu poninhäntä. Ohjaajana hyörii Andrzel Bartzkowiak, jonka kädenjälkeä on näkynyt aikaisemmin elokuvassa Romeon on kuoltava. Exit Wounds'n pääsivuroolissa esiintyy rap-tähti DMX ja toisena afroamerikkalaisena parhaimman roolinsa tekevä Anthony Anderson. Elokuvan juoni on trillerin rungosta muokattu toimintaelokuvaksi, jolloin tarina on vain rasitteena Seagalin toiminnalle. Käsikirjoitukseen on vuollettu yhtä monta reikää kuin emmentaliin, joka oli jo tuttua Seagalin aikaisemmista elokuvista.

Reikäinen tarina kertoo Orion Boydista ja hänen epäonnisesta poliisinurasta, joka johtaa hänet "rotanloukuksi" kutsutun 15. piirin raadollisempaan maailmaan. Täällä Boyd ajautuu selkärangassaan piilevän rosvovainun ansiosta hämäräperäisen miljonääri Latrell Walkerin (DMX) jäljille, jolla tuntuu olevan salkku täynnä salaisuuksia. Elokuva etenee vauhdikkaasti, eikä katsojaa päästetä helpolla tässä suhteessa. Peltiä rytistyy ja aseet paukkuvat, luonnollisesti Seagal myös opastaa aikidon niksejä. Ohjaaja Bartzkowiakin tyyli näkyy hong kong -vaikutteina toimintakohtauksissa, mutta kyseisen genren elokuvaksi tätä ei voi silti kutsua.

Steven Seagal on esittänyt usein "oman kädenkautta" toimivaa sankaria. Bruce Willisin John McClane Die Hard -elokuvissa edustaa samanlaista oma-alotteista sankaria. Lähes 50 vuotta vanhan Seagalin hahmo Boyd on myös iäkäs. Naamassa näkyy uurteita eikä mies esiinny enää kaikissa taistelukohtauksissa koipi komeasti kahdessa metrissä. Boyd on täysipainotteinen toimintasankari, jonka parisuhde-elämä on eletty vuosia sitten, eikä mies tunnu osaavan lähestyä naisia. Korkeintaan pientä flirttiä esimiehen kanssa illallispöydässä, mutta jo nurkan takana ase kädessä pelastamassa viattomia siviilejä. Todellisessa maailmassa Boyd olisi hyvinkin kylmä ihminen ystävänä, näin lasipinnalta nähtynä hän on ok.

Exit Wounds oli, sääli kyllä, pelkkä actionmättö. Elokuvan katsominen vaatii aivokapasiteetin merkittävää kutistamista, mutta myös lasten silmien peittämistä. Itse en ole koskaan ihastunut tällaiseen suurella rahalla väsätyn toimintaelokuvan päättömään luiden katkomiseen. Elokuvassa on silti potenttiaalia monelle näiden elokuvien ystäville. Ehkä tämä on myös vuoden menestynein toimintaelokuva.