Sikariporras - The Big Kahuna (1999)

Sikariporras (The Big Kahuna, 1999 USA) on vähällä rahalla väsätyn näköinen. Rekvisiitta on karsittu minimiin, käsikirjoitus sisältää paljon puhetta ja vähän toimintaa (ei räjähdyksiä tms.). Ainoastaan näyttelijäkaarti on hörpännyt suuren osan hunajapurnukasta. Oscar -voittaja Kevin Spacey ja Danny DeVito ovat ehkä pyytäneet hiukan kunnianhimoisempia summia tuottajalta. Heidän lisäksi elokuvassa on Peter Facinellin esittämä uskovainen ja Paul Dawsonin pari sanainen ruoankuljettaja.

Neljällä näyttelijällä työstetty elokuva tuntuu kovin amatöörimäiseltä. Näinkin nimekkäiden nimien kuin Spaceyn ja DeViton yhdistelmä tällaiseen minimaaliseen elokuvaan tuntuu mahdottomalta, "Hollywoodin lakien" mukaan. Ohjaaja John Swanbeckin ja käsikirjoittaja Roger Rueffin yhteistyö dialogien ja henkilökuvauksen kohdalla toimii komeasti.

Sikariporras (huono nimi) lähtee liikkeelle erikoisesti. Kolme miestä tapaavat hotellin 16. kerroksessa. Kokouksessako? Kaksi odottaa kolmatta, ruokaa on kärryillä, huoneessa on paljon huonekaluja ja baari oven vieressä. Ovatko he kavereita? Kaikilla kolmesta miehestä on päällään siisti puku. Juristeja? Yksi heistä alkaa piikittelemään ujointa. Miksi? Kolmas yrittää saada keskustelua? Kuka hän on?

Juoni etenee hahmoihinsa vahvasti nojaten. Kolmikko on koko ajan polttopisteessä. Suurennuslasia kohdistetaan vuorotellen jokaiseen ja samalla hahmot muodostuvat tyylikkäästi moniulotteisiksi. Elokuvan dialogi ei ole aivan huippua. Purevuus ja sähäkkys puuttuvat, vaikka osa miesten laukomista vitseistä naurattaa.

Sikariporras ajautuu kauniisti talouselämän paineista henkevään keskusteluun. Uskonasiat ovat alusta asti mukana taustalla ja "kissa nostetaan pöydälle" loppuhuipennuksena. Kevin Spaceyn esittämä puhelias kritisoija arvioi nuorta tulokasta, Peter Facinellia kokemattomaksi ja kykenemättömäksi uskonnollisten suuntauksiensa takia. Loppuratkaisu on odotettavissa, mutta se tuntuu silti hyvältä ratkaisulta.

Kevin Spacey (American Beauty), Danny DeVito (L.A. Confidential) ja Peter Facinelli tekevät miehen työn. Kukaan heistä ei yllättäen nouse mitenkään paremmaksi, vaan jokainen on paras omalla sarallaan. Tällainen on sinänsä aika ovela suoritus ohjaaja John Swanbeckilta. Pienellä purevuudella tai rohkeammalla dialogilla olisi saatu elokuvasta heti alusta asti kiinnostavampi ja ehkä myös katsojalla säilyisi mielenkiinto voimakkaampana.