Hellboy (2004)

Kesän ensimmäinen todellinen sarjakuvafilmatisointi oli tummanpuhuva Hellboy (2004 USA). Murhaavan tyylikkääksi osoittautuva eri lajityyppejä yhdistelevä vauhtipläjäys on minulle vielä kovin tuntemattoman ohjaajan Guillermo del Toron ohjaama. Tätä ennen meksikolaissyntyinen mies on ohjannut muutaman lyttyyn lyödyn pohjanoteerauksen, Mimicin (1997), vampyyrielokuva Bladen jatko-osan Blade II:n (2002) sekä espanjankielisen Devil’s Backbonen (2001). Lyhyen uran alusta löytyy myös jälkiä maskeerauspuolelta, joka varmasti näkyy edelleen del Toron taidokkaassa kyvyssä visualisoida tapahtumat elokuvakankaalle. Ohjaajan uusin Hellboy on tällä saralla kiitettävän tyylikäs.

Hellboy perustuu siis sarjakuvaan, jotka ovat toistuvasti olleet pohjana suurille Hollywood-elokuville viime vuosina (Spider-Man, Hulk, X-Men, Daredevil, The Punisher…). Mike Mignolan synkäksi kuvattu Hellboy-sarjakuva ei ole minulle tuttu, mutta del Toron filmatisoinnista on selvästi haisteltavissa sekä itse sarjakuvan tunnelma että Mignolan ihailemat klassikkokauhutarinat epämuodostuneista hirviöistä. Elokuvan yhtenä teemana on tuttu luonnottoman supersankarihirviön eristäytyneisyys muusta yhteiskunnasta, mutta myös sarjakuvataiteilija Mignolan okkultismiin liittyvät pahat voimat, niitä tavoittelevat natsit sekä Venäjän tsaarin hovissa vaikuttanut, kuolleeksi luultu munkki Rasputin. Koettu historia lyö kättä kuvitteellisen maailman kanssa sen verran uskottavasti, että Hellboy tempaa katsojan mukaansa jo alkumetreillä.

Kauhutoimintaelokuvan visuaalinen hurmos on ehdottomasti sen parasta antia. Päähahmo Hellboy on hämmentävän karismaattinen sekä pelottava. Koko muu hirviöpaletti riehuu viihdyttävällä raivolla mäiskien ja paiskoen upeissa toimintakohtauksissa. Elokuvan erikoistehosteet ovat harkittuja eikä vauhti pääse hyytymään eikä kiihtymään liikaa tämän kuvitteellisen maailman sisäisten rajojen ylitse. Näin katsojan usko tapahtumiin säilyy. Monet onnistuneet yksityiskohdat lavastuksessa vahvistavat tapahtumien kulkua. Katsoja viihtyy yllättävän hyvin koko kaksituntisen.

Leffa tuntuu poikkeuksellisen viihdyttävältä, kun ajatellaan sen sisältävän kauhean määrän toimintaa, aavistuksen kyynistä huumoria ja sarjakuvamaisen ohuen juonen. Useinhan näin toimintapainotteinen elokuva alkaa maistua puuduttavalta rymistelyltä jo ensimmäisen tunnin aikana. Hellboyn viihdyttävyys perustuu varmasti juuri Guillermo del Toron kykyyn elävöittää sarjakuva elokuvakankaalla. Tämän lisäksi sarvipäistä Hellboyta näyttelevä Ron Perlman on nappiroolissa.

Se toinen kesän sarjakuvafilmatisointi, Spider-Man 2, on myös kerännyt kiitettävät määrät katsojia ja ylistyksiä loistavana jatko-osana vakuuttavalle Spider-Manille (2002). Jään odottamaan jos vaikka näkisin tänä kesänä myös toisen loistavan sarjakuvasankarista tehdyn elokuvan.