Älä sano sanaakaan - Don't Say a Word (2001)

Gary Flederin ohjaus Älä sano sanaakaan (Don't Say a Word, 2001 USA) perustuu Andrew Klavanin samannimiseen romaaniin. Elokuvassa psykiatri Nathan Conradia esittää viime aikoina kohtuullisen vakuuttavia rooleja tehnyt Michael Douglas. Miehen suoritus Steven Soderberghin Oscareita rohmuneessa Trafficissa oli vähintäänkin hyvä suoritus jo hieman kaavamaisiksi muodostuneiden suorituksien putkessa. Tätä ennen Douglas näytteli hieman lempeämmässä osassa Curtis Hansonin Wonder Boysissa kirjailijaa. Gary Flederin trillerissä Älä sano sanaakaan Douglas näyttelee edelleen korkeapalkkaista ja -koulutettua perheenisää, tällä kertaa kuitenkin ja juuri psykiatria.

Psykiatri Nathan Conrad (Douglas) on alansa huippuja, joten työtä piisaa myös kiitospäivänaattonakin. Elokuvan tapahtumat sysäistään liikkeelle jo kymmenen vuotta aikaisemmasta jalokivivarkaudesta. Varkauden suunnitellut Patrick Koster (Sean Bean, Ronin, Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen Ritarit) ei kuitenkaan ole ottanut huomioon rikostovereidensa luotettavuutta ja yksi kumppaneista varastaa keikan aikana kiven itselleen. Tämä tapaus vaikuttaa aina kymmenen vuoden päähän elokuvan päähenkilön psykiatri Conradin elämään, kun Koster kidnappaa hänen tyttärensä panttivangiksi. Syynä kidnappaukseen on Conradin uusi potilas nuori nainen Elisabeth (Brittany Murphy, Vuosi nuoruudestani), joka sai kuulla isältään lapsena jalokiven piilopaikan ennen isänsä murhaa. Elisabeth on kuitenkin sairaanloisesti sulkeutunut eikä puhu sanaakaan. Myös tässä trillerissä hiekka tiimalasissa valuu uumasta aivan liian nopeasti eikä Conradilla ole kuin päivä aikaa saada nuori nainen tähän maailmaan ja kertomaan jalokiven piilopaikka.

"If you want to see you daughter alive, don't say a word."

Flederin elokuvaa on varmasti kutsuttu tusinatrilleriksi ja itsekin huomasin elokuvassa sen moneen kertaan kierrätetyt piirteet. Kovin syvältä ei tarvitse kaivaa, vaan jo 1996 ohjattu Ransom - lunnaat on perusidealtaan lähes samanlainen mitä Älä sano sanaakaan. Elokuvissa toistuvat suurkaupunki miljöö, kidnappaus, kiristys ja uhkarohkean omatoiminen perheenisä, joka yrittää palauttaa elämänsä takaisin normaaliin rytmiin. Merkittävin ero elokuvilla taitaa olla niiden käännekohdat, jotka sijaitsevat eri paikoissa tai oikeastaan ne johtavat täysin eri reittejä pitkin lopputeksteihin. Se mikä Ransomissa tapahtui jo elokuvan "lainopillisessa" oikeassa kohdassa, tapahtuu Flederin elokuvassa vasta hieman ennen viimeistä puoltatuntia. Tämä tekee Flederin trilleristä erilaisen mitä Ron Howardin Ransom, vaikka tarinat pääpiirteittäin ja lähtökohdiltaan ovatkin samantyylisiä.

Vaikka minulle suositeltiinkin Älä sano sanaakaan, en laittanut levyä koneeseen kovin suurin odotuksin. Tällä kertaa elokuva myös yllätti juuri odotuksien ollessa minimaaliset. Ohjaaja Flederin kidnappaustrillerissä on sopivasti vauhtia, joka saattaa joskus puuttua tämän henkisistä trillereistä, jolloin ne loppua kohden alkavat laahustaa eivätkä lisää puita pesään. Älä sano sanaakaan ei ole maailman vauhdikkain, mutta siitä irtoaa sopiva määrä energiaa lähes kahdeksi tunniksi.

Mitä tulee näyttelijäsuorituksiin, yksikään heistä ei tee mykistävää tai edes nautittavaa tulosta. Douglas nokkamiehenä on puiseva, joka oli odotettavissa, vaikkakaan ei aivan viimeisimpien elokuvien mukaan. Naissivuosissa Brittany Murphy sulkeutuneena alkaa loppua kohden kallistumaan epäuskottavuuden puolelle, samoin käy Famke Janssenille ja Jennifer Espositolle jo heti elokuvan alussa. Janssen jää auttamattomasti elokuvassa statistin osaan samalla Espositon räyhätessä nahkatakkisena rikostutkijana sivujuonessa. Voisin muutamalla lauseella lytätä juuri tämän sivujuonen maan rakoon, mutta jätän sen jollekin toiselle arvostelijalle. Selvää on kuitenkin se, että Espositon osa elokuvassa on olla joko silmänruokaa tai paikata käsikirjoituksen aukkoja.

Trillerinä Älä sano sanaakaan on kuitenkin aivan kohtuullinen ja varmasti katsomisen arvoinen, kunhan ei nosta odotuksia korkeuksiin. Gary Fleder on tätä ennen ohjannut harvakseltaan elokuvia, joista vuodelta 1998 Jäähyväiset tytöille on itseltäni edelleen katsomatta. Älä sano sanaakaan saattaa olla yksi syy katsoa tämä Flederin aikaisempi elokuva.