Koko
potti - The Whole Nine Yards (2000)
Jonathan Lynnin rikoskomedia Koko potti (The Whole Nine
Yards, 2000 USA, Kanada) pilailee mafianelokuvien ja trillerien
kustannuksella. Pääosissa ovat Frendeistä tuttu peruskoomikko
Matthew Perry (Tango kolmelle), joka on aloittanut elokuvauransa
melkein viimeisenä tv-sarjan porukasta. Courtney Cox oli ensimmäisenä
mukana "filmibusineksessa" Scream -trilogian myötä,
kun taas Lisa Kudrow jatkoi komedialla tylsissä jenkkikomedioissa,
Soitellaan ja Blondit
Luokkakokouksessa. Jennifer Anniston on myös esiintynyt muutamassa
elokuvassa. Perry-poika ei pääse puusta pitkälle,
vaan tekee samat temput tässä elokuvassa kuin Frendeissä.
Köyhää kaatuilua, jolle ei naureta säälistä.
Bruce Willis on vastanäyttelijänä naapurin sarjamurhaajana.
Eikä mieheltä irtoa kahden hymyn lisäksi kuin "se
bruce -ilme".
Koko potti ei ole elokuvaksi kovinkaan kummoinen. Rikospiirien
ympärille rakennettu tuttua ja arvattavaa kaava noudatteleva,
jossa Williksen tai Perryn hahmot eivät ole kiinnostavia tai
jopa hauskoja. Huumori perustuukin paljon juuri tilanteisiin ja
juoneen, joka sopisi paremminkin televisiosarjan pilotiksi. Michael
Clarke Duncan on Vihreän
mailin jälkeen kutistunut paljon, eikä miehen suurta
kokoa huomaa. Elokuvan huumori menee parin kerran riman ali niin
pahasti, että ihmetyttää miksi Bruce Willis on edes
mukana? Eikö miehellä ole enää varaa elää
ilman tällaisia elokuvia? Taitaa Williksellä olla tulossa
näyttelijänkeski-ikä ja sitä myötä
myös rakkaus/komedia -roolit (viittaus Tarina meistä kahdesta).
Koko potti ei onneksi innostu missään vaiheessa rumiin
ja härskeihin vitseihin, vaan pysyy siinä mielessä
ruodussaan. Kokonaisuus on osattu rakentaa hyvin, eikä suoranaisia
virheitä ole, juttu kulkee sopivalla vauhdilla ja Perryn esittämää
komediaa asetellaan oikeisiin kohtiin. Loppupuolelle on saatu myös
kiva trillereille tyypillinen loppuhuipennus.
Elokuvan vikana on vain sen tylsä ja tuttu eteneminen. Yllätyksiä
ei suoranaisesti ole yhtään ja hahmojen kohdalla olisi
voitu hiota reilusti enemmän. Williksen sarjamurhaajahahmo
tuntuu välistä rakastavan ex-vaimoaan ja toisaalla taas
vihaavansa, eikä Perryn esittämä hahmo miehen taidoilla
hyväksi muutu.
teksti: ©
2000 Raimo Miettinen (x)

|