Vihreä
maili - The Green Mile (1999)
Vihreä maili (The Green Mile aka Stephen King's The
Green Mile, 1999 USA) on Frank Darabontin ohjaama pitkä kertomus
teloitus-vankilasta 1930-luvulla Yhdysvalloissa. Elokuva voimana
toimii sen tapa esittää asiat perusteellisesti ja kiirrettömästi.
Pääosassa on vankilan E-osaston, teloistusosaston johtaja
Paul Edgecomb, jota esittää Tom Hanks (Forrest Gump).
Muissa osissa nähdään mm. David Morse (12 Apinaa)
toisena vanginvartija "Brutalina". Paikassa, jossa vieressäsi
istuvat murhaajat ja raiskaajat ovat myös kunnon perheenisät
töissä. Vihreä maili kertoo tarinan valtionvankilasta
ja siellä työskentelevistä, paikasta, jossa voi tapahtua
ihmeitä.
Ohjaaja Frank Darabontin aikaisempi Rita Hayworth - avain pakoon
liikkui yllättävänkin samoilla vesillä, ollaan
vankilassa, käydään läpi pitkiä aikajaksoja
ja ehkä myös valkoisen miehen ja mustan miehen välistä
suhdetta. Darabont pystyy pitämään yllä tunnelmaa
hienosti. Vaikka ketään hahmoista ei nouse astetta ylemmäs
tai muutu sankariksi niin silti tarina kulkee hienosti eteenpäin.
Välillä käsitellään tunnepohjaisia tiloja
ja käydään pitkiä keskusteluja, välistä
taas astutaan keskelle mystiikkaa. Kepeä ja kaunis komediakin
on saatu hienosti upotettua elokuvaan, joka vetoaa tunteisiin monessakin
mielessä. Mystiikka ja muut yliluonnolliset asiat ovat jääneet
juuri idean isän Stephen Kingin romaanista, jonka pohjalta
Darabont taas kerran ohjaa elokuvan. Kuten mystiikkaa myös
dramatiikka on hiukan voimaperäistä, amerikkalaisille
suunnattua ylitseampumista.
Pienenä ikävyytenä, jonka olen huomannut usein aikaisemminkin
Hollywood-tuotannoissa, joissa halutaan kertoa heidän maansa
sisäisistä asioista. Vihreä Maili pohtii mm. kuolemaantuomitsemista,
joka on noussut nyt myös jenkkien presidentinvaalien takia
otsikoihin. Kristinuskon symboliikaltakaan ei katsojaa säästellä,
mutta onneksi sellainen jää vielä pieneksi.
Tom Hanks, David Morse tai Michael Clarke Duncan (Koko Kansan Bulworth)
ei ole mitenkään poikkeuksellisen erikoinen tai taiturimainen.
Vaikka ohjaaja Darabont kokoaa runsaasti henkilökuvia ja moniulotteisuutta
henkilöihin, ainakin Hanksin esittämän johtajan ympärille
ei kukaan pysty tuomaan hahmoonsa kaivattua muotoa.
Vihreä maili ei ehkä olekaan pelkkä elokuva, vaan
se on myös tarkka historiallinenkuvaus lamavuosista Yhdysvalloissa.
Pienillä yksityiskohdilla on saatu kokoon sellaista tietoutta,
joka voisi vastata parhaimmillaan kouluopetusvälineitä.
Lisäksi Vihreä maili on rauhallinen kokemus, joka ei missään
vaiheessa muutu mitenkään vauhdikkaaksi rymistelyksi.
Elokuva kertoo asiat rauhallisesti, rauhallisesti kuin kuolemaantuomitun
askeleet kahleissa, vaikka välistä myös tunteikkaasti.
Elokuvan miljöö, tempo ja hienosti rakennetut kohtaukset
tekevät elokuvasta katsomisen arvoisen, vaikka pituutta onkin
saatu huimat 3 tuntia.
teksti: ©
2000 Raimo Miettinen

|