Nemoa etsimässä - Finding Nemo (2003)

Nemoa etsimässä (Finding Nemo, 2003 USA) on yksi vuoden animaatio tapauksista. Pixarin ja Disneyn yhteistuotanto onkin todellinen vesiseikkailu, ja kertoo hauskan mutta myös koskettavan tarinan kalojen pinnan alaisesta maailmasta. Elokuvan tekijöistä löytyy mm. Toy Storysta tuttu animaatiosetä John Lasseter. Lasseter on tällä kertaa vain tuottajana, kun ohjaajan pallilla istuu käsikirjoittajana paremmin tunnettu Andrew Stanton (Monsterit Oy, Toy Story 2, Ötökän elämää) yhdessä Lee Unkrichin kanssa. Stanton on myös yksi elokuvan käsikirjoittajista. Tekijäporukka koostuu pitkältä samoista hepuista mitä Pixarin aikaisempien elokuvien takana on ollut. Animaatiostudion kädenjälki, vai pitäisikö sanoa, "hiirikädenjälki" on taas kerran esimerkillistä ja vedenalainen maailma on luotu todella hienoksi.

Lapsille sekä heidän mukana teatteriin tulleille aikuisille suunnattu kalatarina kertoo klovnikalaperheestä, joka menettää äitinsä ja kaikki syntymättömät kalanpoikaset. Ainoastaan Nemo-niminen poikakala selviää isänsä huolehtivan silmän alla merevuokkokodissa. Ylihuolehtiva isä ei meinaa millään päästää poikaansa kouluun, mutta Nemon pyynnöstä hän lopulta myöntyy. Isän kielloista huolimatta Nemo karkaa koralliriutan ulkopuolelle ja jää sukeltajan haaviin ja joutuu myöhemmin hammaslääkärin akvaarioon. Isä-Marlin ei kuitenkaan halua jättää ainoaa poikaansa yksin, vaan lähtee etsimään tätä uuden huonomuistisen kalaystävänsä Doryn kanssa.

Etsintäseikkailun aikana elokuvassa tutustutaan kaladieetillä oleviin haihin, kalamaailman hippikilppareihin ja koetaan kauhun hetkiä petokalujen hampaissa. Samalla kalapoika Nemo yrittää selvitä akvaariosta takaisin valtamereen uusien ystäviensä kanssa. Elokuvassa tapahtuukin todella paljon ja tutustutaan monenmoisiin mereneläviin isoista pieneen ja piikikkäistä limaisiin. Omia suosikkeja olivat rennot virran mukana kelluvat kilpparit. Uskon myös, että lapsikatsojat löytävät suosikkinsa. Toisaalta hahmojen runsaus rikkoo hetkittäin itse tarinaa. Merenalainen sininen tunnelma saa tästä taas lisää potkua, joten elokuvaa voi myös katsoa sen enempää tarinaan keskittymättä.

Tietokoneanimointi on hienoa ja monilla hahmoista on lajinsa tyypillinen luonne. Inhimillisesti käyttäytyvistä kaloista on lohkaistu pari oikeasti hauskaa vitsiä. Jo näiden takia elokuva kannattaa katsoa. Tietenkin tietokonekuvitus ei saa olla tärkein asia elokuvassa, vaan tärkeintä ovat samat osat mitä muissakin elokuvissa. Disney-elokuvista tutut sanomat löytyvät myös Nemosta. Ystävistä välittäminen, erilaisuuden hyväksyminen ja itseensä uskominen toistuvat oppina elokuvassa. Iloinen asia on huomata, että elokuva viestii akvaariokalojen vapauttamisen puolesta ja korostaa hienovaraisesti luonnonsuojelun merkitystä. Eri asia on, ymmärtävätkö pienimmät lapset tämän evien välistä.

Katsoin elokuvan originaaliversion, jonka ääninäyttelijöinä ovat olleet Alexander Gould (Nemo), Albert Brooks (Marlin) ja Ellen DeGeneres (Dory). Nemon ääni sopii hyvin eikä nuori 9-vuotias Gould häviä vanhemmille. Brooks ja DeGeneres ovat aikaisemmin antaneet äänensä Eddie Murphyn Eläintohtorin eläimille. Suomenkielisessä versiossa ääninäyttelevät Samuel Anttila, Lasse Pöysti ja Ona Kamu. Pöystin tulkintaa on kehuttu melkein taivaasta meren pohjiin.

Nemoa etsimässä on ainakin Walt Disney Picturesilta pitkästä aikaa hyvä animaatioelokuva, jossa on ainesta. Lisää ainesta elokuva on saanut Pixarin animaatioluojilta, jotka ovat taas kerran osoittaneet taitonsa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Toy Storyn tai Leijonakuninkaan veroinen elokuva, joissa ovat myös loput osaset kohdallaan. Jos elokuva on se ainoa animaatio tänä vuonna jonka aiot katsoa, silloin Nemoa etsimässä on hyvä valinta.