powered by FreeFind


 

Tutkielma: Suomi- ja suomalaisuudenkuva Kaurismäen veljesten tuotannossa
teksti: Otto Kylmälä


 

ONGELMANASETTELU


Olen tutkielmassani tarkastellut Kaurismäen veljesten tuotantoa ja eritoten niissä olevaa Suomi - ja/tai suomalaisuuskuvaa. Ja koska kyseisestä aiheesta saisi monta kirjaakin, niin olen joutunut raa'alla kädellä karsimaan käsiteltyjen aiheiden ja elokuvien määrää. Olen myös painottunut tutkielmassani enemmän Akin tuotantoon, sillä vaikka Mikallakin on varsin suomalaisia elokuvia, niin on hän enemmän toiminut ja tehnyt elokuviaan ulkomailla. Akin tuotannossa olen painottunut kenties enemmän hänen työläiselokuviinsa ja jättänyt sellaiset elokuvat kuten Leningrad Cowboys go America ja I Hired a Contract Killer vähemmälle huomiolle, niiden ollessa kenties "liian kansainvälisiä" otettavaksi mukaan tarkasteluun. Myös sellaiset elokuvat kuten Calamari Union ja Hamlet Liikemaailmassa ovat jääneet alakynteen, koska kyseisissä elokuvissa ei välttämättä ole erityistä Suomi - ja/tai suomalaisuus kuvaa. Näin ollen en tule erikseen mainitsemaan tiettyjä elokuvia tietyissä kohdissa ja jos joku elokuva on jäänyt pois käsittelystä, niin sen voi varmaan luokitella kyseisiin kuvauksiin.

 

Tutkielman toinen luku kertoo hiukan perustietoja Kaurismäen veljeksistä ja lisänä ovat listat molempien ohjaajien pitkistä elokuvista. Kolmannessa luvussa on käsitelty varsinaista aihetta. Olen jakanut luvun kolmeen alalukuun: teeman tasolla, henkilöhahmojen tasolla ja tyyli. Ensimmäisessä tulee ilmi miten suomalaisuus ilmenee Kaurismäkien valitsemissa teemoissa, joita he elokuvissaan kuvaavat. Toisessa alaluvussa käsittelen Kaurismäille ominaisia henkilöhahmoja ja miten niissä ilmentyvät suomalaisuus ja suomalaisuudenstereotypiat. Viimeisessä alaluvussa tulee esiin tyyli, joilla veljekset ovat elokuvansa tehneet. Tyyli -luvussa vahvempana osapuolena on jälleen kerran Aki, koska hänellä on vahvempi ja yksilöllisempi tyyli mitä Mikalla.

 

KAURISMÄET

 

Mika ja Aki Kaurismäki ovat molemmat suomalaisia ohjaajia, joille on kehittynyt persoonallinen tyyli ja vuosien kokemus alalta. He ovat olleet yli kaksikymmentä vuotta suomalaisen nykyelokuvan parhaita lippulaivoja ja heidän elokuvansa ovat saaneet kansainvälistä menestystä ympäri maailmaa.

 

MIKA

 

Moro no Brasil -dokumentin kuvaukset: © 2002 arte, Magnatel TV GmbH, Marianna Films, Lichtblick Film- und Fernsehproduktion, TV Cultura ja Yleisradio.)

Mika Kaurismäki syntyi vuonna 21.9.1955 Orimattilassa. Hän opiskeli Hochschule für Fernesehen und Film -elokuvakoulussa Münchenissä 1977-1981. Opiskelu Saksassa loi Mikalle kansainvälisen pohjan ohjaajana. Myöhemmin hän onkin työskennellyt mm. Suomessa, Amerikassa, Brasiliassa ja Saksassa. Maasta toiseen hyppelyn lisäksi Mikalle on ominaista genrestä toiseen vaihtelu. Hän on kokeillut osaamistaan mm. komedioissa, rikoselokuvissa, tieteiselokuvissa, dokumenteissa, mutta matkustamisen ja tie -teeman suosiminen on osoittanut road movien Mikan omimmaksi alueeksi. Hänen tyylilleen on ominaista lähes dokumentaarisen tyylin hyödyntäminen miljöökuvauksissa. Matkametafora, ympäristöntarkkailu ja ihmisten väliset intiimit suhteet ovatkin Mikan elokuvissa tavaramerkki.

Mikan elokuvat ovat saaneet lukuisia palkintoja niin Suomessa (mm. 6 Jussi-palkintoa) kuin ulkomailla; Lisäksi hänet on palkittu Pro Finlandialla vuonna 1994. (1.)

 

AKI

 

Aki Kaurismäki syntyi vuonna 4.4.1957 Orimattilassa. Hän opiskeli muutaman vuoden tiedotusoppia Tampereen Yliopistossa.

Aki aloitti ohjaajauransa Mikan vanavedessä tehden hänelle käsikirjoituksia, näytellen Valehtelijassa ja ohjaten Mikan kanssa Saimaa - Ilmiön. Aki ei ole ollut urallaan yhtä monivivahteinen kuin veljensä vaikka hän onkin tehnyt dokumentteja, klassikkoromaanien sovituksia, musiikkivideoita, kansainvälisiä projekteja ja komedioita. Sillä monet näistä tyyleistä ovatkin ilmenneet tai ovat toteutettu Akin itselleen ominaisen tyylin puitteissa. Ja melkein koko tuotanto onkin tehty juuri tragikomedian lajityypille sovitettuna (esim. Hamlet liikemaailmassa). Akin tyyli on hioutunut niin ominaiseksi, että onkin alettu puhua Kaurismäki -maisesta elokuvasta tai toteutuksesta.

Aki on saanut niin paljon palkintoja ettei hän itsekään ole pitänyt niistä kirjaa. Suomessa hän on saanut mm. 7 Jussi -palkintoa, Pro Finlandian ja vuoden 1999 Elokuvataiteen valtionpalkinnon. (2.)

Tuoreimmasta päästä on Mies vailla menneisyyttä -elokuvan menestys vuoden 2003 Cannesin elokuvajuhlilla ja parhaan vieraskielisenelokuvan Oscar -ehdokkuus.

 

 

SUOMI- JA SUOMALAISUUDENKUVA VELJESTEN TUOTANNOSSA

 

TEEMOJEN TASOLLA

 

"Rosson suomalaisuus on keskiolutbaarien melankoliaa ja kyynelten tulvaa, sen kansainvälisyys ummikkojen vuoropuhelua, väärinkäsityksiä ja harharetkiä."

Rosso: © 1985 Jörn Donner Productions ja Villealfa Filmproduction Oy.)

Näin kirjoitti Sakari Toiviainen Mika Kaurismäen elokuvasta Rosso kirjassaan Levottomat sukupolvet. Vaikka kommentti koskeekin Rossoa ja se sopii siihen parhaiten, niin Rosso nimen tilalle voisi kuvitella, poikkeuksia lukuun ottamatta, melkein kaikki veljesten elokuvat. Ne ovat täynnä suomalaista alkoholikulttuuria, melankoliaa ja surua ja niiden kansainvälisyys ei välttämättä ole yleismaallista eikä välttämättä aukene kaikille. Joten tuo lause kiteyttää hienosti Kaurismäen veljesten elokuvien suomalaisuuden ja periaatteessa tätä tutkielmaa ei välttämättä tarvitsisi jatkaa enää pidemmälle. Kuitenkin jatkan valaisemalla muutamia yksityiskohtia, seikkoja ja antaen kenties uusia näkökulmia, mutta silti raapaisten vain pintaa.

Katsellessa Akin työläiselokuvia saattaa huolestua (varsinkin menestystä saaneiden kohdalla) millaista kuvaa Suomesta oikein ulkomaisille katsojille jää. Mies vailla menneisyyttähän kertoo asunnottomista, jotka asuvat Helsingin varastoalueilla konteissa. Kyseinen elokuva on varmasti yksi menestyneimmistä (ellei menestynein) suomalainen elokuva ja sitä on esitetty ympäri maailmaa. Joten herääkin kysymys, että onko tämä nyt sitä positiivista imagonluontia Suomesta, mitä me haluamme? Maailmalla on vieläkin vahvasti iskostunut stereotypia meistä juroina, ujoina ja humalaisina. Joten eikö Kaurismäen realistiset elokuvat ole ristiriidassa nykyisen teknologia-/kehitysmaa imagon kanssa, jota me haluamme levittää. Kaurismäet ovat kuitenkin maamme parhaita vientituotteita kulttuurin saralla, joten voisi sanoa, että heistä olevan pelkkää hyötyä. Vaikka maailmalla ei varmasti väheksytä Kaurismäkien elokuvien elämän karua varjopuolta, niin he ovat oppineet vastaanottamaan heidän elokuviensa tumman ja koskettavan huumorin omakseen.

