Eläintohtori - Dr. Dolittle (1998)

Kun tätä Eläintohtoria (Doctor Dolittle, 1998 USA) alettiin työstämään niin tulikohan kenellekään mieleen, että onko tästä tulossa menestystä ja mannaa vaiko turpaan. Toivotaan ettei kukaan ajatellut ja voidaan myös uskoa, että kukaan ei ajatellut sillä sen tasoinen kuitenkin tämä elokuva oli.

Pääosassa oleva Eddie Murphy kuulostaa hyvältä valinnalta kun muistelee näitä Beverly Hills-kyttiä, mutta totuus on kuitenkin karvas. Olisiko Eddien taidot hupeneet tai ikä vienyt nuoruuden hurmion, enpä usko. Eddie hoitaa roolinsa mallikkaasti vaikkakin liikaa muistuttaen aikaisempia roolejansa. Mikä sitten vie jutulta jalat alta? Olisiko liian kulunutta laittaa juoneen puhuvia eläimiä ja osaavan koomikon?

Ainakin tämä väite pitäisi paikkansa. Tulee mieleen Jim Carreyn Lemmikkidekkarit kuitenkin sillä erolla, että rooleissa on astetta tummepia ja vaisumpia esittäjiä. Vaikkakin tämä elokuva uppoaa lapsiin ja nuoriin niin silti se ei löydä niistäkään katsojista kohderyhmää, sillä useampaakin otteeseen eläimille annetaan liian epäsovinnaisia "rooleja", enpä usko lapsen ymmärtävän sitä miksi tiikeri yrittää hypätä ylimmältä parvekkeelta alas? Itsemurhan aikeet, ei kai?

Juttu siis menee suunnilleen näin: Eddien esittämä lääkäri pystyy puhumaan eläimille ja sillä keinoin hän alkaa pelastaa eläimiä aina nuhaa sairastavista koirista likinäköisiin hevosiin. Lapsuudessaan hän osasikin jutella eläimille, mutta iän myötä sitten unohti taidon. Kun koittaa päivä jolloin hän ajaa koiraa päin ja saa koiralta haistatukset päällensä hän tajuaa kykynsä. Liiallinen innostus omaan harvinaiseen työhönsä laittaa perheasiat sekaisin. Vaimohan ei voi tietenkään ymmärtää, kun rakas aviomies juttelee lampaille viimeviikon lottorivistä.

Ampuuko ylitse vaiko ei, sillä kokonaisuus on kuitenkin mahdottoman valju, tylsä ja liian härski lapsille. Ns. lastenelokuva jossa eläimet raapivat takamustaan ja kärsivät alkoholismista ja hokevat samalla rivouksia ei uskoisi olevan lapsille sopiva, joko siinä mielessä etteivät lapset ymmärrä ideaa tahi he saavat siitä väärän kuvan ja virikkeen. Ohjaaja Betty Thomas ja käsikirjoittajat Nat Mauldin ja Larry Levin eivät ole saaneet Hugh Loftingin tarinoista väännettyä elokuvaa ja onkohan Hugh itsekään saanut parempaa aikaan kirjanmuodossa.