Bad Luck Love (2000)

Korkeassa arvostuksessa kulkee Olli Saarela uudellaan Jussi-patsaitakin kahmineella elokuvallaan Bad Luck Love (2000 Suomi). Sota-aika on muuttunut nykyhetkeen, metsät ovat vaihtuneet betonilähiöiksi ja sissioperaatio on nyt vankilan jälkeinen elämä. Silti Bad Luck Lovessa on paljon tuttua Saarelan aikaisemmista (Lunastus, Rukajärven tie). Laskin, että noin viisi näyttelijää oli tuttuja Rukajärven Tiestä mm. Maria Järvenhelmi, Rauno Juvonen, Kari Väänänen ja Arttu Kapulainen. Bad Luck Love ei ole aivan Rukajärven Tien veroinen elokuvakokemus, mutta ehdoton pala lähiöelämästä.

Bad Luck Love kertoo helsinkiläisestä lähiöelämästä ja sen huonompi-osaisten arjesta. Juonen kantavaksi voimaksi on valittu Jorma Tommilan (Lunastus) esittämän Alin, pienen rikoskoplan johtajatyyppi, joka pamauttaa ylemmän tason pomon kuoliaaksi kesken grillijuhlien. Tästä irtoaa vuosien vankilareissu, jonka aikana kova pehmenee ja viina vaihtuu piimäksi. Kotiin palattuaan Alin elämästä ei ole jäänyt kuin menneisyys, johon mies ei halua palata. Pikkuveli Pulu (Jussin napannut Tommi Eronen) on jatkanut isoveljen jalanjälkiä ja ajautunut tärpätin ja fairyn nuuhkimiseen.

Bad Luck Love muistuttaa paljon kaksi vuotta vanhaa Tony Kayen American History X. Elokuvassa Edward Nortonin esittämä arjalaisoppeja kuunnellut rasisti päätyy vankilaan ja oppii sitä kautta suvaitsevamman mahdollisuuden, mutta pikkuveli onkin erehtynyt poissa ollessa natsijärjestön joukkoihin. Ei tarvinnut monta minuuttia katsoa, kun homma alkoi tuntua samanlaiselta. Ehkä tällainen juoni on hyvä valinta juuri "vankila kasvattaa" -elokuvaksi.

American History X on kuitenkin asiasisältöisempi aatteineen ja harvinaisen kehittyneine hahmoineen. Bad Luck Loven Ali on aika neutraali, miehessä ei ole suuria ärsykkeitä, kuitenkin harkitusti työstetty tulos. Järvenhelmi tyttösytävänä ärsyttää aluksi, mutta juttu korjaantuu pitemmälle päästessä. Tommi Eronen säälittävänä Puluna on Tommilan tasoinen suoritus pienillä yksotyiskohdilla kuorrutettuna.

Bad Luck Love on hyvän juonen ja näyttelijöiden lisäksi onnistunut teos Saarelalta musiikin suhteen. Musiikista on vastannut Tuomas Kantelinen ja Tuomas Toivonen sekä hesalainen The Giant Robots -yhtye. Kieltämättä hiukan ylitse ampuva, mutta tarkasti valittu musiikki rimmaa poikkeuksetta grillijuhlien ja autolla kaahailujen lomassa. Elokuvan soudtrack voisi olla yksi cd-levy, jonka voisin ostaa pitkästä aikaa.

Saarela viljelee luonnollisesti kristillisiä symboleita ja on astunut tällä kertaa hiukan lähemmäs katsojaa asiassa. Tämän lisäksi ohjaaja vakuuttaa minut ainakin taidoillaan: kaunista ja uskottavaa työtä. Kuvaus on Heikki Färmin jälkeä ja käsikirjoituksesta vastaa Heikki Vuento (Lunastus, Lapin Kullan Kimallus). Elokuva ei ollut aivan odotuksen arvoinen, mutta se kestää hyvin toisen katsomiskerran.