Puhallettu
60 sekunnissa - Gone in Sixty seconds (2000)
Dominic Senan ohjaama ja Nicolas Cagen (8mm)
tähdittämä autoillakaahailu-elokuva Puhallettu
60 sekunnissa (Gone in Sixty Seconds aka Gone in 60 Seconds,
2000 USA)on saanut eriäviä mielipiteitä sen viihdyttävyydessään.
Toisille elokuva on ollut tuskaa, tylsän juonen ja ikuisen
kaahailun takia. Vastakkainen puoli luonnollisesti on taas ylistänyt
kaahailua ja turboahdetuilla autoilla ajoa, vaikkakaan ei myöskään
juonta. Tästäkös olen itse tehnyt johtopäätöksen,
että elokuva on tavallinen suuremman luokan toimintaraina.
Väärään en osunut, sillä nyt olen nähnyt
elokuvan. Ihme kyllä, viihdyin teatterissa sen kaksi tuntisen
hyvin, vaikka juoni olikin arvattava ja tylsä. En ole mikään
Nicolas Cagen fani, minulla oli paremmat syyt viihtyä se aika.
Illasta saan kiittää mm. kuvaaja Paul Cameronia ja muita
toimintakohtauksien luojia. Elokuva tarjosi todellakin hienoa actionia.
Ford Shelby Mustang GT-500 vuodelta 1967 ei ole mikään
ruma auto, ainakaan jos sillä kiitää 260 km/h tai
tekee kymmenien metrien pituisia ja korkuisia ilmalentoja.
Elokuvanhistoriassa ja etenkin action-genren elokuvissa on lähes
aina tehty autoilla suoritettuja takaa-ajokohtauksia. Autohan on
yksi jenkki-imperiumin symboleja. Kehitystä on tullut vuosikymmenien
aikana. Nyt Puhallettu 60 sekunnissa keskittyy lähes kympillä
itse asiaan eli takaa-ajoihin ja tyylikkäisiin autoihin. Tästäkös
toiset innostuvat ja toiset vetelevät herneitä nenää.
Pääosassa on Nicolas Cagen esittämä kuivakiskoinen
(kuin B.Willis) veteraanivaras, Randall Raines. Mies joutuu kuitenkin
palaamaan kultaiselta keskitieltä kaidalle polulle pelastaakseen
luuseri veljensä (Giovanni Ribisi, Pelastakaa
sotamies Ryan). Tehtävänä on varastaa 72 tunnissa
minimaaliset 50 autoa, tietenkin jokainen keräilyharvinaisuuksia
tai muita hankalia tapauksia.
Tylsää juonta noudattaen juttuun on otettu "vetevä
mimmi" Angelina Jolie (Luunkerääjä),
joka ei tällä kertaa ole vaarassa. Muissa rooleissa nähdään
Rainesin vanhoja autovaras tuttuja mm. Robert Duvall (Kuka
pelkää mustaa miestä?).
Arvostelijana olen kahden vaiheilla. Hyvältä elokuvalta
vaaditaan paljon muutakin kuin toimintaa. Koska Puhallettu 60 sekunnissa
ei pysty rakentamaan minkäänlaista juonta, vain ohuen
viivan veteen, jota pitkin Cage ajaa Ferrareillaan ja Jolie roikkuu
mukama pätevästi mukana. Voiko tällaiselle elokuvalle
antaa oikeastaan kahta tähteä enempää. Tällä
kertaa annan kolme, mutta olkoon se sitten ainoa kerta, kun joustan
näissä asioissa. En ole ehkä vielä täysin
kyllästynyt tällaisiin action-rainoihin, tulevaisuudessa
ehkä.
teksti: ©
2000 Raimo Miettinen

|