Tahraton mieli - Eternal Sunshine of the Spotless Mind (2004)

Auteur teoria: 1950 -luvulla Ranskassa alettiin virallistamaan ajatusta että elokuvan ohjaaja on kyseisen teoksen varsinainen tekijä eli auteur. Tämän ajatuksen myötä elokuvan asema parantui yhtenä vakavasti otettavista taiteenlajeista. Alettiin tiedostamaan että elokuvakin voi olla taideteos ja/tai yksittäisen taiteilijan tuotos, vaikka kyseessä onkin monen ihmisen kollektiivisen yhteistyön summa.Nyt kuitenkin alalla on uusi auteur: käsikirjoittaja Charlie Kaufman. Hän on taiteilija jonka kädenjäljen voi tunnistaa, vaikka hänen käsikirjoituksia onkin tulkinnut jo muutama eri ohjaaja. Kaufmanilla on käsikirjoituksissaan omalaatuinen ajallinen rakenne ja rutkasti absurdia mielikuvitusta, jollaista ei ole muilla alan piirissä.

Tahraton mieli (Eternal Sunshine of the Spotless Mind, 2004 USA) alkaa kun Joel (Jim Carrey) ja Clementine (Kate Winslet) tapaavat toisensa. Sitten tulevatkin alkutekstit ja varsinainen "elokuva" alkaa. Käykin ilmi että Clementine ja Joel ovat tunteneet toisensa, mutta Clementine on pyyhkinyt hänet muististaan pois. Suutuspäissään Joel päättää tehdä saman tempun ja pyyhkiä Clementinen pois hänen muististaan,

Elokuva liikkuu oikeastaan koko kestonsa ajan ihmismielen alitajunnassa eli suurimman surrealismin kehdossa (tästä saimmekin jo hieman esimakua Being John Malkovichin kohtauksessa jossa syntyy takaa-ajo Malkovichin pään sisällä). Ohjaaja Michel Gondry (Human Nature) käyttää metodeja, joita hän on hyödyntänyt monissa musiikkivideoissaan. Hän vääristää aikaa, paikkaa ja tilan tajua luoden soljuvasti vaihdoksia mielentilasta toiseen ja synnyttäen absurdeja tilanteita. Elokuva onkin paikoitellen hauska, seksikäs, hellyttävä, haikea ja romanttinen. Kaikki tämä koska liikumme ihmismielen muistoissa ja alitajunnassa. Pystymme näkemään ihmistunteiden koko kirjon juuri sen takia että tapahtumapaikkana on niiden perimmäinen juuri.

Vaikka elokuvaa voikin pitää Kaufmanin käsikirjoituksen tuotteena niin uskon siinä olevan myös yhtä paljon Gondrya. Gondrylla on krediitti tarinasta ja mielensisäisissä kohtauksissa on niin paljon viitteitä hänen musiikkivideoihinsa että asiasta ei ole paljon kiisteltävää. Tulevaisuudessa Gondrylla ei varmaankaan tule olemaan kovinkaan suuria vaikeuksia löytää töitä, sillä kaksi yhteistyötä Charlie Kaufmanin kanssa ja kymmenet loistavat musiikkivideot takaavat hyvän käyntikortin.

Carreyllä on elokuvassa hieman samanlainen pateettinen olemus ja kertojaääni kuin Nicholas Cagellä Adaptationissa. Jim Carrey on kuitenkin paikoittain elävämpi, sillä Carrey on näyttelijänä monipuolisempi kuin Cage. Elijah Woodille elokuva oli varmasti tervetullutta vaihtelua hobitti -elokuvien jälkeen, mutta siitä huolimatta hän jää hieman Kirsten Dunstin ja muiden varjoon.

Säveltäjä John Brion (Magnolia) on tehnyt jälleen samankaltaista työtä kuin P. T. Andersonin Punch-Drunk-Lovessa, uutta elokuvamusiikkia mielenkiintoisilla soittimilla, korostaen itseään ja elokuvaa. Kuvauksesta vastaa Spike Leenkin kanssa muutaman elokuvan tehnyt Ellen

Kuras, joka teki loistavaa työtä mm. Leen Bamboozeld -elokuvan videokuvauksessa. Tässäkin elokuvassa hän käyttää pientä kalustoa kuvaten koko elokuvan käsivaralta ja hyödyntäen vaatimatonta kohtauksen valaisemista loistavasti. Kuvattavaa on ollut paljon, mutta tulos on loistavaa. Tilanteeseen sopivaa, mielentiloja kuvaavaa ja teknisesti taidokasta.

Mieleni tekisi vaatia toimitukseltamme muutosta että voisimme käyttää puolikkaita pisteitä arvostelujärjestelmässämme. Olen nimittäin tuskaillut neljän ja viiden tähdenvälillä sen verran että kollektiivinen 4½ olisi paikallaan. Toisaalta, koska täytyy antaa tasaluku, niin aina on mukavampi pyöristää ylöspäin.