Nykyaika - Modern Times (1936)

Jos Kaupungin valot (City Lights, 1931 Yhdysvallat) oli saanut Chaplinin mietteliääksi (tehdäkö ääni- vai mykkäelokuva), oli ongelma vielä suurempi hänen tehdessään kuudetta elokuvaansa, Nykyaikaa (Modern Times, 1936 Yhdysvallat). Äänielokuva oli ollut käytössä jo liki kymmenen vuotta, mutta Chaplin ei vieläkään tuntenut sitä omakseen. Nykyaikaa varten hän teki äänikokeiluja, mutta ei ollut tyytyväinen lopputulokseen. Lopulta hän päätyi onnistuneeseen välimuotoon: ääntä on ainoastaan koneissa, tehosteissa sekä Electro Steel Corp:in johtajalla (jonka esikuva oli autotehtailija Henry Ford). Muu kanssakäyminen tapahtui edelleen mykän elokuvan keinoin.

Elokuva alkaa Electro Steelin tehtaalta, jonka liukuhihnalla Kulkuri työskentelee muttereita kiristämässä. Yksinkertainen työ ja rivakka työtahti saavat hänet sekoamaan ja hän joutuu vähäksi aikaa hoitoon. Sieltä päästyään työelämä kutsuu jälleen, tosin huonolla menestyksellä. Epäonnekkaan sattuman vuoksi häntä luullaan työväenmarssin johtajaksi ja hänet passitetaan vankilaan. Tästä eteenpäin elämä vie vankilan ja työpaikkojen väliä. Lohtua elämään tuo tyttö (Chaplinin silloinen vaimo Paulette Goddard), johon hän törmää kadulla. Heidän välilleen syntyy romanssi.

Chaplinin pelko siitä että Nykyaika ei menestyisi, osoittautui turhaksi. Vaikka elokuvaa arvosteltiinkin Yhdysvalloissa kommunistiseksi, se menestyi maailmanlaajuisesti erinomaisesti ja tänä päivänä Nykyaika onkin Kultakuumeen (The Gold Rush, 1925 Yhdysvallat) ohella Chaplinin tunnetuin ja rakastetuin elokuva.

Kukapa ei muistaisi Kulkuria hammasrattaiden seassa, ruokintakoneen uhrina, heiluttamassa lippua keskellä työväen marssia, konemestarin apulaisena? Elokuva on täynnä loistavia kohtauksia, jotka huipentuvat elokuvahistorian kenties kuuluisimpaan loppukuvaan Kulkurin ja tytön kävellessä kohti uutta tulevaisuutta.

Kaiken hupailun takana on Chaplinin kriittisin kannanotto yhteiskuntaa vastaan. Koneistuminen valtasi maailmaa, joka Chaplinin mielestä johti massatyöttömyyteen ja lamaan. Ihmisen rooli työelämässä oli toimia koneen jatkeena eikä päinvastoin. Tämä taas aiheutti henkistä pahoinvointia ja ahdistusta. Jälleen kerran Chaplin oli huolissaan ihmiskunnan tulevaisuudesta.

Chaplin jätti elokuvallaan hyvästit niin mykälle elokuvalle kuin sen kuuluisimmalle hahmolle, Kulkurille. Vaikka hän pitkään olikin toista mieltä, päätti hän antaa Kulkurille pienen äänipätkän elokuvan lopussa. Nonsense Song, tarjoilijana toimivan Kulkurin soololaulu, oli ensimmäinen kerta kun Chaplinin ääni kuului valkokankaalla.