Arno Frisch, Frank Giering ja Ulrich Mühe.

Arno Frisch.

Susanne Lothar.

Kellopeliappelsiinista ja Natural Born Killers elokuvista vaikutteita imenyt Funny Games (1997, Itävalta) kertoo järisyttävän tarinan erään perheen painajaiseksi muuttuneesta vuorokaudesta hienostoalueen idyllisellä loma-alueella. Georg, hänen vaimonsa Anna ja poikansa Georg jr. avaavat oven kohteliaalle Peterille, joka on tullut lainaamaan kananmunia naapureidensa puolesta. Pian ovella seisoo myös Paul, jonka käytös saa Annan varuilleen, mutta aivan liian myöhään. Peter ja Paul eivät ole sittenkään tulleet vain munia lainaamaan. He mieluumin ottavat koko perheen vangeikseen. Piinaava vuorokausi järkyttää herkempiä katsojia ja tarjoaa useiden juonenkäänteiden jälkeen yllätyksellisen lopun.

Shokeeraaviin elokuviin erikoistunut saksalainen käsikirjoittaja/ohjaaja Michael Haneke pohjustaa karmeat tapahtumat kärsivällisesti, mutta pitäen mielenkiinnon korkealla. Kerronnan alkuun Haneke sijoittelee useita katsojaa hämmentäviä ja harhaanjohtavia yksityiskohtia. Haneken ohjauksessa mikään ei tunnu olevan ennalta-arvattavaa, varsinkaan kun tapahtumat ovat edenneet neljän seinän sisälle. Haneken teksti on täynnä hämäriä vertauskuvia ja kidnappausdraaman voi nähdä hyvinkin monella eri tavalla. Perimmäisenä ajatuksena lienee kuitenkin nykypäivän tylsistyneen hienostoperheen lasten ajatusmaailman kuvaaminen. He, jotka eivät saa elämyksiä mistään mitä rahalla voi ostaa, hakevat tyydytystä erikoisin tavoin.

Jos on tarina fantastinen ja yllätyksekäs, niin samaa voi sanoa näyttelijäsuorituksistakin. Saksalainen luottonäyttelijä Susanne Lothar on pelottavan hyvä epätoivoisena perheenäitinä. Paulia ja Peteriä näyttelevät Arno Frisch ja Frank Giering vievät häikäilemättömyyden uusiin svääreihin. Perheen isä Georg, jota näyttelee Ulrich Mühe, on joukkion vaisuin ja hivenen jopa epärealistisen passiivinen. Tiedä sitten oliko tämä tarkoituksellista, yksi Haneken lukuisista sisäpiirivitseistä vai ainoastaan ponneton esitys. Se on silti varmaa, että Haneke taitaa shokeeraamisen ilman jonnin joutavia erikoistehosteita. Tämän painajaisen parissa humahtaa 100 minuuttia alta aikayksikön!

Melkoisen erikoista on se, että Funny Gamesista tehtiin uusintaversio, lähinnä jenkkilän valtaville markkinoille. Sitä pyöritettiinkin suht näyttävästi teattereissa kautta maailman. Vieläkin erikoisemmaksi remaken tekee se, että ohjaajana toimi kukas muukaan kuin Michael Haneke. Komeista jenkkikuorista huolimatta tämä alkueperäinen on silti poikaa ja ottaa kloonista selkeän erävoiton.

Dvd: Kuvanlaatu (1.78:1 anamorfinen widescreen) on yllättävän hyvä ottaen huomioon, että leffa on purkitettu vuonna 1997. Pientä roskaisuutta on toki havaittavissa, mutta sehän vain lisää tunnelmaa. Funny Gamesin äänimaailma sen sijaan on melko suppea, eikä nouse tärkeään osaan muutenkaan.

Lisämateriaaleja yhden levyn julkaisussa on niukanlaisesti. Vain ohjaaja Haneken mielenkiintoinen haastattelu on mainitsemisen arvoinen. Siinä Haneke paljastaa hieman suotta kaiken mahdollisen elokuvan sanomasta piilotettuihin vertauskuviin. Haastattelu on tekstitetty suomeksi.

Teksti © 2008 Lasse Lepola