powered by FreeFind

 

Rikos ja rakkaus (1999)

Elokuva ilmestyi pahaan aikaan teattereihin, sillä samaan aikaan niissä pyöri täydellä teholla myös pari muuta kotimaista. Siksipäs kai Rikos ja rakkaus (1999 Suomi) on jäänyt niin pahasti varjoon, verraten siihen miten sille olisi käynyt vuotta aikaisemmin. No menestystä se on niittänyt hiukan ainakin.

Systeemi alkaa siitä, että eletään Rovaniemellä, jossa alkaa eräänlainen sekasotku isosta viinalastista. Naapurit Venäjältä haluavat viinansa ja suomalaiset pistävät vastaan. Juttu pyörii juonen ja huumorin seassa välillä aina tukea ottaen.

Eka kertaa, kun kuulin ketä rooleissa on ajattelin, että Kai Lehtinen olisi laitettu isompaan rooliin, mutta pettymys siitäkin sitten tuli. Ideanahan oli tehdä elokuva Jari Tervon kirjaan Pyhiesi yhteyteen perustuva elokuva, joka olisi myös katseltavaa. Ehkä tässäkin tapauksessa kirja olisi parempi kuin itse elokuva, no eipä se mitään. Katsos sitä sattuu.

Herättelin elokuvaa ennen eräänlaisia positiivisiä odotuksia ja ennakkoluuloja, joissa itse nauran kippurassa teatterin lattialla. Tässäkin tapauksessa petyin lievästi. Meinaan sitä, vaikka elokuva sisälsikin paljon hyvää huumoria ja muuta kikkailua niin sain pettyä. Ehkä odotin liikaa tai jotain. Peter Franzen (Rukajärven tie), jolla oli elokuvassa pikkupoliisin rooli sai minutkin nauramaan todella pahasti. On kai hankalaa kuvitella niin machoa miestä mihinkään sotaelokuvaan tai komediaan. Kokonaisuutena ja tiivistettynä elokuva sisälsi paljon hienoa huumoria jota odotinkin, mutta samalla juoni takertui pahasti kliseisiin, joissa ei ollut hyvä olla.

teksti: © 1999 Raimo Miettinen

ohjaaja: Pekka Milonoff
näyttelijät:

Kai Lehtinen, Tiina Lymi, Pekka Valkeejärvi, Saara Pakkasvirta, Esko Nikkari

genre: komedia, romantiikka, rikos
net: http://www.imdb.com
kuvat: © 1999 Filmlance International AB, Kinoproduction ja Kom-teatteri.

© 1999-2007 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: