Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme - Wo hu cang long (2000)

Repäisempä tuosta keitosta yhden herneen nenääni, sillä eihän ihmiset voi lentää puiden latvojen välissä. Ang Leen uusimmassa Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme (Wo hu cang long aka Crouching tiger, hidden dragon, 2000 Thaimaa, Hong Kong, USA, Kiina) elokuvassa Yun-Fat Chow, Michelle Yeoh ja Ziyi Zhang tekevät tätä "lintujen työtä" kuin ammattilaiset ikään. Tällaisena eurooppalaisena (aina realismiin pyrkivänä) en tykkää siitä, kun aasialaiset tekevät elokuvissaan sellaista mikä oikeasti ei olisi todellisuudessa mahdollista. Samanlaiseen todellisuuden vääristelyyn, mutta tarinan tehostamiseen "sortuvat" usein myös (nuo) amerikkalaiset.

Alun alkaen taiwanilainen, nykyään yhdysvaltalainen Ang Lee on aikaisemmin tehnyt suuria draamoja kuin Jäämyrsky ja Paholaisen satulassa. Uran alusta löytyy myös sellainen klassikko kuin Syö juo mies nainen. Ang Lee ei siis ole aivan mitätön nimi Hiipivän tiikerin ohjaajaksi. Elokuva on samanlaisilla elementeillä lastattu 2 tuntinen kuin esimerkiksi Yhdysvaltain sisällissodasta kertonut Paholaisen satulassa.

Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme on suureksi kutsutun Du Lung Wangin romaaniin pohjautuva kertomus taistelulajeja taitavien mestareiden ja oppilaiden yhteenotoista. Kun mestari kohtaa voittajansa taistelussa astuu oppilas mestarin kaapuun ja alkaa hautoa kostoa. Elokuvan "pelipallona" on 1400-luvulla valmistettu miekka, Sininen syvyys. Miekka varastetaan eräänä yönä ja varas pakenee tiilikattoja pitkin yöhön. Pian pormestarin hovissa paljastuu salamurhaaja ja myöhemmin myös useampi rakkaus paljastetaan vahingossa kuin myös tahallaan.

Elokuvan tarina on poikkeava: on alun hidasta päähenkilöiden ja alkuasetelmien selvittelyä, välissä käydään aggressiivinen taistelu, keskellä palataan ajassa taaksepäin pohjustamaan yhden tarpeettoman oppilaan historiaa ja lopussa taistellaan taas, nyt bambujen latvoissa heiluen. Ang Lee on saattanut luoda enemmän aasialaistyylisen martial art -leffan poikkeavalla kerronnallaan, siinä ei kuitenkaan tällä kertaa onnistuta. Elokuva laahaa hahmojaan tapahtumista toiseen ja siirtyy uuteen kohtaukseen vasta silloin, kun "ovea" ollaan sulkemassa. Tarinasta puuttuu tempo, jonka puuttumisen huomaa välittömästi jo alussa. Elokuva alkaa kummallisella keskustelulla, jossa kuivalla dialogilla yritetään saada tarinalle muotoa. Katsoja alkaa kieriskelemään tuolissaan, kun ohjaaja ei pisti elokuvaan vauhtia.

Koska kyseessä on martial art -elokuva on tärkeää arvioida taistelukohtaukset. Niissä Ang Lee tai oikeastaan Matrixista ja Romeon on kuoltava rainasta tuttu Yuen Wo-Ping on käyttänyt todella näyttäviä efektejä. Chow, Yeoh ja Zhang liitävät tyylikkäästi maasta puihin, katoille ja vastustajansa niskaan. Wo-Ping on käyttänyt Hiipivässä tiikerissä eräänlaisia kiikkulautoja, joiden toiseen päähän näyttelijä kiinnitetään narulla roikkumaan ja kiikun toisessa päässä kaksi avustajaa nostelee näyttelijää ja tämä näyttää siltä kuin näyttelijä hyppisi yliluonnollisen pitkiä ja korkeita hyppyjä. Narut ja teline on hävitetty pois kuvasta digitaalisesti, mutta hahmoja ei ole sentään siirretty tietokoneellisesti ilmojen teille.

Elokuvan taidokkaimmaksi suoritukseksi näyttelijöiden keskuudessa nousee nuoren Ziyi Zhangin (Tie kotiin) ilmeikäs esitys. Zhangin roolina on pormestarin tytär, joka on salaa opiskellut opettajansa kanssa monia tuonpuoleisen potkuja, iskuja ja löyntejä. Zhang on vain juuri ja juuri naisen alku, siis tyttö, mutta kuitenkin nainen, joten hänen esiintyminen pahamaineisen rosvon rakastettuna tuntuu väärältä moraalisesti kuin myös henkilökohtaisesti. Elokuvan muut Yun-Fat Chow ja Michelle Yeoh eivät ole kuin tarinan pari rakentavaa tiiltä. He osaavat kyllä taidokkaasti heiluttaa monoa taisteluissa, mutta hahmot taistelumestareina jäävät kovin vaisuiksi.

Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme oli minulle selkeästi pettymys, suuri pettymys. Media oli hehkuttanut tätä Oscareita saanutta elokuvaa aivan liikaa. Elokuva ei toimi kaukoitäisellä tyylillään täällä amerikkalaisessa Suomessa.