Traffic (2000)

Ennen Traffic -elokuvaa (2000 USA, Saksa) Steven Soderbergh ilahdutti monia elokuvanystäviä elokuvalla Erin Brockovitch, ja molemmat näistä keräsivät edellisessä Oscar -gaalassa kiitettävän määrän pystejä. Toisin kuin ehkä Erin Brockovitch Traffic tosiaan ansaitsee palkintonsa. Traffic tuo selkeästi esille ongelmat tämän päivän huumeidenvastaisessa taistelussa, eikä elokuvan sanomaakaan tarvitse vääntää rautalangasta. Traffic ei yritäkään antaa vastauksia kysymyksiin ja ongelmiin, sen enempää kuin saarnata massoille asiasta, josta kaikki ovat hyvinkin tietoisia, varsinkin Yhdysvalloissa. Se antaa vain hyvin selkeän kuvauksen siitä, kuinka huumeet kulkeutuvat Meksikosta Amerikkaan ("Traffik" -nimisessä brittiläisessä minisarjassa, jonka pohjalta Traffic on tehty, huumeet kulkeutuivat Pakistanista Eurooppaan ja erityisesti Britanniaan), kuinka sen levitys onnistuu, miksi se onnistuu ja kuinka huumekauppaa vastaan asetetut lait ja rajoitukset voidaan ongelmitta kiertää. Huumeidenvastaisen taistelun epäonnistumisesta kertoo erityisen selkeästi elokuvan 18-vuotiaan Carolinen toteamus huumevieroituksessa: "Minun ikäiselleni nuorelle on helpompaa hankkia huumeita kuin alkoholia". Sitä on kaikkialla koska se kannattaa. Nämä ovat ainakin Soderberghin ilmeisiä johtopäätöksiä.

Elokuva koostuu usean eri henkilön tarinasta. Varsinaista päähenkilöä elokuvassa ei ole, vaikka eniten aikaa kuvassa saa Michael Douglas (The Game - oletko valmis peliin?). Hän esittää Robert Wakefieldiä, tuomaria, joka valitaan Yhdysvaltojen uudeksi keulakuvaksi huumeidenvastaisessa taistelussa. Hän aloittaakin pontevasti ja suhtautuu työhönsä vakavasti. Huumeet, joita vastaan hän taistelee, ruummiillistuvat ikävästi hänen omassa perheessä, kun käy selville, että hänen oma tyttärensä Caroline (Erika Christensen) on addikti. Kokeilusta on vain lyhyt aika, mutta hyvin nopeasti huumeet ovat saaneet hänen tyttärensä valtaansa ja tilanne on etenemässä hyvin huolestuttavaa vauhtia.

Toinen erityisen mielenkiintoinen kuvaus Trafficissa on Meksikon puolella, jossa meksikolainen poliisi Javier Rodriguez (Oscar-palkinnon roolistaan saanut Benigio Del Toro, Tuhon tiellä) taistelee huumeita vastaan omalla tavallaan. Hän jää kahden hallitsevan huumekartellin ristituleen, jolloin pohjimmiltaan kunnollinen Javier jää vaaralliseen tilanteeseen. Asiaa ei myöskään helpota hänen parinsa, joka aikoo myydä tietojansa eteenpäin.

Kolmantena tarinana näemme San Diegon huumeparonin vaimon Helena Ayalan (Catherine Zeta-Jones, The Haunting - paholaistalo) taistelun hänen olemassaolonsa ja perheensä puolesta. Hänen miehensä vangitaan, ja vasta silloin hän saa selville, ettei hänen rakas miehensä olekaan aivan niin kunniallinen kuin olisi voinut luulla. Totuus lyö häntä kasvoille kuin 10 kilon vasara. Mm. taloudellisten huolien takia hän joutuu itse jatkamaan miehensä liiketoimia, halusi hän sitä tai ei, sillä velkojat koputtelevat jo ovella.

Viimeinen päätarina elokuvassa kertoo californialaisesta keskisuuresta huumepomosta Eduardo Ruiz (Miguel Ferrer), jonka poliisit nappaavat rysän päältä. Ruizille tarjotaan suojelua, ja lopulta hän myöntyykin todistamaan suurempia pomoja vastaan. Mutta siitä hänen ongelmansa vasta alkavat. Lisäksi pieniä rooleja vetävät siinä sivussa hyvinkin nimekkäät näyttelijät, kuten Dennis Quaid, Salma Hayek ja Benjamin Bratt.

Trafficissa nämä erilliset tarinat eivät lopulta nivoudu yhteen, kuten on yleensä tapana (esim. Pulp Fiction, Snatch), koska kyseessä ei ole yhteinäinen tarina. Soderbergh selvittää vain katsojille näiden erillisten tarinoiden kautta kuinka asiat toimivat.

Erillisten tarinoiden kuvaamisessa Soderbergh käyttää myös erilaisia kuvaustekniikoita, linssejä ja filttereitä. Raskain esimerkki on Meksikon puolen kuvaus, jossa kameraa käytetään käsivaralla ja värejä on manipuloitu hyvinkin runsaalla kädellä. Se antaa osuudelle lähes dokumentaarisen luonteen. Michael Douglasin osuuksia on taas kuvattu vakaalla kameralla, mutta väreihin on lisäilty jopa ärsyttävissä määrin sinisen sävyjä. Kuka tietää miksi. Muut tarinat ja kohtaukset etenevät jokseenkin perinteisin tavoin. Vaikka Soderberghin kuvaustekniikat palvelevatkin erityistä tarkoitusta, en siltikään pitänyt epätarkasta jäljestä. Se on tietysti makuasia, toiset pitävät paljonkin tällaisesta "real-world" -menosta.

Näyttelijätyö on kautta elokuvan erittäin onnistunutta ja tasaista. Michael Douglas vetää kokemuksella ja taidolla oman roolinsa ja Del Toro välittää pätevästi tunteitaan katsojalle. Silti minun pitää tässä vaiheessa ihmetellä Oscar-akatemian päätöstä: Del Toro onnistuu työssään moitteetta, mutta onko tämä sivurooli vaativuudessaan ja hienoudessaan samaa luokkaa kuin ehdokkuuden myös saanut Willem Dafoe (Shadow of the Vampire)? Ei, ei todellakaan. Dafoe teki roolissaan ainutlaatuisen suorituksen, ja loi hahmolleen sielun, kun taas Del Toro esiintyy hyvin tavanomaisessa roolissa, aika pitkälti omana itsenään, vaikka edelleenkin tekee sen keskitasoa paremmin. Tämä vain vahvistaa käsitystä siitä, että Oscar -palkinnot eivät ole olleet enää moniin vuosiin todisteita paremmuudesta tai poikkeuksellisesta osaamisesta. Raha on pilannut senkin palkinnon jo kauan aikaa sitten. Vaikka toisaalta, sehän on itsestäänselvyys.

Soderbergh on ansainnut paikkansa auringossa. Traffic on poikkeuksellisen puhutteleva elokuva, eikä sen toteutuksessa ole sen suurempia virheitä. Ennen kaikkea Trafficin ansio piilee sen todellisuudessa ja sen esiintuomisessa. Ehkä tällaiset elokuvat saavat vielä amerikkalaisen elokuvan tason nousuun. Ehkä ihmiset jaksavat sittenkin katsella muutakin kuin mitään sanomatonta viihdettä.