Kuka pelkää mustaa miestä? - The Gingerbread Man (1998)

Tässä taannoin katsoin tämän kyseisen elokuvan videolta. Fiilis oli aika down ja vettä satoi taivaalta. Kaikki asiat olivat kohdallaan juuri elokuvaa varten, sillä Kuka pelkää mustaa miestä? (The Gingerbread Man, 1998 USA) lisää helposti ahdistusta ja pelkoa.

Ohjaaja Robert Altman (s. 1925) pystyy vielä vanhanakin tekemään synkän elokuvan. John Chrishamin kanssa tehty käsis ja itse ohjattu teos ei herätä muuta tunteita kuin pelkän ahdistuneisuuden. Tekee mieli käpertyä sikiöasentoon. Chrishamin muut käsikirjoitukset ovat olleet kyllä paljon tätä parempia. Jos muistan oikein niin ainakin hän on kirjoittanut Pelikaanimuistion ja Firman, jotka olivat taas aivan toista tasoa.

Elokuvan juoni synkistelee Kenneth Branaghin (Mary Shelleyn Frankenstein) esittämän miehen ympärillä. Branagh on tunnettu naistenkaataja pienessä kylässä jossa hän myös toimii juristina. Naisissa hyppiminen voi olla vaaraksi, jos sattuu menemään väärän naisen kanssa sänkyyn ja Branaghan ei voi sitä välttää.

Hän sattuu tapaamaan erään tarjoilijan jolla ilmenee ongelmia isänsä (Robert Duvall, Puhallettu 60 sekunnissa) kanssa. Tämän isällä on erilaisia ongelmia aina kissojen hirttämisestä autojen varastamiseen. Tuskastunut tarjoilija neiti saa Branaghin heltymään ja tämä alkaa tutkia neidin isän juonitteluja. Kollegansa kanssa Branagh löytää kaikkea kummallisuuksia mielipuolesta. Hiki helmet vain kasvavat, kun mielipuolen temput vain kasvavat ja eivätkä tunnu loppuvan koskaan. Lopulta juttuun sekaantuu tarjoilijan ronski ex-mies (Tom Berenger).

Juonen piinaa ja hämyisyyttä lisäävät tapahtumapaikaksi valittu Floridan rämeikkö. Vaikka kokonaisuus saadaankin pysymään suunnilleen kohdallaan niin kuitenkin unohdetaan liian nopeasti "kakun koristelu", jolloin jutussa ei ole paljoakaan mitään yllättävää. Ohjaaja Altman siis ehkä pystyy luomaan elokuvalleen hyvän tunnelman, tässä tapauksessa piinaavan kuuman ja kostean, mutta kun juttuun pitäisi saada myös lisäksi ehkä hiukan kikkailua ja juonittelua eikä pelkkää ahdistuneisuutta. Toivotaan kuitenkin, että Altman ehkä vielä joskus saisi tehtyä jotain parempaa.