Velvet Goldmine (1998)

Höyhenpuuhkia, glitteriä ja homoerotiikkaa. Nämä ainekset huohahtelevat elokuvassa Velvet Goldmine (1998, Iso-Britania, USA). Tämän jälkeen kukaan tuskin väittää, ettei glam rockilla enää ole sijaa, ja ettei sillä olisi juuriaan. Velvet Goldmine luo satumaisen katsauksen glamin rokkaavalle tähtitaivaalle upottaen kyntensä drag-elementtien karvaisiin rintakehiin. Jonathan Meyers (Prozac Nation, Titus) vakuuttaa Brian Sladena, joka istuttaa glam rockin 70-luvun alun kapinallisiin britti-nuoriin. Hurmiollinen oppi-isän rooli kuitenkin alkaa kyllästyttää ja Slade lavastaa oman kuolemansa. Toimittaja Arthur Stuart (Christian Bale: Amerikan Psyko, Shaft) ryhtyy ottamaan Sladesta selvää. Ewan McGregor (Trainspotting, Tähtien sota episodi I: Pimeän uhka, Laululintu) rokkaa hekumaan karkeakäytöksisenä Curt Wildinä. Svengiä ja vääntöä ei tästä elokuvasta puutu, laulaapa Meyers itse muutaman elokuvassa kuultavan biisinkin, mutta unenomainen historian kerronta säilyttää silti kiehtovuutensa. Glitterissä uivat nuoret pohtivat seksuaalista identiteettiään ja palvovat glam-jumaliaan kokien eroottista heikotusta levysoittimien äärellä. Velvet Goldmine nappaa aistijansa seitsemänkymmentäluvun groovaaviin kiehkuroihin.

David Bowieta pyydettiin lahjoittamaan samanniminen kappaleensa Velvet Goldminen ikoniksi. Herra Bowie kuitenkin kieltäytyi, sillä hänellä oli suunnitteilla oma samettinen kultakaivoksensa. Onhan Bowien taiteilijanelämä nähnyt nämäkin kimaltelevat vaiheet: voisinpa kutsua herraa glamin aidoksi kuningattareksi. Elokuvantekijät saivat siis tyytyä pelkkään nimeen ja loivat sen ympärille oman todellisuutensa. Jokseenkin tämän elokuvan maailma kuitenkin lähentelee Bowien sfäärejä. Elokuvan tähtenä välkkyvässä drag-rokkarissa on nimittäin havaittavissa täysin selvää tähtisumua...

Velvet Goldmine on elämys, joka rohkaisee kaivamaan älppärit vintiltä ja soittamaan niitä tuskallisen lujaa. Glamsettiä on laitettava sielun voimin. Tähän yhtyy elokuvan ronski, mutta kovin aistikas ilmaisu. Todd Haynes (Office Killer, Far from Heaven) on kirjoittanut ja ohjannut kelan täydeltä tarunhohtoista kimallusta. Turhan vakavasti ei tätä taideteosta kannata silti ottaa, muuten voi löytää itsensä punaamasta huuliaan ihan liian tuhdisti.