Stroszek - Bruno S:n tarina

Ohjaus Werner Herzog
Näyttelijät Bruno S., Eva Mattes, Clemens Scheitz
Maa Länsi-Saksa
Pituus 115 min
Ikäraja 15 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 3
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Stroszek on Werner Herzogin elokuvista suurimpia: ajaton, autenttinen, maaginen, mystinen. Se on elokuvataiteen tuntemattoman sotilaan, Bruno Schleinsteinin (1932—2010), monumentti; se on elokuva Amerikan Keskilännestä ja amerikkalaisen unelman perässä sinne hakeutuvista saksalaissiirtolaisista; se on tragedia kaikesta siitä, mitä yksi ihminen on pantu kestämään; ja se on tarina naisen ja miehen välisestä suhteesta, joka on tuomittu kariutumaan.

Stroszekia voisi kutsua jopa outsider-taiteeksi. Siinä ei juuri ole ammattinäyttelijöitä. Se on kuvattu oikeilla paikoilla oikeilla ihmisillä ja välillä ilman kuvauslupia ilman kunnollista käsikirjoitusta. Muutaman päähahmon voisi tylysti kategorisoida hulluksi. Sivuosassa on aito sutenööri, Reeperbahnin kovaotteisinta osastoa. Ja niin edelleen.

Elokuvan ymmärtää parhaiten Brunon taustaa vasten. Herzog oli alun perin luvannut Brunolle Woyzeck-elokuvansa pääroolin, mutta valitsikin lopulta Klaus Kinskin. Häpeissään hän hyvitti välistävedon kirjoittamalla neljässä päivässä käsikirjoituksen, joka oli varta vasten tehty Brunolle. Aiemmin Bruno oli näytellyt Kaspar Hauserin tapauksessa.

Bruno syntyi prostituoidun lapsena, jota Herzogin mukaan pahoinpideltiin niin kovasti, että hän kolmevuotiaana lakkasi hetkeksi puhumasta. Pahoinpitely ja alistus jatkuivat vammaisten lasten hoitokodissa, jonne hänet lukittiin. Hän vietti mielisairaalassa, lastenkodissa, vankilassa ja muissa laitoksissa yli 20 vuotta elämästään, vieläpä henkisen kasvun kannalta ne kaikkein kriittisimmät vuodet.

Brunon replikointi ja tapa, jolla hän kantaa itsensä, ei ole näyttelemistä sinänsä. Hän oli betonitakapihojen itseoppinut proletariaattitrubaduuri, joka ajoi viikonpäivät trukkia ja viikonloput esitti 1800-luvun saksalaisia balladeja. Elokuvan Berliini-osio on kuvattu hänen kotikorttelissaan, kantabaarissa ja asunnossa, ja muitakin omaelämäkerrallisia laattoja siitä löytyy, purkautuvien muistojen ja rakkaiden esineiden tasolla.

Berliini—Wisconsin-akseli

Vankilasta vapautunut Bruno marssii kapakkaan ja tilaa oluen, vaikka häntä on varoitettu juomasta; juovuspäissään hän on tehnyt elämänsä virheet. Kapakassa hän tapaa tutun naisen, ehkäpä entisen tyttöystävän. Eva (Eva Mattes) on prostituoitu. Ongelmat parittajien kanssa ajavat heidät Amerikkaan terroria pakoon.

”Uusi alku” alkaa hienosti, eletäänhän unelmaa. Omassa traileritalossa on tilaa vaikka kuinka, työpaikka on järjestynyt Brunolle autokorjaamosta ja Evalle rekkamiesten tienvarsiruokalasta, keittiön tasot ovat marmoria ja olohuoneessa on iso televisio, muukalaiseksi kuvattu esine.

He elävät yli varojensa, koska rikastuminen on aikataulukysymys. Lainanlyhennyksiä penäävä pankkimies saa Evan takaisin prostituutioon. Pian on palattu lähtöpisteeseen, mutta nyt Atlantin toisella puolella.

Elokuva on kaksinäytöksinen, mutta Saksa- ja Amerikka-episodi ovat pitkälti paralleelisia. Paratiisiksi arvellun Amerikan paljastuminen normaaliksi läntiseksi valtioksi riisto- ja ristiriitaulottuvuuksineen ei ole kovin poliittisesti esitettyä.

Voisi tietenkin ajatella, että proletariaatti astuu valtion rajojen yli ”työläisten todelliseen paratiisiin” huomatakseen, kuinka mikään ei pohjimmiltaan muutu. Vieraantuminen vain viedään uuteen korkeuteensa, kun kielimuurin vuoksi kommunikaatio maailman kanssa katkeaa kokonaan.

Lopussa nähdään ehkäpä elokuvahistorian pateettisin pankkiryöstöyritys. Sillä ”mitä on pankkiryöstö pankin perustamiseen verrattuna?” (Brecht).

Herzogin Amerikka on hänen omien kokemustensa ja tunteidensa heijastumaa sekä Wisconsin ”mielikuvituskaupungissa” Railroad Flatsissa viittauksia paikallishistoriaan. Dokumentaristi Errol Morris kuulemma suuttui, kun Herzog iski hänen varannolleen.

Tapahtumat sijoittuvat Keskilänteen, koska se on Herzogin mukaan Yhdysvaltain parasta aluetta, ja siellä hän nuoruusvuosinaan vaelteli. Ihmiset ovat suoria ja mukavia, ja aito americana on läsnä. Paikalliset lähtivät innostuneina mukaan elokuvan, rekkamiehistä maanviljelijöihin, metsästäjistä autoromuttamon väkeen.

Amerikan Keskilänsi onkin määritelmän mukaisesti avaraa ja aukeaa, jossa liikutaan autoilla, siinä missä taakse jätetty Berliini on klaustrofobinen betoniputki, jossa liikutaan kävellen.

Stroszekissa on sen verran yksityiskohtia, että lyhyessä tekstissä pintaa voi vain raapaista. Kaksi kohtausta jää pysäyttävällä tavalla mieleen: keskososaston vauvat, jotka refleksinä tarrautuvat kiinni lääkärin käteen ja kykenevät kannattelemaan kehonsa painon, elokuvan lopettava kakofoninen eläinshow tanssivasta kanasta, pianoa soittavasta kanasta ja kanista miniatyyripaloauton kyydissä.

Hieno metafora. Mutta mille? Ajatus, jonka Herzog on usein esittänyt töidensä edessä.

DVD: Elokuva on osa Atlantic Filmin julkaisemaa (vko 32/2011) Werner Herzog -kokoelmaa “Herzog Director’s Box 3” (paketissa on myös ruotsalaisen Noble Entertaimentin leimat). Kuva on kohtuullinen, ääniraita on 1.0 saksa. Lisämateriaalina on elokuvan traileri ja Werner Herzogin erinomainen kommenttiraita. Katso pakkaamattomat kuvakaappaukset: kuva 1, kuva 2, kuva 3, kuva 4 ja kuva 5.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen