The Wedding Singer - häälaulaja - The Wedding Singer (1998)

Adam Sandler tuntuu olevan niitä koomikoita, jotka eivät varsinaisesti ole erityisen hyviä näyttelijöitä, mutta joilla on kyky saada suuret yleisöt nauramaan, ainakin Amerikassa. Hänet teki kuuluisaksi elokuvat Billy Madison (1995) ja ennen kaikkia Happy Gilmore (1996), joissa yleisö oppi tuntemaan hänet hyvinkin agressiivisena ja rumaa kieltä suoltavana koomikkona. Tosin myös hauskana, ilmeisesti. The Wedding Singer - häälaulaja (The Wedding Singer, 1998 USA) tuo Sandlerista esille hieman pehmeämmän puolen (joka jatkui sittemmin elokuvassa Big Daddy), joka ei kuitenkaan tunnu toimivan ihan samalla voimalla kuin esim. Happy Gilmoren räväkämpi tyyli. Yhtä kaikki, The Wedding Singer on silti elokuva, joka saa kirvoitettua monissa katsojissa hyvät naurut, vaikka käsikirjoituksen draamahakuisuus alkaa pilaaman tunnelmaa loppua kohti kuljettaessa.

Jostain kumman syystä käsikirjoittaja Tim Herlihy (Adam Sandlerin "hovikäsikirjoittaja") on halunnut viedä The Wedding Singerin 80-luvulle, jolloin Miami Vice oli joka viikkoista iloa/piinaa telkkarissa ja nykynuoren korvissa mitä hassummat disco-jamitukset täyttivät ravintolat. Tässä ajassa Adam Sandler esittää elokuvan nimen mukaisesti häälaulajaa Robert Hartia, joka on toivoton romantikko ja on siksi valinnut häälaulajan uran. Eräissä häissä Robbie tapaa Julia-nimisen tarjoilijan (Drew Barrymore, Scream, Pakko olla IN), ja heidän välillään on aistittavissa tiettyä kemiaa. Ongelmana on tosin se, että Robbie ja Julia ovat molemmat jo kihloissa. Niinpä heidän välilleen ei syty kuumaa rakkaustarinaa vaan enemmänkin "hyvä ystävyys". Heidän rakkaussuhteisiinsa on kuitenkin luvassa mutkia matkaan, joten näillä kahdella saattaa olla mahdollisuus sittenkin...

Kaikessa yksinkertaisuudessaan elokuvan juonikuvio ei tarvitse sen suurempaa selventämistä. Kyseessä on hyvin perinteinen tarina. Toista kertaa ohjaajan puikkoa heilutteleva Frank Coraci pystyy pitämään tunnelman melkoisen letkeänä tunnin ajan, mutta loppua kohti kuljettaessa elokuva pyrkii tuomaan esille enemmän romanttisia ja draamallisia elementtejä kuin se pystyy kannattelemaan. Elokuvan alku- ja keskiosan huumori toimii itse asiassa varsin mukavasti, koska se ei tarvitse välttämättä suurta kemiaa Sandlerin ja Barrymoren välille. Coraci tuputtaa myös koko elokuvan ajan katsojalle hieman liikaa 80-luvun kliseitä, jotka alkavat jossain vaiheessa tuntumaan liioitellulta. Tämän asian voi antaa helposti tosin anteeksi, jos elokuvaa ei tarvitse katsoa erityisen kriittisellä silmällä.

Elokuvan tähtikaksikko Sandler ja Barrymore ovat tällä kertaa hyvässä vedossa itsekseen, vaikka suurta kemiaa ei heidän yhteisiin kohtauksiin saadakaan. Barrymore saa ilahduttavan hyvin kahlittua sen tavanomaisen ärsyttävän screen-olemuksensa, ja Sandler on saanut elokuvaan mukaan hyvin paljon hänelle tyypillistä huumoria, joka toimii väistämättä toisten katsojien silmissä. Ne, jotka eivät pitäneet Sandlerista ennen The Wedding Singeriä, tuskin tulevat pitämään hänestä erityisesti nytkään.

Kokonaisuudessaan The Wedding Singer on hyvinkin toimiva pieni komedia. Se olisi voinut olla vielä parempi, jos siihen ei olisi yritetty väkisin tunkea astetta liian imelää romantiikkaa. Elokuva sopii hyvin niille, jotka etsivät kevyttä ja hyväntuulista komediaa alá "aivot narikkaan", mutta jos Sandlerin tyypillinen huumori ei jaksa naurattaa, on varmaankin parempi valita jokin toinen elokuva.