powered by FreeFind
 

Funny Games (2007)



Naomi Watts ja Brady Corbet.


Michael Pitt ja Brady Corbet.


Naomi Watts.


Naomi Watts, Tim Roth, Michael Pitt ja Brady Corbet.


Brady Corbet ja Tim Roth.


Funny Games (2007, Yhdysvallat) perustuu samannimiseen Itävaltalaiseen teokseen (1997). Amerikkalainen versio on kuva kuvalta tarkka kopio alkuperäisestä teoksesta ja eurooppalainen tyyli on nähtävissä edelleen. Jopa perheen lomamökin pohjapiirrustus on toteutettu samojen suunnitelmien mukaan ja on 1:1 suhteessa alkuperäisteoksen lavasteisiin. Jopa ohjaaja on sama, Michael Haneke (Kätketty). Herää jo kysymys, eivätkö amerikkalaiset TODELLAKAAN olisi vaan voineet tekstittää.

Naomi Watts (The Ring), Tim Roth (Pitkä tie kotiin), Michael Pitt (The Village) ja Brady Corbet (Thunderbirds) tekevät loistavat roolisuoritukset. Funny Gamesin näytteleminen on sokerikuorrutettua suklaajäätelöä sydämelle. Mielestäni on käsittämätöntä, että Naomi Watts ohitettiin Oscar-gaalassa. Hän osoittaa jälleen kerran pystyvänsä mihin vain. Nuoret herrat Pitt ja Brady kunnostautuvat myös itseään kokeneempien näyttelijöiden rinnalla. Heidän suorituksistaan ei voi edes puhua – niin upeaa katseltavaa se on.

Funny Gamesin tyyli kertoa tarinaa on kovinkin arkimaailmaan sidottu. Musiikkia on vähän ja se on huomaamatonta. Taukoja ja hitaita kohtia on paljon. Pitkiä ottoja on vaikka Mosambikiin lähettää. Elokuva sisältää yhden jatkuvan oton, jonka kesto on yli likemmäs kymmenen minuuttia. Vaikka tämä on tehokasta ja rohkeaa, se ainakin tämän katsojan tiputti elämästä. Kun katsoo liikkumatonta kuvaa, jossa on hidasta toimintaa useita minuutteja, tulee väkisinkin kiinnittäneeksi huomiota omaan oloonsa, kännykkään, joka painaa taskussa ja lamppuihin, koska kaipaa uusia virikkeitä ja pieni veitsenterä voisi tehdä joillekin otoksille hyvää.

Elokuvassa on käytetty sekaisin todella arkista ja surrealisistista. Funny Games on kuin mikä tahansa perus elokuva, kunnes yht'äkkiä kesken kohtauksen yksi hahmoista puhuttelee yleisöä ja katsoo kameraan. Mielettömän vaikuttavaa ja rohkeaa.

Jokainen, joka nauttii eurooppalaisen elokuvan tyylistä, pitää Funny Gamesista. Jokainen, joka rakastaa hyvää käsikirjoitusta, pitää Funny Gamesista. Ne, jotka eivät siedä väkivaltaa ja elokuvia, joista tulee paha olo, eivät pidä Funny Gamesista. Maailman elokuvakirjastossa Funny Games on kultainen teos ja se ansaitsisi täydet pisteet, jos ei olisi onnistunut saamaan minua laskemaan varpaankynsiäni menemällä välillä itsetarkoituksellisen hitaasti eteenpäin.

Teksti © 2008 Iiro Peltonen

Elokuvan traileri:


ohjaaja: Michael Haneke
näyttelijät: Naomi Watts, Tim Roth, Michael Pitt, Brady Corbet
genre: trilleri, kauhu, draama, kidnappaus
net: http://akas.imdb.com/
kuvat: © 2007 Celluloid Dreams, Celluloid Nightmares, Dreamachine, Halcyon Pictures, Kinematograf, Tartan Films, X-Filme ja Nordisk Film Oy.

© 1999-2008 Hosting: Futuron Internet | Sivuilla vieraillut elokuvan ystäviä Kävijälaskuri

MAINOS: