powered by FreeFind

 

Sekaisin Marista - There's Something About Mary (1998)

Farellyn veljesten (toivottavsti he ovat veljeksiä) ohjaama, anarkistinen Mies ja alaston ase-tyyppinen komedia, Sekaisin Marista (There's Something About Mary, 1998 USA) oli mukaansa tempaava, vaikkakin ehkä hiukan yliampuva. Elokuvaan oli laitettu aika paljon kaikenlaisia epäselvyyksiä ja todellisuuden lomaan oli upotettu jokunen fictio-osuus.

Päähenkilö, Ted (toim. huom. - Hah haa, siis Ben Stiller, milloinkahan tämä arvostelu on tehty) muistelee omaa nuoruuttaan ja sitä minkälaista oli rakastua naiseen johon on edelleenkin rakastunut. Tedillä on siis pahanlainen pinttymä naiseen nimeltä Mary. Mary on tyttö, joka omistaa koulunkauneimman tytön tittelin ja samalla hän joutuu hoitamaan vammaista isoveljeään (Earl Brown), joka saa suuren kasan plussa pisteitä roolistaan, jonka hoisi sympaattisesti. Tedin rakkaus saa kolauksen, kun Mary lähtee pois kaupungista. Aikuisvuosien saapuessa Ted on kuitenkin edelleen saamaton. Hän rakastaa Marya ja palkkaa etsivä Pat Healyn koulukaverinsa töihin, jotta tämä sitten löytäisi tytön Miamista. Kun Tedille selviää, että Healy (Matt Dillon, Villit kuviot) on ottanut ohjat käsiin ja alkanut hengaamaan Maryn kanssa päättää Ted itse suunnata kohti Miamia mukanaan erittäin hilseilevä partneri Domn. Mopo ei pysy kauan käsissä sillä murhaajat alkavat tyypillisesti jahdata Tediä. Tuloksena on se, että Ted joutuu käymään iso leukaisten poliisien puheilla epäiltynä murhasta (sekavaa). Lopussa kaikki hoidetaan tyypillisellä sekoilulla aikasemmin mainitulla Leslie Nielsenin tavalla.

Cameron Diaz (Mary) oli herkistävän neutraali ja normaali nainen, kuitenkin kaunis, mutta naurettava. Ei todellakaan mikään täydellinen, mutta hyvä. Huumori on ainakin saatu esiin eritavalla, Farellyn aikaisempi elokuva Nuija ja tosinuija ei ollut mikään suurempi menestys, sikäli jos vertaa tähän elokuvaan. Selvästi nuoremmalle sukupolvelle suunnattu elokuva, joka sisältää paljon tätä ns. pissikakkahuumoria, joka on kuitenkin osattu esittää hienosti. Elokuvan tekstitys oli muutettu myös Marysta Mariin, joka sai minut ainakin osittain voimaan pahoin, tyhmä jättää muita nimiä sitten suomentamatta. Tedin roolissa ollut Ben Stiller sai kantaa pääosan ja samalla esitti hienon roolin nörttinä amerikkalaisena. Muita nimiä ei suuremmin jäänyt mieleen, mutta mainittakoon sen, että Earl Brown osaa esittää symppistä kehitysvammaista (niin kuin varmaan myös muutakin, mutta kuitenkin).

Farrelyn veljeksiltä kohtuu hyvä suoritus verrattu aikaisempaan tekeleeseen, joka nyt ei yltänyt edes b-tasosta ylemmäs.

 

teksti: © 1999 Raimo Miettinen

ohjaaja: Bobby ja Peter Farrelly
näyttelijät: Ben Stiller, Matt Dillon, Cameron Diaz, Earl Brown
genre: komedia, jännitys
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 2000 Twentieth Century Fox.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: