Nurse
Betty (2000)
Helen Fieldingin romaanilla Bridget Jones's Diary on niinkin paljon
tekemistä elokuva Nurse Bettyn (2000 USA, Saksa) kanssa,
että Renée Zellweger esittää kummassakin pääosaa. Bridget Jonesista
kertova päiväkirja sai juuri pääsiäisenä ensi-iltansa rapakon takana
ja Suomeen elokuvaversio saapuu syksymmällä. Koska en tunne Fieldingin
taustoja tämän paremmin voimme unohtaa kirjat ja perehtyä Neil LaButen
elokuvaan Nurse Betty.
Ainakin Jerry Maguiresta tuttu yksinhuoltajan -leiman otsaansa
saanut Zellweger esiintyi viime kesällä surkeassa Jim Carrey -komediassa
Me kaksi ja Irene,
tällöin myös hiukan orpona ja yksinkertaisena. Nurse Betty ei tuo
uutta piirtoa Zellwegerin hahmogalleriaan, kun Betty on vain kahvilan
tarjoilija, joka ihailee tv-saippuasarjan lääkäritähti David Ravellia.
Bettyltä riistäytyy kuitenkin todellisuus käsistä, kun hänen takatukkainen
tyhmä miehensä Del (Aaron Eckhart, Ystävät
& naapurit) tuo taloon kaksi rikollista. Homma riistäytyy myös
Delliltä käsistä ja Betty saa näin todistaa, kun hänen miehensä
skalperataan olohuoneen lattialla. Tästä taas seuraa hetkellinen
oikosulku tarjoilijan pääkopassa ja niinpä hän päättää lähteä tapaamaan
rakastaan "ex-miestään" lääkäri David Ravellia.
Elokuva herkuttelee väärinkäsityksillä ja ihmisten ennakkoluuloilla,
jotka myöhemmin osoittautuvat vääriksi. Ohjaaja Neil LaBute ei ole
tällä kertaa yhtään samanoloinen mitä 30 vuoden kriisiä käsitelleessä
Ystäviä & naapureita draamassa. Nurse Betty on kuiva tarina Bettyn
matkasta saippusarjaan, eikä ohjaaja ole yltynyt vaihtamaan suuntaa
saatikka sitten rikkomaan elokuvansääntöjä. Tapahtumat kulkevat
tuttua kaava noudattaen, mutta olisin kaivannut muutaman repäisevän
muutoksen muuten niin seesteiseen ihmissuhdedraamaan. Ja onhan Nurse
Betty saippusarjaa kuvaava komedia, jolloin eteneminenkin täytyy
olla samanlaista.
Zellweger sopii Bettyn hahmoon, vaikka se muistuttaakin Jerry Maguiren
tai Me kaksi ja Irenen hahmoja. Morgan Freemanin tuominen rodeohattuiseksi
veteraanirikolliseksi ei ole luonteva. Saippuamaisen rauhoittava
ilmapiiri ei istu Freemanin pohtivaan ja todellisen draaman omaavaan
henkeen. Freemanin hahmo taas tuo mieleen Kovan
sateen rikollisjoukon johtajan. Chris Rockista (Dogma)
en puhu mitään, mutta Eckhart ja Greg Kinnear tekevät mielenkiintoiset
roolisuoritukset. Aaron Eckhart on Bettyn tyhmänä autoja myyvänä
miehenä osuva valinta, vaikka mistään palkinnon arvoisesta ei nyt
puhutakaan.
Elokuva Nurse Betty ei ole juuri minulle suunnattu, tälläiselle
toiminnan ja räiskeen ystävälle ;). Elokuva on sopivan helppo pala
sunnuntai aamun ensimmäiseksi palaksi. Ja ehkä myös niille, jotka
uskovat Salaattia eläimille -sarjan olevan totta.
teksti: © 2001 Raimo Miettinen

|