Erämaa
syö miestä - Ravenous (1999)
Antonia Birdin ohjaama Erämaa syö miestä (Ravenous, aka
Voraz, 1999 USA, Iso-Britania, Mexico, Tsekki, Slovakia) heittää
Hollywoodin kaduille uudenlaisen elokuvan, joka sekoittaa kauhua
satavuotta vanhaan tarinaan. Ihmiskunta on kehittynyt ainakin länsimaissa
niin paljon, että harvoin enää ihmisen tarvitsee siirtyä kannibalismiin.
Viimeisin merkittävä kannibalismista tehty elokuva oli 1990-luvun
alkussa valmistunut Elossa - Alive, joka kertoi lento-onnettomuudessa
vuoristoon luokkuun jääneistä ihmisistä. Elossa - Alive oli puhdas
seikkailu elokuva, kun taas Birdin elokuva esittää vanhan intiaanilegendasta
tutun väitteen: Siirtyykö sielu kannibalismin kautta?
Aihe on sinänsä mielenkiintoinen ja ohjaaja Antonio Bird on löytänyt
myös hienon puitteet sille käsikirjoittaja Ted Griffinin kanssa.
Pääosan esittäjät Guy Pearce (L.A.
Confidential) ja Robert Carlyle (007 - Kun maailma ei riitä
ja Plunkett &
Macleane) ovat kumpikin taas kerran sopivissa rooleissa ja miehet
hoitavat työnsä onnistuneesti. Carlyle hulluna kannibaalina on uskomattoman
hyvä parhaimmillaan. Vaikka näyttelijä suoritukset ovatkin huippuluokkaa
on juonen sitten "pakko" olla ainakin keskiverto.
Alun hienot asetelmat kaatuvat jo keskivaiheilla, kun selviää,
että jutusta tulee melkein splatter-kauhua. Olisi heti pitänyt tajuta
David Arquettesta (Scream
1-2). Aihe olisi ollut melkein 5 tähden arvoista ja joku kehtaa
vielä pilata sen. Olen pettynyt.
Hiukan juonesta: Guy Pierce on kapteeni John Loyd, joka siirretään
Meksikon rajalta San Franciscon liepeille vuoristoiseen sotilaskylään.
Edellisen vuosisadan henkeen kylässä ei ole kuin kymmenkunta muuta
sotilasta. Eräänä päivänä lumimyrskyn mukana kylään saapuu nälkiintynyt
mies (Carlyle). Mies kertoo kauhean tarinan seurueestaan ja heidän
eksyttyään vuoristoon. Pahassa nälänhädässä he olivat tappaneet
toisensa syöneet heikompansa. Kylästä lähetetään joukko miehiä tutkimaan
surmattuja, mutta ilmeneekin, että todelliset tapahtumat ovatkin
olleet aivan muuta.
teksti: © 2000 Raimo Miettinen

|