Villit
kuviot - Wild Things (1998)
Villit kuviot (Wild Things, 1998 USA) olikin sitten sellainen
mitä odotukset lupasivat. Tälläkään kertaan
ei tarvinnut kääntyä ennustuseukon puoleen, että
olisin saanut tietoon elokuvan juonen. Erittäin mutkikas ja
nautittava juoni, osittain.
Juonihan kertoo siitä, kun oppilaan ohjaaja saa syytteen raiskauksesta.
Jutussa kaikki tuntuu olevan opettajaa vastaan. Pian myös toinen
tyttö alkaa syyttää opettajaa raiskauksesta ja lähentelystä.
Opona oleva Matt Dillonin tuska kasvaa vain ja hän joutuu lähtemään
pois kaupungista kokonaan.
Eräät himot pääsevät tässä eroottisessa
trillerissä esiin erittäin hyvin, nimittäin rahanhimot
saadaan ilmenemään todella mallikkaasti. Juoni oli todella
monimutkainen ja jos kerran tipahti tästä juonesta pois
niin mukaan pääseminen ei ollut todellakaan helppoa. Katsoin
elokuvan melkein kaksi kertaa jotta juoni hahmottui. Joko käsiksessä
tahi ohjaajalla oli tullut eräänlainen kömmäys.
Koska päätös jäi jotenkin epäselväksi,
ja tällä meinaan sitä, että kaikki yksityiskohdat
eivät olleet realistisia tai mahdollisia. Ja luulen, että
ohjaaja ei ole tarkoituksella jättänyt sellaista loppua,
vaikkapa kakkososaa varten, sitä en usko.
Leffassa on muuten pari aika hyvin onnistunutta sekstailukohtausta.
Harvinaista tavallaan, sillä suuremmin ei löydy tämän
tasoista erotiikkafilmiä hyllyistä. Tietenkin jos se on
jokin ranskalainen "pornis". Matt Dillon on mielenkiintoisen
lipevä näyttelijä jonka aikaisemmista leffoista ainakin
Sekaisin
Marista on muistissani. Denise Richardsin aikaisemmista elokuvista
ainakin muistan tämän reilut vuoden vanhan fasistisen
avaruusräiskintäsotkun Starship
Troopersin.
Kokonaisuudesta yhteenvetona voidaan sanoa, että vaikka elokuvassa
olikin kauniit ja naiset ja ovela juoni niin ehkä jälkimmäinen
oli se joka sekoitti kokonaisuuden huonommaksi. Juoni kääntyi
koko ajan vain paksummaksi ja paksummaksi. Loppu siis oli aika tuhtia
tavaraa ja se alkoi ehkä puuduttaa. Sanotaan jotain hyvääkin:
ainekset elokuvalle olivat todella mahtavat. Pienemmällä
sekoilulla olisi elokuvasta saatu hienoa jälkeä, vaikkapa
samanlaista kuin The Gamesta.
teksti: ©
1999 Raimo Miettinen

|