O’Haru – naisen tie (1952) nosti japanilaisveteraani Kenji Mizoguchin länsimaisen elokuvayleisön tietoisuuteen ja seuraavana vuonna valmistunut Ugetsu – kalpean kuun tarinoita sementoi hänet lopullisesti suurnimien joukkoon myös kotimaansa ulkopuolella. Ugetsu keräsi suitsutusta ympäri maailmaa ja Mizoguchi sai ohjauksesta Hopeisen leijonan Venetsian elokuvajuhlilla. Sittemmin teos on nostettu japanilaisen elokuvan virstanpylväiden joukkoon, mikä ei olekaan ihme, sillä niin vakuuttavasta saavutuksesta Ugetsun kohdalla on kyse.

Elokuva sijoittuu 1500-luvulle, Omin maakunnan pieneen kylään. Sen päähenkilöt ovat köyhä savenvalaja Genjurô (Masayki Mori), joka haaveilee maallisista rikkauksista sekä naapurissa asuva Tobei (Eitarô Ozawa), jonka unelmana on puolestaan samurain ura. Käynnissä olevasta sisällissodasta huolimatta he uskaltautuvat vaimoineen myyntimatkalle kaupunkiin. Matkan aikana he hylkäävät vaimonsa omien tarkoitusperiensä hyväksi ja joutuvat ennen pitkää maksamaan itsekkyydestään kovan hinnan.

Ugetsu on visuaalisesti huikaiseva elokuva, kuin valtava maalaus, jossa jokainen siveltimenveto on täydellisesti suunniteltu. Ensimmäisenä huomio kiinnittyy Kisaku Iton luomaan maailmaan, jonka kauneus hakee vertaistaan: soutumatka usvaisella järvellä, matka aavenaisen palatsiin, kylpykohtaus metsän siimeksessä – kaikki nämä ovat todellista silmäkarkkia. Seuraava ihailemisen aihe on Kazuo Miyagawan kuvaus, joka pitkine otoksineen, tarkkaan rajattuine kuvineen ja ennakkoluulottomine valaisuratkaisuineen sopii täydellisesti tarinan henkeen ja sisältöön. Näyttävyyden kruunaa huolellisesti historiankirjojen mukaan sommitellut puvut, eikä unohtaa sovi myöskään säästeliäästi käytettyä, tunnelmaa vahvasti korostavaa musiikkiakaan.

Komeasta ulkoasustaan huolimatta Ugetsussa ei ole rahtuakaan tavanomaista romantiikkaa, vaan kyseessä on feministinen kertomus, jonka pääteemana on ahneus. Se osoittaa, kuinka turhamaisia ja itsekeskeisiä miehet voivat pahimmillaan olla. Molemmilla päähenkilöillä on kotona kaikki mitä he tarvitsevat, mutta silti he haluavat enemmän: Genjurô vaurautta ja Tobei mainetta. Vaikka sota riehuu ympärillä ja huolimatta siitä, että sotilaat ovat jo tehneet hyökkäyksiä heidän kotikyläänsäkin, unohtavat miehet kaiken muun ympärillään. Vaikka molemmat saavuttavatkin haluamansa, nousee esille kysymys siitä, mikä elämässä on loppujen lopuksi tärkeintä ja mitä kannattaa uhrata minkäkin vuoksi. Miehet oppivat kyllä läksynsä, mutta onko kaikki ollut kuitenkaan tavoittelemisen arvoista?

Ugetsun mieleenpainuvin jakso tapahtuu lumoavan aavenaisen Wakasan (Mashiko Kyô) luona. Genjurô, joka on humaltunut paitsi ansaitsemistaan rahoista myös naisen huomionosoituksista ja kauneudesta, unohtaa kaiken muun ympärillään – hetkeen hän ei edes muista, että hänellä on kotikylässä vaimo ja pieni lapsi odottamassa. Seuraa yltäkylläisen koreita kohtauksia, joissa Genjurô ja Wakasa nauttivat toistensa seurasta täysin siemauksin. Mutta kuten mies on tähänkin saakka ajanut takaa saavuttamatonta unelmaa, osoittautuu tämäkin houreeksi. Kauneudestaan huolimatta koko jakson yllä leijuu sanoinkuvaamaton, kuolemaa ennakoiva lumous.

Kenji Mizoguchin Ugetsu – kalpean kuun tarinoita on liioitellun kaunis teos, jonka komeita kuvia jaksaa ihailla kerta toisensa jälkeen. Myöskään tarinassa ei ole heikkouksia, vaan siinä yhdistyvät komeasti niin tosielämä vaikeuksineen kuin unimaailma kuvitelmineen ja haaveineen. Lopuksi Mizoguchi sitoo langat yhteen päättäväisesti, mutta samalla myös lempeästi: elämä jatkuu kaikesta huolimatta. Ugetsu on elokuva, joka jokaisen tulisi nähdä ainakin kerran elämässään.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf