Batman
& Robin (1997)
Elämä Gotham Cityssä ei ole tylsää - ainakaan Batmanilla ja hänen
apureillaan. Kerta toisensa jälkeen milloin minkäkinlaiset superroistot
haluavat tuhota hänet ja kaupungin, ja ottaa koko maailman haltuunsa.
Mr. Freeze on entinen tohtori, joka on onnettomuuden seurauksena
jäätynyt. Tämähän ei vielä tee miestä pahaksi, mutta se että hän
tarvitsee jättiläismäisiä timantteja parantaakseen vaimonsa vaikeasta
sairaudesta ja hankkii niitä ryöstämällä, tekee. Sitähän ei Batman
suinkaan voi hyväksyä. Toinen vihollinen, Poison Ivy, on päästään
vinksahtanut luonnontieteilijä, joka haluaa kasvikunnan valtaavan
maailman takaisin itselleen. Ja taas on Batmanilla tekemistä.
Tämä elokuva on syvältä eikä sitä olisi pitänyt koskaan tehdä,
ei ainakaan tällä tavalla. Ohjaaja Schumacher (Batman
Forever) joukkioineen on heittänyt kaiken överiksi; kaikki on
suurempaa kuin edellisessä elokuvassa, toimintaa on enemmän, henkilöitä
on mukana enemmän kuin missään aiemmassa sarjan elokuvassa (tällä
kertaa mukaan tulee Batgirl), kaikkea on liikaa. Kaiken kaikkiaan
meno yltyy niin hurjaksi, ettei siinä kestä mukana, ja kun elokuva
on ympätty täyteen välähdyksiä, räikeitä värejä sun muuta, niin
jos ei nyt aivan epilepsiakohtaus niin julmettu päänsärky ainakin
on lähellä.
Edellisosassa loistanut Val Kilmer hinnoitteli itsensä ulos elokuvasta,
joten tällä kertaa Lepakkomiestä esittää Hollywoodin kuuluisin sänkileuka,
George Clooney (Voi
veljet, missä lienet?). Clooney sentään yrittää - tosin huonolla
menestyksellä - mutta Chris O'Donnell (Vertical
Limit) Robinina on yhtä surkea kuin edellisessäkin elokuvassa.
Alicia Silverstone (Clueless) Batgirlinä saa aikaan vain tahattomia
naurunpyrskähdyksiä, vaikkei tarkoitus varmaan niin olekaan. Uma
Thurman (Pulp Fiction) jää puolestaan roolissaan täysin ulkopuoliseksi
ja väistämättä mieleen tulee, onko hänen tehtävänsä ainoastaan ollut
houkutella kuolaavia miehiä elokuvateattereihin.
Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Arnold Schwarzenegger
(The Terminator)
on pätevä Mr. Freeze, joskaan hän ei yksin pysty elokuvaa pelastamaan,
vaikka kovasti yrittääkin. Totuuden nimissä on sanottava, että olen
Arskan nähnyt tekevän parempiakin rooleja. Ja kun elokuva on alusta
loppuun täynnä typerää dialogia ja onnettomia puujalkavitsejä, ei
tiedä pitäisikö lopputulokselle itkeä vai nauraa.
Vaikka olisit kuinka intohimoinen batman -fani tahansa, mieti kahdesti
ennen kuin katsot tämän elokuvan. Mutta jos niin teet, älä ainakaan
erehdy ostamaan tätä, vaan sijoita rahat ennemmin vaikka Pitkävetoon,
siinäkin saat rahoillesi parempaa vastinetta.
teksti: © 2002 Kari Glödstaf

|