Kaurismäkien elokuvia on esitetty ympäri maailmaa ja hyvällä vastaanotolla, joka sinänsä on aika mielenkiintoista. Perisuomalaiset elokuvat, jotka käsittelevät suomalaisia aiheita ja suomalaisia, ja joissa on viittauksia ja pieniä "sisäpiirin" vitsejä suomalaisille, ovat menestyneet ulkomailla hyvin. Mitä ns. ulkopuoliset sitten näkevät Mikan ja Akin elokuvissa. Suomalaiset näkevät niissä Suomen ja todellisuuden. Veljesten elokuvat, vaikka ovatkin täynnä Suomea, kertovat pohjimmiltaan myös elämän ja inhimillisyyden peruspilareista, kuten rakkaudesta, kuolemasta, yksinäisyydestä, työnteosta ja kulttuurista. Joten ei ole mikään ihme että veljesten elokuvat ovat jollain tasolla rajattomia. Tehden niistä elokuvia kaikille.

Kun tarkastellaan molempien veljesten tuotantoa yhteensä, niin sieltä voi helposti eritellä heidän "suomalaisimmat" elokuvansa. Akilla on tietysti omat työläiselokuvansa ja Mikalla 80 -luvun alun elokuvansa, mutta veljesten tuotannon "suomalaisin" elokuva on heidän yhteinen: Saimaa - ilmiö. Siinä aihetta käsitellään dokumentin näkökulmasta, joten elokuvallisen ilmaisun keinotekoisuus ei pääse vaikuttamaan aiheeseen. Miljöönä on Suomi ja sen parhaat puolet: luonto, vesistöt (Saimaan kanava) ja kesä. Päähenkilöinä toimivat 80 -luvun alun suomalaiset rokkarit. Heidän puheissaan ja teoissaan on hikeä, testosteronia, vitutusta ja isänmaallisuutta. Nämä herrat eivät välttämättä ole sanan vanhoillisessa mielessä isänmaallisia, kuten Martti Syrjä puhuukin armeijasta ja siitä kuinka hän ei sinne mene, mutta heillä on varmasti muita keinoja osoittaa isänmaallisuutensa. Kuten esimerkiksi suomalaisten miesten ainoa avautumisen keino: rock-musiikki. Musiikkinsa välityksellä muusikot laulavat siitä "keitä me olemme ja mitä kieltä me puhumme" ja myös siitä minkälaista on olla suomalainen Suomessa. Myöhemmin samanlainen ilmaisu on toteutunut Mikan elokuvassa Rosso. Kahden miehen, jotka eivät puhu samaa kieltä, löytäessä yhteisen sävelmän: Olen suomalainen/Sono italiano. Dokumentin sydäntä riipaisevan suomalainen kohtaus tapahtuu laivan ajellessa pitkin kanavaa ja Safkan soittaessa haitarilla Päiväsädettä ja Menninkäistä. Musiikin melankolia ja siihen rinnastetut kuvat miesten apaattisista ilmeistä kertovat paljon ilman sanoja. Elokuva ja samalla Tuuliajolla -kiertue päättyy miesten laulaessa Maamme -laulun, joka antoi hyvän laukaisualustan Mikan seuraavalle elokuvalle, Arvottomille ja sen alun kamera-ajolle, jota säestää Finlandia.

Arvottomat oli Mika Kaurismäen esikoispitkä elokuva ja hän käsikirjoitti sen Akin kanssa. Verrattuna Klaani, tarina sammakoiden suvusta -elokuvaan, joka tulisi seuraamaan Arvottomia, on Arvottomat paljon kaunistellumpi kuvaus Suomesta ja suomalaisista. Vaikka Arvottomat onkin toiminnallinen road movie on siinä kuitenkin hienoja suomalaisia maisemia ja henkilöiden tasolla on tiettyä rehellisyyttä. Veljekset kuvailivat elokuvaa vuoden 1982 lehdistötiedotteessa "eksistentialistiseksi toimintaelokuvaksi" ja sanoivat sen tematiikalle ominaista olevan "myyttinen suomalainen melankolia ja sen asian tutkiminen, mitä tälle maalle ja kansalle on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana".

