Perhe on painajainen - Meet the Parents (2000)

Erittäin suosittu ja sitä myöten erittäin työllistetty koomikko Ben Stiller on tehnyt Sekaisin Marista -farssin jälkeen muutamia kohtuullisiksi luokiteltavia komedioita kuin Usko koetuksella ja sarjakuva filmatisoinnin Mystery Men - seitsemän seinähullua sankaria. Miehen uusimmassa komediassa vastaan astuu vielä suuremmat saappaat omistava Robert De Niro. De Niro on kokeillut tässä lähivuosina myös hauskuuttamista Naapuri kuin painajainen rainan myötä. Elokuvassa De Niro esitti tiukkaa ex-turvamiestä, jonka naapurissa asuu räikeä drug queen -homo. Stiller ja De Niro lyövät kättä tässä Austin Powers 2:n ohjanneen Jay Roachin uudessa komediassa vävypoikana ja appiukkona.

Sairaanhoitajana sairaalassa työskentelevä Focker (Stiller) on muuttanut asumaan yhteen tyttöystävänsä Pamin (Teri Polo) kanssa. Suhteessa ei ole rakoja ja usean kuukauden tutustumisen jälkeen Focker on päättänyt kosia tätä. Juuri ennen harkittuja sanoja Focker saa kuulla kuinka Pamin siskon mies Bob oli pyytänyt kättä siskojen isukilta (De Niro). Tuleva sulho päättää siis pyytää myös isukilta lupaa Pamiin, mutta odottaa saattaa ettei tarina kulje tästä suoraan kirkon alttarille.

Austin Powers hulabaloolla menestyksen murtanut Jay Roach hyödyntää nyt Perhe on painajainen (Meet the Parents, 2000 USA) elokuvassa tuttuja asioita. Jo päähenkilön nimi Focker taipuu austinpowers -henkisesti kaksimieliseksi sanaksi. Roach hyödyntää elokuvassaan uusia tasoja, näin omalta kohdaltaan, ja tarina onkin huomattavasti kestävämpi. Jim Herzfeldin ja John Hamburgin käsikirjoitus on hyvänä pohjana elokuvalle, joka ei pilaa itseään liiallisella huumorilla. Elokuvan juoni kulkee nätisti mukana ja asiat tapahtuvat johdon mukaisesti. Tällainen tuntuu puuttuvan yhä useammin komedianohjaajien lakikirjoista.

Heikkona lenkkinä elokuvalle on parin Stiller ja Polon epätodellinen suhde. Katsoja ei voi käsittää miten Stiller on ihastunut Poloon. Henkilöiden väliltä puuttuu oikeanlaista rakkautta, joten parin pyrkiminen avioliittoon tuntuu myös turhalta. De Niron hahmon suhteen saattaa joltain palaa pinna, miehen käyttäytyminen vävyään kohtaan on kieltämättä kauheaa. Ohjaaja Roach pystyy kuitenkin pitämään De Niron esittämän jäntillisyyttä vaativan appiukon housuissaan, ja näin välttää suurelta osin koko elokuvan pilaamisen.

Perhe on painajainen lähtökohtineen on lähes urbaaniksi legendaksi nousseen appivanhempien ja sulhon -suhteesta kertovana komediana monelle myös henkilökohtainen paluu menneisyyteen. Juuri kohderyhmälle elokuva tuo varmasti sen nautittavan elämyksen, jota Roach on hakenut. Ja vaikka itse en vielä vuosiin tule samaan tilanteeseen, toivottavasti en koskaan, pystyin katsomaan elokuvan loppuun asti, tykkäsin siitä jopa. Ilman lopun ennalta-arvattavuutta ja muutenkin tylsää loppua elokuva olisi varmasti yksi tämän vuoden parhaimmista jenkkikomedioista.