13. soturi - The 13th Warrior (1999)

Arvioitavaksi otin tämän elokuvan, koska itseäni kiinnostaa keski-aika ja muu mennyt aika. Lisäksi viikingeista ei ole muistaakseni tehty elokuvia vuosiin, joten oli viimeistään tänään aika korjata epätoivoinen tilanteeni ja katsoa tämä elokuva. Ohjaaja McTiernanin muistan Die Hard: vain kuolleen ruumini yli (1988), ja McTiernan on hoitanut käsikirjoituksen Michael Crichtonin (Jurassic Park) kanssa. Elokuva elämyksen voi pilata yhteiskunnan tuomio elokuvalle, joka 13. Soturin kohdalla oli pääasiallisesti 2 tähteä/kriitikko, joten omatkaan odotukset eivät nousseet aivan troposfääriin asti.

Kasetin levittäjä on "kehdannut" laittaa kanteen tarran "Kuukauden videovalinta", joka ei ehkä aivan täsmää, jos tarkoitus on valita onnistuneita elokuvia tällä tarralla. Mutta ennen sitä, kun tuomitsen itse elokuvan kerron hiukan lähtökohtia elokuvasta.

Eletään n. vuotta 970 (j.a.a.) ja Antonio Banderes (Zorron naamio) esittää arabi jannua nimeltä Ibn Fahdlan, joka karkoitetaan (1. minuutin aikana) maastaan, koska oli syyllistynyt aviollisen naisen kanssa peuhimiseen. No Ibn suuntaa pois maastaan ja tapaa matkallaan sattumalta karvaisia miehiä, jotka mokeltavat kuin ruotsalaiset. Sivistymättömänä muslimina Ibn lähtee viikinkien mukaan pohjoiseen, jossa heitä odottaa erään kylän pelastaminen. Kylää uhkaa demonit/oliot, jotka ilmestyvät aina sumun aikaa kylään ja hakevat ihmisiltä päät pois. Julmaa meininkiä vastaan lähtee tämä 13 soturin joukko, jossa viimeisenä on ulkomaalainen, Ibn Fahdlan. Jutun muodostuminen painajaismaiseksi on välillä erittäinkin lähellä, pahimmissa tapauksissa se voisi olla lauantai aamun kevytsarja Hercules, mutta kuitenkin elokuva löytää ilmaa siipiensä alle ja pysyy ilmassa ja tyydyttää siten katsojan janoa.

Elokuvaa ei kannata ehdottomasti ottaa täysin vakavasti, kuten ei myöskään muiden tämän genren elokuvia. Niinpä itsekin katsoin tätä elokuvaa pilke silmäkulmassa. Suoraan sanottuna elokuvaa ei uskalla verrata kovinkaan moneen elokuvaan ei ainakaan Braveheartiin, joka painii omassa reilut kymmenen kiloa painavammassa sarjassa. Filmissä minua viehätti alun ruotsinkielisyys (ehkäs se oli norjaa tai tanskaa) ja 13 soturin joukosta tämä päällikkö, joka muistutti omaa näkemystäni viikengeistä. Oli siis saatu kuvaan myös muitakin kuin amerikkalaisia "lätsä-läskejä", joiden vartalo ei hivele silmää yhtä paljon mitä barbaarinen skandinaavi. Enkä tällä tarkoita ruotsalaisten miesten kaunista treenattua bodya, ehei, en todellakaan.