Anna
hyvän kiertää - Pay It Forward (2000)
Mimi Leder oli tuttu minulle Deep
Impact -elokuvan kautta. Michael Bayn suurmenestyksen saavuttanut
Armageddon
jyräsi Lederin elokuvan kylmästi. Mielestäni Deep Impact oli kuitenkin
huomattavasti parempi mitä paatoksellinen Armageddon. En väitä,
ettei Deep Impact olisi ollut paatoksellinen, Armageddon sattui
vain olemaan paatoksellinen sanan jokaisessa negatiivisessa merkityksessä.
Lederin tähän mennessä viimeisin Anna hyvän kiertää (Pay
It Forard, 2000 USA) on myös mielenkiintoinen elokuva, joten oli
ihme etten ollut tarttunut siihen vielä aikaisemmin.
Anna hyvän kiertää on mielenkiintoa herättävä muun muassa näyttelijäkaartiltaan.
Mukana on American
Beauty -luuseri Kevin Spacey, Kuudennen
aistin lapsikasvo Haley Joel Osment ja näinä päivinä vilkkaasti
kankaalla näkynyt Helen Hunt. Spacey on ollut myös runsaasti kankaalla,
joka johtuu osin American Beautyn saamasta maailmansuosiosta, mutta
myös miehen lahjakkaasta ammattitaidosta. Ennen Anna hyvän kiertää
Spacey on esiintynyt viime aikojen elokuvissa mm. Anthony Drazan
Eddien maailmassa, pörssimaailmaa
sivuavassa Sikariportaassa
ja irlantilaisterroristi Martin Cahillin jenkkiläiselämänkerrassa
Tavallisen
rehti rikollinen. Anna hyvän kiertää on Spaceyltä vaihteeksi
suurempi esiintyminen. Lapsitähti Haley Joel Osment muistetaan ehdottomasti
Kuudennasta aistista, vaikka löytyyhän meriiteistä sellainenkin
tapaus kuin rooli Forrest Gumpissa. Helen Hunt repäisee Lederin
elokuvassa, eikä lopputulos ole niin säälittävä mitä ehkä Mitä
nainen haluaa tai Tohtori T. ja naiset. Kolmikko onkin elokuvalle
merkittävä voima ja roolisuoritukset hyviä.
Catherine Ryan Hyden novelliin perustuvan elokuvan idea on simppeli.
Koulupoika Trevor (Osment) saa yhdyskuntatiedonopettajalta (Spacey)
tehtävän yrittää parantaa maailman pahaa. Pienimies ottaa koulutehtävänsä
tosissaan ja luo ketjukirjemäisesti kulkevan parannuskeinon: "Tee
hyvä palvelus kolmelle, jotka jatkavat sitä kolmelle." Yksinkertainen
idea on saanut ympärilleen elokuvan, jolla on massiiviset piirteet.
Lederin elokuva availee kyynelkanavia, eikä tätä ole vähentämässä
Osmentin lapsekkaat kasvot. Anna hyvän kiertää ei ole kuitenkaan
nappisuoritus, sillä on myös omat vikansa. Elokuvan pahin vika on
sen venytetty käsikirjoitus. Normaalin elokuvan mittainen puolitoistatuntia
olisi hyvinkin riittänyt pituudeksi. Tämän jälkeinen puolituntinen
tuntuu itsestään selvien asioiden jahkaamiselta ja paatokselliselta
pitkittelyltä. Tuntuu suorastaan ihmeeltä, että ohjaaja tai käsikirjoittaja
on tehnyt tällaisen ratkaisun, sillä tarinan muokkaaminen kaiken
tarpeellisen sisältäväksi ja samalla oikean mittaiseksi olisi onnistunut
näin maallikonkin silmin helposti. Kerronta oli mahtavaa juuri ensimmäiset
kolme puolituntista. Tyypillistä Mimi Lederiä. Tämän jälkeen elokuva
alkaa jaaritella, asioita käännellään edestakaisin, vaikka lopputulos
on jo ennakoitavissa.
Vaikka tekstini saattaa antaa ymmärtää, ei elokuva ollut silti
aivan näin tympeä kokonaisuudessaan, Jollekin saattaa kuitenkin
jäädä paha maku suuhun. Mainitsen lopuksi vielä Kevin Spaceyn, Haley
Joel Osmentin ja Helen Huntin, jotka tekevät elokuvasta katsomisen
arvoisen. Hunt hätkähdyttää alussa, verraten lähiaikoijen muihin
rooleihin, mutta lopputulos on hänen osaltaan loistava. Spacey ja
Osment antavat Lederin ohjauksessa oman tarvittavan lisänsä, vaikka
hahmot tuntuvat jo tutuilta, erityisesti Osment.
teksti: ©
2002 Raimo Miettinen

|