Fantasia
2000 (1999)
Ääni ja kuva elävät yhdessä. Fantasia 2000 (1999 USA) tarjoaa
kuvan ja äänen tanssia reilun tunnin verran seitsemään episodiin
jaettuna. Erittäin kaunista liikettä soinnussa musiikin ja äänien
kanssa. Kuva ja musiikki ovat kuitenkin vasta kaksi aistihavaintoa,
maut ja hajut ja tunteminen jäävät vielä ulkopuolelle. Silti Fantasia
2000 tarjoaa loisteliasta "oopperaa" jos saan sanoa.
1940 Walt Disney halusi valkokankaalle ehkä suurimman ja loisteliaimman
elokuvan, jossa musiikki ja animaatio tanssisivat Beethovenin ja
muiden kanssa. Kuuden vuosikymmenen jälkeen Walt-sedän veljenpoika
Roy haluaa tuoda ihmisille samanlaisen tunteen mitä aikoinaan hänen
pappansa halusi. Tietokonetekniikalla, massiivisilla orkestereilla,
huippuammattilaisilla on luoto milleniumversio Fantasiasta. Alkuperäisestä
Fantasiasta on otettu mukaan
Noidan Oppipoika jakso.
Seitsemän erilaista piirrosjaksoa tanssivat klassisen musiikin
tahdissa. Ensimmäisenä on pohjoisella pallonpuoliskolla tapahtuva
valaitten lentoshow, jossa on hyödynnetty tietokonetekniikkaa hienosti.
Seuraavaksi on vuorossa Rhapsody in Blue, suurkaupungin kiireestä
ja ihmisistä kertova ironinen tarina. Rhapsody in Blue onkin suurin
poikkeus koko Fantasiassa, yksinkertaisesti pelkin ääriviivoin kuvaten
jakso muistuttaa ehkä 60 vuoden takaista elämää. Muissa jaksoissa
nähdään Nooan Arkki, H. C. Andersenin Pieni Tinasotilas sadusta
muunneltu versio ja heikko täytepala jojolla leikkivästä flamingosta.
Loppuun on jätetty filmin paras pätkä, jossa kevät herättää luonnon
elämään, mutta tulivuori syöksee kaiken kuolemaan.
Fantasia 2000 vaatii ehdottomasti suuren kuvapinta-alan, josta
katsoa liikkeitä. Toiseksi se vaatii ehdottomasti myös laadukkaat
äänentoistolaitteet, siis suuntaa johonkin teatteriin katsomaan
elokuva. Oikeuksiinsa elokuva ei pääse koti-tv:ssä, jossa pieni
kuva ja ääni pilaavat suuren osan nautinnosta. Elokuvan episodien
väleihin on tungettu tylsää ja jenkkiläistä dental-white-hymyilyä,
jota esittävät mm. Steve Martin, Itzhak Perlman ja Bette Midler.
Fantasia 2000 tarjoaa edes pienen hetkisen päästä pois tästä maailmasta
omaan mieleesi lentämään valaiden kanssa.
teksti: ©
2000 Raimo Miettinen

|