Dogma (1999)

Kevin Smith ohjasi aikoinaan menestyneen The Clerks - Tiskirotat ja myöhemmin mm. Amyn jäljillä. Smith, joka myös tunnetaan "Silent Bob"- nimisenä esiintyy itsekin uusimmassa ohjauksessaan. Kevin Smithin fanaattisimmat fanit varmaankin ovat järjestäneet illanistujaisia, joissa lasketaan kuinka monta sanaa mies oikein päästää elokuvissaan. Amyn jäljillä -elokuvassa mies oli myöskin Silent Bob, jolta ei tainnut tulla yhtään sanaa ulos. Dogmassa (1999 USA) sentään pari lausetta.

Hollywoodin yksi tunnetuimpia kaveruksia ovat Ben Affleck ja Matt Damon, joiden yhteisiä elokuvia voidaan laskea jo toisenkin käden sormilla, mm. Will Hunting - syntynyt neroksi, Amyn jäljillä, Pelastakaa sotamies Ryan, ja Dogma, Will Huntingin Damon ja Affleck ovat käsikirjoittaneet myös yhdessä ja voittivat Oscarin siitä. Miesten yhteinen ura jatkuu nyt Dogmassa, vaikkakin hiukan vaisulla tavalla. Kumpikaan ei herätä mielenkiintoa, eikä Damonille ole suotu viisaan roolia, kuten muuten lähes poikkeuksetta on.

Elokuvana Dogma ei ole paljoa mitään. Näyttelijäjoukko on suhteellisen nuorta. Damonin ja Affleckin lisäksi kuvioissa pyörii Salma Hayek ja Alanis Morrisette Jumalana. Ja juuri piruilua Jumalaa ja uskontoja kohtaan elokuva onkin. Se kyseenalaistaa, se vittuilee, se ärsyttää ja se tekee lähes kaikesta asiasta komediaa. Katoliset tuntuvat olevan hiukan keskemmällä maalitaulussa, mutta myös muut uskontokunnat saavat osansa.

Kaksikko Loki ja Bartleby (Damon ja Affleck) ovat maahan karkotettuja enkeleitä, jotka tajuavat, että on olemassa porsaanreikä, jonka kautta he pääsisivät takaisin Taivaan ihanuuksiin. Paikalle hälytetään aborttiklinikalla työskentelevä Bethany (Linda Fiorentino), joka on kaukaista sukua Jeesukselle. Tällainen alku on elokuvalla, joka päättyy kahden tunnin farssin jälkeen. Matkalla tutustutaan liian moneen henkilöön. Osa henkilöistä jää ohuiksi ja katsoja jää odottelemaan parempaa selitystä. Välillä ympäristönä on tv-studion varasto tms, jossa enkelit ja muut korkeamman luokan hahmot keskustelevat uuvuttavia saarnojaan.

Dogma on ärsyttävä monessa mielessä. Sen hahmot ovat tylsiä, yllätyksettömiä tai tarpeettomia. Juoni pomppii uskonnollisten pilkkojen ja pissa-kakkahuumorin välillä. Tapahtumapaikat ovat välistä tv-sarjan tasolla. Tämän komedian vitseistä vain harva jaksaa naurattaa. Ihmettelen vain miten jaksoin katsoa elokuvan loppuun asti ilman suuria taukoja.