Todistettavasti
elossa - Proof of Life (2000)
Todistettavasti elossa (Proof of Life, 2000 USA) kertoo
Etelä-Amerikassa kidnapatusta insinööristä ja tämän vaimosta, joka
yrittää keksiä konstia saada miehensä takaisin. Kidnappausbisnestä
harrastetaan runsaasti mm. Kolumbiassa, jossa toimintaan erikoistuneet
puolisotilaalliset ryhmittymät kidnappaavat turisteja ja vievät
yleensä omaisuuden. Toisinaan kidnapataan hiukan merkittävämpiä
henkilöitä, jolloin terroristit alkavat kiristämään suurempien summien
toivossa.
Viime vuonna kidnappattiin kaksi suomalaista Filippiineillä, silloinkin
asialla oli aika primitiivinen järjestö, joka omien oikeuksien puolesta
yritti saada rahallista avustusta kotiseuduille. Asia voidaan katsoa
aivan toisessa valossa, jolloin vangituilta riistettiin vapaus päättää
omista perusoikeuksistaan.
Taylor Hackfordin ohjaamassa elokuvassa tunnelma ei ole lähelläkään
toivottua. Tätä latistaa juonen tyyli, kun kidnappaus kuvataan vaimon
selän takaa, eikä panttivangin silmin. Välillä vieraillaan kidnappaajien
leirissä, mutta paljon on myös byrokratiaa, kun vaimo yrittää saada
lunnasrahoja kokoon. Panttivankineuvottelijana on Russel Crowe (Oscar
-palkittu Gladiatorista),
eikä hädän alaisena vaimo (Meg Ryan, Soitellaan,
Sinulle on postia)
pysty vastustamaan karismaattista gentlemania.
Med Ryanin ja Russel Crowen välillä syntyi kuvausten aikana pienoinen
romanssi, jolloin ohjaaja Hackford joutui jättämään alkuperäisen
käsikirjoituksen suunnitelmia, jossa parivaljakon pitäisi peuhia
sängyssä. Henkilökohtaisesti en tykkää tällaisesta rakkaustarinasta
yhdistettynä toimintaan, vaan suosin miehistä actioniä. Tietenkin
ilman tällaista tunnelatausta (kolmiodraama) juoni voisi lassahtaa
pahasti ennen aikojaan.
Todistettavasti elossa on kolmikolta: David Morselta, Russel Crowelta
ja Meg Ryanilta pelkkä välityö. Morse (Vihreä
maili) on luontevin, Ryan ei osaa ahdistua miehensä kidnappauksesta
tarpeeksi, eikä siistityt hiukset paranna asiaa. Crowe tekee suhteellisen
vakaata työtä, vaikka hahmo viittaa miehen suunnasta johon hän kulkee.
Crowe on tällä hetkellä ehkä kuumin nimi miesnäyttelijöistä ja uskon,
että hänestä voi tulla aikamme uusi harrison ford, perheenisämäinen
actionmies.
teksti: © 2000 Raimo Miettinen

|