Myös veljekset ovat joutuneet suomalaisina elokuvantekijöinä käsittelemään/kiinnittämään huomiota suomalaiseen juomakulttuuriin ja näin he kommentoivat aihetta Peter von Baghin haastattelussa vuonna 1982 Arvottomat -elokuvan yhteydessä: Mika Kaurismäki sanoi: "juuri sen suomalaisuuden ottavan päähän", ja Aki jatkoi: "Se helvetinmoinen myyttinen suomalaisuus - alkoholikulttuuri, Koskenkorvakulttuuri. Sen tähden Arvottomissa ryypätään koko ajan hienoja viinejä, eikä kukaan tule humalaan. Jos se olisi jossain muussa maassa tehty leffa, niin ei sellaiseen tarvitsisi kiinnittää huomiota." (3.) Tällainen itsetietoisuus elokuvan tekemisessä/katselemisessa on suurilta osin haitaksi, mutta veljekset pystyivät kääntämään aiheen huumorin toisinpäin.

Akin (myös Mikan) elokuvissa on havaittavissa eräs omalaatuinen ilmiö. Niissä on jotain tiettyä vanhanajan kaipuuta, paluuta menneisyyteen ja vanhojen asioiden henkiin herättämistä, tietynlaista kadonnutta Suomea. Akin elokuvissa henkilöt ajelevat vanhoilla Caddilaceilla ja kuuntelevat jukeboxeista vanhaa rock ´n´ rollia. Näitä piirteitä voi löytää melkein mistä tahansa Akin elokuvasta ja jopa hänen Leningrad Cowboysille ohjaamistaan videoista (eritoten These Boots, joka sijoittuu 60 -luvun maaseudun miljööseen). Hahmot näin ollen elävät tavallaan toinen jalka menneisyydessä ja toinen nykyhetkessä, kauaskatseisuuskin jää idean tasolle. Haaveilla osataan, mutta vastoinkäymiset palauttavat heidät taas maanpinnalle.

Teemat, joiden kautta Akin on yleensä elokuviensa kautta puhunut parhaiten ovat olleet yleinen elämän tragikoomisuus ja sen eksistentialistinen olemus ja näihin liitettynä Suomen sisäiset ja poliittiset asiat ja suomalainen kulttuuri. Molemmat veljekset ovat käsitelleet Suomea elokuvissaan ns. "varjoisana paratiisina". Paikkana, jossa on epäoikeudenmukaisuutta, vääryyttä, ja jossa kaikki asiat eivät välttämättä ole kohdallaan, mutta myös isänmaana ja kotimaana. Muutamat Akin elokuvat antavatkin ankean kuvan Suomesta, mutta silti todistavat rakkaudellaan ja lämmöllään, että huonomminkin voisi olla.

1990 -luvun alussa Aki aloitti uuden "työläistrilogiansa" ohjaten Kauas pilvet karkaavat -elokuvan, ensimmäisen ja näillä näkymin ainoa elokuvan, joka on käsitellyt laman jälkeistä massatyöttömyyttä. Elokuva on siitä merkittävä suomalaisille, koska se todellakin käsittelee arkirealistista aihetta (työttömyyttä ja työtä) tavalla, joka kosketti monia suomalaisia liikuttavalla näkökulmalla. Uuden trilogian ensimmäinen osa käsittelee työttömyyttä ja sen "toinen osa" Mies vailla menneisyyttä asunnottomuutta.

Vaikka tutkielmassa on jätetty käsittelemättä ja mainitsematta joitain tiettyjä teoksia, vaikkapa Akin tuotannossa, se ei tarkoita sitä ettei niissä olisi hiukan taikka lainkaan suomalaisuutta. Tätä väitettä tukee myös elokuvatutkija Sakari Toiviainen, joka on sanonut Akista ja hänen elokuviensa tematiikasta seuraavaa:


"Kuvan, leikkauksen, vuoropuhelun, näkemyksen ankaruudessa Aki Kaurismäkeä on saatettu verrata moniin modernin elokuvan suuruuksiin, mutta hänen "melankolian dynamiikkansa" on jäljittelemättömän suomalaista ja persoonallista silloinkin, kun pohjana on ulkomaalainen klassikkoteksti ja tapahtumapaikkana on Lontoo, Pariisi tai New York. Se on melankoliaa maailman kylmyyden ja pimeyden edessä, pitkien talvien, lyhyiden kesien ja ankeiden syksyjen melankoliaa, puhumattomuuden ja lohduttoman juopottelun melankoliaa, maanhiljaisten melankoliaa kohtalonomaisten yhteiskunnallisten voimien edessä, melankoliaa maailman rumuuden ja kadotetun paratiisin johdosta." (4.)

 

HENKILÖHAHMOJEN TASOLLA

 

"Olen Pohjanmaalta ja meillä ei jäädä velkaa"
- Oikarinen (Esko Nikkari) elokuvassa Mies vailla menneisyyttä (5.)

Pelkistetyt ilmeet, vähäeleinen näytteleminen ja niukka dialogi ovat kaikki osa Akin hahmojensa olemusta. Suomalaisen jurouden ja ujouden stereotypioita viedään niin pitkälle, että ne ovat välillä selkeitä ylilyöntejä. Kaurismäellä ei välttämättä ollut juuri tämä aikoinaan mielessä, kun hän esimerkiksi käsikirjoitti veljensä esikoista Valehtelijaa, jossa on jo "Kaurismäki -maista" dialogia. Kyseinen tyyli on pikemminkin syntynyt normaalina sivutuotteena Akin ankarassa minimalistisessa realismissaan. Se on kuitenkin näin jälkikäteen helppo havaita varsin suomalaiseksi ja varsin ymmärrettäväksi menetelmäksi suomalaisen elokuvaohjaajan tuotannossa. Olemmehan me sentään kotoisin kylmästä ja pimeästä Pohjolasta, jossa ei puhuta, vaan juodaan viinaa ja podetaan ikävää.

Mikan opiskelu Saksassa ei ainoastaan antanut hyvät lähtökohdat kansainväliselle elokuvanteolle, vaan se myös antoi Mikalle uusia näkökulmia suomalaisuuteen ja sen kuvaamiseen. Se on lisännyt Mikan visuaaliseen silmään kyvyn nähdä Suomi osana Eurooppaa ja koko maailmaa. Rossossa kuvataan Suomea ulkomaalaisen silmin, Arvottomien päähenkilöt lähtevät elokuvan loppupuolella Pariisiin ja Zombien ja kummitusjunan päähenkilö lähtee kuolemaan Istanbuliin. Ja lisäksi opiskelu toi uutta värikkyyttä henkilöhahmojen tasolla. Enää ei tarvinnut kirjoittaa repliikkejä suomalaisten suuhun, vaan nyt oli myös mahdollista laajentaa skaalaa vieraskielisen ilmaisun suuntaan. Tällainen kansainvälinen ote nousi paljon vahvemmaksi Mikalle kuin Akille, ja juuri rajojen ylitys enteili myös Mikan loppu-uran suuntaa.

Akin työläiselokuvissa henkilöhahmot ovat tietenkin suomalaisia, mutta omalla erityisellä tyylillään. Hahmot kertovat jossain määrin suomalaisista paljon. Ne kertovat suomalaisten rehellisyydestä, vaatimattomuudesta, arvoista, asenteista mielentiloista ja sinnikkyydestä. Akin elokuvissa hahmot eivät luovuta, vaan he jatkavat vastoinkäymisistä huolimatta, kunnes kuolema korjaa. Varjoja paratiisissa -elokuvan roskakuski Nikander ei vaadi keltään mitään ja Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa miehellä ei ole mitään, ei edes nimeä. He ovat yksin ja peloissaan, kunnes löytävät jonkun tai jotain joka antaa turvaa. Akin elokuvissa yksinäisyyden manifestaatio on usein ollut Kati Outinen, joka on moneen otteeseen joutunut esittämään yksinäistä "vanhaa piikaa", kuten Kaurismäen uusimmassa, mutta useimmiten tilanteeseen on löytynyt onnellinen ratkaisu.

Akin elokuvissa olevasta kadonneen Suomen ja menneen ajan tavoittelemisen tematiikasta johtuen myös henkilöhahmot ovat hieman aikakaudesta pois. Akin lausunto vuodelta 1991, "Tuoreimmatkin, modernimmat henkilöhahmoni ovat jostain 1960 -luvulta, ehkä 1970 -luvulta", tukee väitettä. Hahmot näin ollen elävät tavallaan toinen jalka menneisyydessä ja toinen nykyhetkessä, kauaskatseisuuskin jää idean tasolle. Haaveilla osataan, mutta vastoinkäymiset palauttavat heidät taas maanpinnalle.

Puhuttaessa Akin "työläiselokuvista" täytyy kiinnittää huomiota henkilöhahmojen taustaan ja yhteiskunnalliseen statukseen Suomessa. Sillä Akin elokuvissa hahmot ovat paljolti häviäjiä ja laitapuolenkulkijoita. Aki onkin kommentoinut tätä seikkaa seuraavasti: "Itse asiassa olen kuvannut aika paljon työläisiä alempaa luokkaa, ei ammattityöläisiä vaan hanttijätkiä." (6.) Sanoen näin hahmojen olevan vastoinkäymisten heitteillä ja eikä mitään pysyvää omaavia epäonnistujia. Akin hahmot kuitenkin vastoinkäymisistä huolimatta pääsevät aina jaloilleen. Oli se sitten työpaikan menetys, putkaan joutuminen, ystävän tai omaisen kuolema niin he aina pystyvät löytämään tarmoa ja sisua jaksaa eteenpäin ja aloittaa alusta.

Jo kautta aikain arkisessa realismissa tämäntyyppiset ominaisuudet ovat olleet pääelementtejä henkilöhahmoilla, ja niin myös Akin elokuvissa. Ja vaikka Akin hahmot ovatkin epäonnistujia, he eivät ole luovuttajia. Kunnon perinteiset elokuvat joiden kannatteleva voima on realismi, eivät toimisi kokonaisuutena tai osissa ilman näitä henkilötyyppejä. Kaiken lisäksi asetelman toteuttaminen Suomessa antaa tälle lajille lisää uskottavuutta, ainakin suomalaisten silmissä. Sillä suomalaiset ovat äärettömän realistisia. Meissä ei ole mitään liioiteltua taikka ylikorostettua, vaikka puhumattomuus ja kotimaisen kielemme kankeus ovatkin hieman astetta enemmän fiktiivisiä, mutta silti tämä "formaatti" sopii kuin nakutettu meille.

 

TYYLI

 

Vaikka veljespari lähtikin samanlaisista lähtökohdista, niin jo alkuvaiheissa he lähtivät tyylillisesti eriteilleen. Akin ilmaisu on hioutunut kokonaisvaltaisen minimalismin puitteissa omaksi, kun taas Mika on tasapainotellut erilaisista elokuvista toiseen, ollen näin "tyylillisesti lokeroimattomissa". Lainaten Peter von Baghin luokittelua veljeksistä, niin Mikan kohdalle osuisi ranskalainen määritelmä "Metteur-en-scène", Akin ollessa oikea "auteur": käsitteistä edellinen tarkoittaa enemmän "toteuttajaa" ja/tai "puhdasta ohjaajaa", kuin jälkimmäisen käsitteen "tekijä", jota voitaisiin luonnehtia varsinaiseksi taiteilijaksi, tai Andrei Tarkovskin mukaan "runoilijaksi" (7.)

Akin tyylistä on noussut jo käsite suomalaisille ja puhutaankin kaurismäkimäisestä tyylistä kuvata tai esittää jotain. Elokuvan terminologialla puhuttaessa on kyse minimalismista. Suuntauksesta, joka perustuu niukkoihin kameraliikkeisiin ja näyttelemisen eleettömyyteen ja jonka ohjaajiksi luetaan mm. Bresson, Dreyer ja Jarmusch. Viimeinen heistä on ohjannut episodi -elokuvan nimeltä "Night on Earth", jonka yksi jakso on kuvattu Helsingissä ja siinä ovat pääosissa Matti Pellonpää, Sakari Kuosmanen ja Kari Väänänen. Jokainen heistä on "Kaurismäki" -näyttelijöitä. On mielenkiintoista havaita jakson ainoat kaksi nimeä, jotka mainitaan ovat Mika ja Aki. Tietäen Jarmuschin olevan Sodankylän filmifestivaalien kävijä ja veljesten tuttu, niin voisi veikata veljesten auttaneen Jarmuschia elokuvan teossa ja kunnioitukseksi Jarmusch on laittanut veljesten "nimet" elokuvaan.

Kuitenkin puhuttaessa minimalismista ja sen historiasta, niin suuntauksen varsinaiseksi mestariksi on usein nimetty Robert Bresson. Joten onkin sinänsä mielenkiintoista lukea Englantilaisen kirjoittajan Roger Connahin puhuvan Akin tyylistä "enemmän bressonimaisena kuin Bresson itse." (8.) Väite taikka ajatus on sinänsä mielenkiintoinen, mutta siihen se jääkin. Sillä kuinka voitaisiin sanoa jonkun toisen tyylin olevan enemmän toisen tyyliä, kuin hänen itsensä. Bressonin antamista vaikutteissa Akille ei toisaalta ole kiistämistä (varsinkin Tulitikkutehtaan tytön kohdalla). Eräässä keskustelussa Peter von Baghin kanssa Akin elokuvien puhumattomuuteen hän on hymähtänyt vain olevansa "Bresson fani". (.9.)

Kuten mainittua Akin ääriminimalistiseen tyyliin kuuluu näyttelijöiden puhumattomuus ja näyttelemättömyys (aivan kuten Bressonilla) ja tätä tyylinsä osa-aluetta Aki onkin selvittänyt hieman toisella tapaa Mies vailla menneisyyttä -käsikirjoituksensa esipuheessa:

"Lisäksi tulisi ymmärtää, ettei elokuva luonteensa vuoksi ole omiaan päähenkilön ajatusten kuvaamiseen, joten hänen mahdolliset tuntemuksensa on parempi esittää toiminnan kautta. Esimerkiksi savukkeen sijoittaminen henkilön käteen riittää erottamaan hänet Pavlovin koirasta. On katsojan asia päättää millainen rajumyrsky hänen sielussaan kulloinkin vallitsee." (10.)

Joten näyttelijöiden puhumattomuus on lähtöisin hänen Bresson kunnioituksesta ja sen lisäksi hän mielipiteistään elokuvankielestä. Kiistelyn aiheena voisi hyvin olla kumpi on vaikuttanut tyyliin ja ratkaisuihin enemmän: teoria elokuvankielestä vai kunnioitus Bressonia kohtaan. Eräs mielipide voisi olla, että Akin tyyliin on kokonaisvaltaisesti vaikuttanut Bresson ja hän on perustellut ja järkeillyt ratkaisunsa kieliteoriaan pohjaten. Vaikka voisi myös sanoa Bressonin olevan hänen tyylinsä perustus, johon Aki on rakentanut päälle omansa.

 

Tulitikkutehtaan tyttö: © 1990 Esselte Video, Finnkino Oy, Svenska Filminstitutet ja Villealfa Filmproduction Oy.)

Osana minimalismia ja Akin omaa elokuvakieltä on tarve näyttää vain kuvia, jotka ovat välttämättömiä. Sen takia esimerkiksi Akin Hamletissa ei ole "ollako, vai eikö olla" -kohtausta, koska sillä ei ollut välttämätöntä vaikutusta tarinaan. Tulitikkutehtaan tytössä (Akin minimalismin huipentumassa) kerronta luottaa paljon kuviin ja niiden rytmiin, vastoin kuin sanoihin ja dialogiin, jota on äärimmäisen vähän. Lyhyesti tiivistettynä: Aki kertoo mieluummin kuvilla kuin sanoilla.

Puhuttaessa Akin tyylin kansainvälisyydestä voisi ottaa esimerkin siitä kuinka hänen kädenjälkensä ei vaikuta hänen "kansainvälisimpien" elokuvien ulkoasuun illuusiota rikkovasti. Sillä eräillä englanninkielisillä nettisivuilla kirjoittaja kirjoittaa Hamlet liikemaailmassa -elokuvan kohdalla että: "Nykypäivän Tanskan kovassa kilpailevassa yritysilmapiirissä - -". (11.) Ilmeisesti elokuvan tyyli tai ilmiasu on johtanut kirjoittajaa harhaan, sillä elokuvassa ei viitata suoranaisesti mihinkään maahan, vaikka voikin päätellä että ollaan Euroopassa. Suomalaisille on laitettu pieniä vihjeitä Suomesta (Kekkosen kuva eräällä seinällä) ja muutenkin suomalaiset mieltävät Akin, ja jossain määrin Mikankin, teokset sijoittumaan Suomeen. Kuitenkin Akin tyylin ansioista lopputulos on sinänsä neutraali. Elokuva voisi tapahtua missä ajassa ja paikassa tahansa, mutta ensisijaisesti se tapahtuu tässä ja nyt. Tämän takia onkin ymmärrettävää että kirjoittaja olettaa Hamletin sijoittuvan Tanskan maahan.

Suomalaisena auteur -tekijänä Aki on vakiinnuttanut asemansa realismin ja minimalismin symbioosilla, sekoituksella, jossa molemmat ruokkivat toisiaan. Lopputulos on välillä niin realistista, että se niin sanotusti pakottaa totuuden valkokankaalta ulos. Myös ote, jolla Aki kuvaa työläisten tai työttömien oloja on samaan aikaan kevyen humoristinen ja traaginen. Urallaan Aki on tasapainoillut molempien tyylien välillä, elokuvan sisällä ja elokuvien välillä vaihdellen niitä sopivan paikan tullen.

 


 

FILMOGRAFIAT

Mika Kaurismäki

  • Valehtelija, 1981
  • Saimaa-ilmiö, 1981 (Akin kanssa)
  • Arvottomat, 1982
  • Klaani -Tarina sammakoiden suvusta, 1984
  • Rosso, 1985
  • Helsinki Napoli All Night Long, 1987
  • Cha Cha Cha, 1989
  • Paperitähti, 1989
  • Amazon, 1990
  • Zombie ja Kummitusjuna, 1991
  • The Last Border -Viimeisellä rajalla, 1993
  • Tigrero, 1994
  • Condition Red/Hälytystila, 1996
  • L.A. Without a Map, 1999
  • Highway Society, 2000
  • Moro no Brasil (aka Sound of Brazil), 2002

Aki Kaurismäki


lainaukset: 1. Eila Anttila: Lyhyttä ja pitkää, teksti Jukka Hytönen, 2. Eila Anttila: Lyhyttä ja pitkää, teksti Mikko Remes, 3. Filmihullu 7/1984, 4. Levottomat sukupolvet s. 97, 5. Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä –elokuvakäsikirjoitus, 6. Filmihullu 5/1991, 7. Elokuvan historia s.687, 8. K/K, A Couple Of Finns And Some Donald Ducks s. 330, 9. Aikamme elokuva – Aki Kaurismäki, 10. Mies vailla menneisyyttä elokuvakäsikirjoitus, 11. Stricly Film School

lähteet: (kirjat) Peter von Bagh: Elokuvan historia, Peter von Bagh: Drifting Shadows, Eila Anttila: Lyhyttä ja pitkää: suomalaisia elokuvantekijöitä, Harto Hänninen: Kinosaurus, Geoff Andrew: Directors A - Z (Prion), Sakari Toiviainen: Levottomat sukupolvet, uusin suomalainen elokuva (SEA), Roger Connah: K/K, A Couple Of Finns And Some Donald Ducks (VAPK), Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä elokuvakäsikirjoitus (WSOY), Siunattu Teknologia (http://www.sci.fi/~solaris/kauris/main.html), Stricly Film School (http://www.filmref.com/index.html), Filmihullu 7/1984, Levottomat sukupolvet s. 97, Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä -elokuvakäsikirjoitus, Filmihullu 5/1991, Elokuvan historia s.687, K/K, A Couple Of Finns And Some Donald Ducks s. 330, Guy Girard: Aikamme elokuva – Aki Kaurismäki

25.04.2004 13:09
© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri etusivu:arkisto:palaute:ylös
MAINOS: