Demolition Man (1993)

Lähtöasetelma valkoinen mies hyvänä ja tumma mies pahana ei ole vain kertaalleen käytetty asetelma (myös juuri viime viikolla tulleessa Steven Seagal -elokuvassa Exit Wounds). 1990-luvun alun suurtoiminta elokuvista Demolition Man (1993 USA) hyödyntää tätä hyväksi todettua tilannetta. Valkoinen Sylvester Stallone on huippu etevä erikoispoliisi ja vastassa on Wesley Snipesin (Blade) esittämä kylmäverinen kriminaali. Tällainen valkoinen-musta-asetelma harvoin yltää häiritsevään pisteeseen, mutta toisinpäin aseteltuna elokuva tuntuu välittömästi tummia puolustavalta "propagandalta".

Marco Brambillan Demolition Man hyödyntää myös muita tehokkaiksi todettuja perusideoita. Elokuva sijoittuu nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, näin sillä on ammennettavanaan loputon määrä mielikuvituksellisia ideoita. Demolition Man ei intoudu kovin suureen tulevaisuuden ideoimiseen, mutta hetki on sentään annettu aikaa tekniikan ihannoimiselle, kuinka autot kulkevat ilman ohjausta ja ovet aukeavat tunnistamalla ihmisen silmänverkkokalvosta.

John Spartan (Stallone), 90-luvun lopun viimeinen todellinen huippupoliisi, joka estää pankkiryöstöjä, murtautuu rikollisten linnoituksiin ja vapauttaa kidnapatut. Vuonna 1996 Simon Phoenix (Snipes), arkkivihollinen on ottanut panttivangeiksi kymmenkunta ihmistä ja Spartan on ainoa, joka pystyy pelastamaan heidät kylmäveriseltä tappajalta. Spartan saa lopulta Phoenixin kiinni ja vietyä tämän poliiseille, mutta samalla panttivangit jäävät räjähtävän toimistorakennuksen alle. Spartania syytetään kuolemantuottamisesta harkitsemattomalla toiminnallaan.

Tämän tökerön intron jälkeen elokuva pääsee liikkeelle, kun ajassa siirrytään vuoteen 2032. Spartanin tuomio täytettiin 50 vuoden syväjäädytyksellä ja samoin myös pahamaineisen Phoenixin. 36 vuoden kuluttua Phoenix kuitenkin sulatetaan ja tämä karkaa kylmävankilasta usean koodi-187 -teon jälkeen. Sankarimme on aika herätä ja pelastaa kaupunki.

Demolition Manin juoni on ylimalkain näin yksinkertainen ja klisheinen. Itse luulin pitkään, että elokuva olisi Renny Harlinin ohjaama, mutta Stallonen ja Harlinin yhteistyö päättyi heti Gliffhangerin jälkeen. Kieltämättä elokuvassa on piirteitä, jotka miellän Harlinin tyylisiksi, toisaalta kyseinen tyyli on aika yleinen muidenkin toimintaohjaajien keskuudessa (viit. John McTiernan). Perustoiminta korostuu vielä, kun elokuvassa näyttelevät toiminnanaristokraatit Stallone ja Snipes.

Stallonen ja Snipesin valinta elokuvan vastakkaisiksi hahmoiksi on ollut elokuvan ohjaajalta ja casting-tiimiltä onnistunut teko. Vaikka miehet pääsevätkin kovin vähän elokuvassa haastamaan toisiaan lähietäisyydeltä, toimii heidän välinen sankari-pahis-kemia hienosti. Stallonen henkilökohtainen suoritus elokuvassa on taas tasapaksua, liian tuttua ramboista ja rockeista, lähes maneereja. Snipes on tietenkin roolissaan "vittuileva-anarkisti", mutta tuossa hahmossa on sellaista särmää, joka puree aina. Lähes yhtä kaunista kuin Arskan sanat Terminator 2:ssa: "Hasta La Vista."

Demolition Man on useamman kohtuullisen osa-alueen yhteennivoutunut viihdepaketti. Tulevaisuus -teema on hoidettu hauskalla huumorilla, joka jää kuitenkin kovin pintapuoliseksi. Toimintakohtauksissa potkitaan, lyödään, räjäytetään ja haistatellaan fiksusti. Elokuva siis kelpaa hyvin illan ratoksi, mutta vuokraamosta sitä ei sentään kannata noutaa.