powered by FreeFind

 

The Station Agent (2003)

Kyllä iloinen ja ajatuksiltaan positiivinen elokuva vie aina voiton muuten samantasoisesta, mutta surullisesta ja kyynisestä elokuvasta. Tässä tapauksessa The Station Agent (2003 USA) on oikeilla jäljillä, kun draamaelokuvan näkökulma kuin tunnelma ovat aurinkoisia. Otin tämän asian esille, sillä joku saattaa pitää The Station Agentia jossain mielessä liiankin iloisena jopa teennäiseltä. Enemmin iloinen kuin naama happamana!

Thomas McCarthyn ohjaama komediallinen draama The Station Agent on monet palkinnot napannut (mm. Tukholman elokuvafestivaaleilla yleisön suosikki) elokuva erityisen lyhytkasvuisesta (lue: kääpiö) miehestä nimeltä Finbar McBride. Elokuva seuraa hiljaisen, vähäpuheisen ja rauhallisen Finin vaiheita vanhalla juna-asemalla pienessä syrjäkylässä. Tarina alkaa, kun hän perii rakkaalta ystävältään ja työnantajaltaan Henryltä tämän omistaman lakkautetun pienen junapysäkin. Yksinäisyyttä ja rauhaa rakastamaan oppinut Fin joutuu kuitenkin heti aluksi tutustumaan kyläläisiin, jotka osoittautuvat myös omilla tavoillaan erikoisiksi.

Romantiikkaa ei tietenkään ole unohdettu jo muutenkin tyyliltään romanttisessa elokuvassa. Patricia Clarkson (The Pledge - kunniasanalla) esittää kylän yksinäistä ja poikansa menettänyttä vaaleahiuksista kaunotarta, joka kahden sattuman kautta tutustuu Dinklagen esittämään Finiin. Frendit -tv-sarjan Joeyn oloinen Bobby Cannavale (Oz -vankilasarja) tuo väriä naapurin autokioskimyyjänä ja kirjastonhoitajana nähdään unenomaisen kaunis Dawson's Creek -tähti Michelle Williams. Elokuvan sanomaa kuin hahmojen tunteita kerrotaan vehreän seudun läpi kulkevan junaradan ja siihen liittyvien tapahtumien avulla.

Ohjaaja McCarthy on ollut myös elokuvan ainoa kirjoittaja. Miehen aikaisemmat kosketukset elokuviin ovat olleet pääosin lähes nimettömiä sivuosia mm. elokuvissa Perhe on painajainen. Debyytti ohjaajana ja käsikirjoittajana on yllättävän vahva osoitus tunteisiin vetoavassa draamassa. Elokuvan teemat erilaisuudesta ja paikkansa löytäminen uudessa yhteisössä käydään läpi selkeästi ja koskettavasti. Syntymästään asti lyhytkasvuinen Peter Dinklage (Human Nature) on roolissaan sisällä ja vähäilmeinen esiintyminen on hallittua. Kääpiöt ovat yleensä olleet elokuvien friikkiarvona ja satujen fantasiahahmoina eikä pääosia oli ollut kuin muutamia. The Station Agent nostaa kissan pöydälle, ainakin puoliksi, ja pyrkii elokuvan voimin korostamaan lyhytkasvuisen ihmisen "tavallisuutta". Tarinan herättämät kysymykset saavat vastauksen, mutta katsojalla saattaa mielessä herätä ajatuksia, joita elokuva ei käsittele sen enempää.

The Station Agent syyllistyy kieltämättä alleviivaamiseen, mutta mistään saarnaamisesta ei sentään ole kysymys. Pituus on juuri hyvä eikä tarinaa paisutella. Tällöin seuraamukset olisivat helposti johtaneet väärille teille. Suhteellisen pintapuolinen ja lyhyt elokuva on pienien ja koskettavien tarinoiden ystäville ehdottomasti katsomisen arvoinen elokuva.


teksti: © 2004 Raimo Miettinen

ohjaaja: Thomas McCarthy
näyttelijät: Peter Dinklage, Patricia Clarkson, Bobby Cannavale, Michelle Williams
genre: draama, komedia
net: http://akas.imdb.com
kuvat: © 2003 SenArt Films ja Next Wednesday Productions.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: