Cynthia Nixon, Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall ja Kristin Davis.

Sarah Jessica Parker ja Chris Noth.

Kim Cattrall.

Kristin Davis, Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall ja Cynthia Nixon.

Tv-sarjojen elokuvasovitukset ovat usein mielenkiintoista katsottavaa, sillä mediana elokuva tarjoaa televisiota laajemmat mahdollisuudet rohkeampaan ilmaisuun. Mutta alleviivaavastakin rohkeudestaan tunnetulle HBO:n Sinkkuelämälle elokuvaversio puolestaan asettaa ongelmia: kuinka tarjota sarjan uskolliselle niche –yleisölle sarjasta tuttua uskallusta ja asennetta samalla kosiskellen perinteisempää romkom –yleisöä kilpailussa paikasta kesän blockbustereiden kärjessä?

Ratkaisuna ongelmaan Michael Patrick King on pyrkinyt kirjoittamaan aikuisiksi kasvaneille prinsessoille romanttisen sadun, jossa arkkifashionista Carrie Bradshaw rinnastetaan satumaailman johtavaan kenkäleidiin, Tuhkimoon. Lasikengät ja hyvä haltijatar korvatuvat nyky-New Yorkissa Manoloilla ja henkilökohtaisella assistentilla, kun nyt jo keski-ikään ehtinyt naisnelikko etsii itseään. Elokuvassa tämä tarkoittaa, että teräviin huomioihin sukupuoliroolien murroksesta perustuneen sarjan itsenäiset hahmot pyritään asettamaan aloilleen romanttiselle komedialle perinteisellä tavalla, perinteisiin naisrooleihin. Elokuvan ainekset ovat siis lähtökohtaisesti ristiriitaisia.

Kuten Samantha elokuvassa, Sinkkuelämää (2008, Yhdysvallat) tuntuu hukanneen itsensä Los Angelesiin. Sarjalle - ja New Yorkille - ominainen nopeatempoisuus, sarkastinen nokkeluus ja kovuus ovat jääneet sarjaakin loppua kohden vaivanneen mairean hollywoodpöhön alle. Asiaa ei auta se, että näyttelijät eivät tunnu lämpeävän vanhoille roolihahmoilleen: Sarah Jessica Parkerin Carrie sekä alkuun myös Cynthia Nixonin Miranda jäävät vaisuiksi. Nixonin tuntuu pelastavan Mirandalle kirjoitettu paikoin aidosti koskettava sivujuoni. Jennifer Hudsonin tuominen mukaan aidon rakkauden airueena kulkevaksi assistentiksi on kai tarkoitettu raikastamaan saman nelikon ympärillä vuosia pyörinyttä kerrontaa, mutta on vaikea sanoa kumpi on rasittavampaa: makeileva haltiakummirooli, vai Hudsonin räikeä ylinäytteleminen. Näyttelijöistä eniten ytyä roolihahmoonsa tuo Kim Cattrall, jonka irrottelua Samanthana on ilo seurata.

Sarjan yhden teeman ympärille rakentuneiden terävien ja nopeatempoisten jaksojen rinnalla kokonaisen vuoden tapahtumia seuraava elokuva laahaa paikoin pahasti ja tuntuu ylipitkältä. Alun hahmoesittelyistä huolimatta sen on vaikea nähdä toimivan itsenäisenä sarjasta.

Vaikka Sinkkuelämää tutuu nokkelammalta, koskettavammalta ja hauskemmalta kuin suurin osa romanttisista komedioista, jää se silti keskinkertaiseksi. Sen tärkein tehtävä tuntuukin olleen tarjota faneille kaivattu rautaisannos eskapismia muodin ja rakkaussotkujen kyllästämään fantasiamaailmaan. Ja kuinka ollakaan - viimeistä paikkaa myöten täyden salin tyhjentyessä monisatapäisen yleisön joukosta voi laskea viitisen miestä. Pariskuntien treffielokuvaa Sinkkuelämästä ei siis saa, mutta monen asianmukaisesti pukeutuneen, hymyilevän tyttöporukan poistuessa elokuva tuntuu vastanneen fanien odotuksia.

Siltikin, Sinkkuelämää toimii kuin luokkakokous: hetken aikaa vanhan jengin ympäröimänä tuntuu kuin kaikki olisi aivan kuten ennen. Elokuvan jälkeisten cosmojen äärellä olemme tyttöjen kanssa tyytyväisiä, mutta myöhemmin se iskee: siitä olisi voinut saada niin paljon paremman…

Lue myös toinen arvostelu elokuvasta.

Teksti © 2008 Maria Koistinen