Pakko olla IN - Never Been Kissed (1999)

Tällä elokuvalla ei ollut kovinkaan paljoa eroa aikaisempaan elokuvaan, jonka katsoin (viittaus American Pie). Kumpikin elokuva liikkui high school-tasolla huolenaan nuorten seksi ja rakkausasiat. Tietenkään elokuvat eivät olleet yhteensattumien kautta aivan samanlaisia. Eroakin löytyi, hiukan.

Josie Geller (Drew Barrymore) on Chigago Sun-Timesin kääntäjänä pikkupalkkaa ja sinkkuelämää harrastava luuseri, joka saa sitten elämänsä tilaisuuden, kun johtaja antaa Josielle pääartikkelin teon tämän hetken lukiolaisista, ottaa muija tilaisuudesta vaarin ja soluttautuu oppilaiden sekaan oppilaaksi. Josien omat muistot palaavat mieleen, jolloin hän itse joutui naurun alaiseksi luuserina. Eikä nykyinenkään tilanne tunnu paljoa paremmalta. Samalla, kun Josie kerää aineistoa artikkeliinsa hän kärsii samat jutut mitä omana lukioaikanaan. Häntä pilkataan koulussa ja myös pomo ei ole tyytyväinen Josien tulokseen. Naiselle asennetaan kamera rintaneulaan, jolloin työpaikalta voidaan katsoa suoraa lähetystä koulun tapahtumista. Josie ihastuu opettajaansa ja samalla unelmoi vuosikurssin päättäjäisten prinsessan tittelistään. Samaa titteliä unelmoi kaikki amerikkalaiset, siltä ainakin tuntuu. Josie saa kuitenkin ("yllättäen") sen oikean rakkautensa haluamaan häntä ja lopussa sitten kaikki hoituu niin kuin pitääkin. Ja miksi tähänkin elokuvaan pitää upottaa sitä Shakespearea.

Ohjaaja Raja Gosnell on varmaankin uskonut elokuvansa olevan hyvä, kun on luottanut sen kehnoon juoneen. Tämän tyylisen elokuvan mahdollisuudet olisivat parhaimmillaan olleetkin ehkä 4 tähteä, mutta harvoin siihen tulokseen päästään. American Pie teki tällaisesta perusideasta seksikomedian, joka sinällään onkin nokkelaa ja hyvien puitteiden asettelua oikeisiin muotteihin. Pakko olla IN (Never Been Kissed, 1999 USA) taas ei pyri olemaan pelkkäkomedia vaan lisäksi dramaattinen jossain kohtia elokuvaa. Tällainen ratkaisu on ollut huono.

Juoni jää loppujen lopuksi niin vaisuksi, ettei sen katsominen ainakaan nautittavaa ole. Lisäksi siitä jäi puuttumaan ne muutama nokkelaa vitsiä, jotka saisivat katsojan naurahtamaan. Tällaisten pikkuasioiden puuttuminen lisää tuskaa, joka syntyy jo nimettömien näyttelijöiden pahvimaisuudesta. Ehkä ja ainoastaan opettajan roolissa oleva Garry Marshall (voisi) nousta askelman ylemmäs muista, mutta tämäkin asia on tulkittavissa monellakin eri tavalla.

Pakko olla IN vahvistaa pelkoa teinikomedioiden suhteellisen matalasta tasosta, joka pistää karvat pystyyn itse teiniltäkin.