Troija
- Troy (2004)
Troija (Troy, 2004 USA) perustuu Homeroksen vuosituhansia
sitten kirjoittamaan Iliakseen, vaikka kirjoittaja David Benioff
ja ohjaaja Wolfgang Petersen (ohjannut aikaisemmin esim. loistavat
Das Boot ja Tulilinjalla) ovatkin tiputtaneet tarinasta pois juuri
ne myyttiset elementit, jotka tekivät Iliaksesta legendaarisen
eepoksen. Kun mytologia ja kreikkalaiset jumalat unohdetaan tällaisesta
mega-budjetin elokuvasta, jäljelle jää perus Hollywood-kiiltokuva,
josta on vaikea löytää mitään kiinnostavaa.
Troija on hengeltään hyvin paljon samanlainen kuin muutaman
vuoden takainen Gladiaattori
ja vähälle huomiolle jäänyt TV-elokuva Attila,
mutta valtaisista joukkotaisteluista huomaa, että Peter Jacksonin
Sormusten Herra-trilogiaakin on käyty katsomassa. Troija ei
kuitenkaan kestä vertailua esikuviinsa, sillä muutamasta
suhteellisen hyvästä näyttelijäsuorituksesta
ja hienosta ulkoasusta huolimatta se on suurimmaksi osaksi laahaava
ja sisällötön, eikä sellaisen elokuvan äärellä
kulu 162 minuuttia aivan kivuttomasti.
Vaikka alkuperäistä Iliasta onkin raiskattu armottomasti,
Benioff on kuitenkin jättänyt jäljelle alkuperäisen
eepoksen peruskuvion. Elokuva alkaa Spartasta, jossa troijalaiset
Hektor (Eric Bana, Chopper, Hulk)
ja Paris (Orlando Bloom, Sormusten Herra-trilogia, Pirates
of the Caribbean) joukkoineen ovat hieromassa rauhaa paikallisten
herrojen kanssa. Menestyksekkäiden neuvotteluiden lopuksi nuori
Paris rakastuu kuitenkin Helenaan (Diane Kruger), Spartan kuninkaan
veljen vaimoon ja ottaa hänet mukaansa lähtiessään
paluumatkalleen Troijaan. Loukattu aviomies Menelaus (Brendan Gleeson,
Braveheart) vaatii kostoa
ja pyytää veljeään, Kuningas Agamemnonia (Brian
Cox, 25th Hour, X2) hyökkäämään
Troijaan. Troijaa ei ole koskaan pystytty kukistamaan, joten mukaan
sotaretkelle pitäisi saada kreikkalainen sankari, Achilles
(Brad Pitt, Seitsemän,
12 Apinaa), joka takaisi menestyksen kreikkalaisille joukoille.
Ja niin tapahtuu. Kreikkalaiset pakkaavat mahtavan armeijansa laivoihin
sotaisan Agamemnonin johdolla ja purjehtivat kohti Troijaa murtaakseen
sen vahvat muurit ja orjuuttaakseen sen kansalaiset.
Allekirjoittaneen mielestä elokuvan tarina antaa varsin pätevän
lähtökohdan viihdyttävälle eeppiselle rymistelylle
á la Gladiaattori tai Braveheart. Rahaa ja ammattitaitoakin
elokuvaan saatiin kadehdittava määrä ja näillä
aineksilla luulisi syntyvän suhteellisen toimiva seikkailuelokuva.
Valitettavasti Troijan ansiot eivät yllä komeaa ulkokuorta
ja efektejä pitemmälle, sillä lattea käsikirjoitus
ja monet ohuet henkilöhahmot saavat vähänkin vaativamman
katsojan pettymään. Taitavat näyttelijät tekevät
parhaansa välillä hieman tökerönkin dialogin
kanssa, varsinkin laadukkaat brittinäyttelijät Gleeson,
O´Toole ja Cox pystyvät pelastamaan omia kohtauksiaan
silkan taidon ja karismansa avulla. Nuoremmasta näyttelijäpolvesta
ainoastaan nouseva aussi-lahjakkuus Eric Bana selviää
osastaan kunnialla, kun taas Orlando Bloom ja Brad Pitt ovat hahmojensa
kanssa yhtä hukassa kuin brasilialaiset jääkiekkokaukalossa.
Hekin ovat parhaimmillaan pystyviä näyttelijöitä,
mutta tällä kertaa heidän harteilleen on langennut
se kaikista huonoin dialogi, eikä heillä riitä rahkeita
samaan kuin kokeneilla brittinäyttelijöillä.
Troijasta voi kuitenkin löytää myös positiivisia
seikkoja. Esimerkiksi elokuvan kaksintaistelut (Paris vs. Menelaus,
Hektor vs. Achilles) ovat toteutettu taidokkaasti ja huolellisesti
ja niiden seuraaminen onkin varsin viihdyttävää.
Positiiviseksi puoleksi voi mainita myös sen, että elokuva
ei tee troijalaisista sen enempää kuin kreikkalaisistakaan
pelkästään hyviä tai pahoja vaan molemmista
leireistä löytyy yksilöitä, jotka suhtautuvat
tapahtumiin yksilöinä, eivätkä aivopestynä
massana. Nämä asiat eivät kuitenkaan onnistu pelastamaan
Troijaa keskinkertaisuuden upottavasta suosta. Ennalta-arvattava
tarina ja toimintaan nojaava käsikirjoitus tekevät Troijasta
pääasiallisesti puuduttavaa katsottavaa, eikä seikkailua
monet varmasti muista muutaman vuoden päästä. Tällaisilta
lähtökohdilta olisi pitänyt syntyä jotain muistettavampaa.
teksti: ©
2004 Antti Honkala

|