Nine Lives of Fritz the Cat, The

Ohjaus Robert Taylor
Näyttelijät Skip Hinnant, Reva Rose, Bob Holt, Robert Ridgely, Fred Smoot, 'Sweet' Dick Whittington, Luke Walker, Peter Leeds, Louisa Moritz
Maa Yhdysvallat
Pituus 73 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1974 American International Pictures, Steve Krantz Productions ja Atlantic Film.

Hanki omaksi

• Kuva 2
• Ääni 2
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p00-5">00</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

The Nine Lives of Fritz the Cat (1974) on niin kutsuttu aikuisten animaatio. Sisältö on antagonistista, rivoa ja epäsoveliasta, sottaa kaiken mihin se koskee. Tosin jokin South Park (1997-) on arkipäiväistänyt härskiyttä valtavirrassa ja tehnyt siitä jopa salonkikelpoista, jos se on tarpeeksi näppärää. Tältä osin The Nine Lives ei sietokykyään kasvattanutta nykykatsojaa hätkähdytä, mutta siitä löytyy kapinahenkeä ja poliittista kantaaottavuutta.

Fritz on kissa, mutta eläinmuoto on lähinnä ulkoinen piirre. Hän on pikemminkin kuin keskiluokkaisesta unelmasta otteensa menettänyt aikuinen mies, jota vie päihteet ja seksi. Hahmon loi alun perin 1960-luvulla Robert Crumb (s. 1943), jota ei enää voi kutsua amerikkalaisen underground-sarjakuvan sankariksi, koska tunnettavuus on maailmanlaajuista. (Crumb on sovittanut sarjakuviksi myös Franz Kafkan novelleja ja Raamatun.)

The Nine Lives ei ole ensimmäinen Fritz-elokuva, ensimmäinen ilmestyi 1972 ja on ”jatko-osaansa” maineikkaampi. Kriittinen Crumb on viitannut kintaalla molempiin. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa ei ole tehty kunnollisia animaatiota sitten 1940-luvun. Henkilökuvadokumentti Crumb (1994) on tärkeä ikkuna mieheen ja miehen töihin.

The Nine Livesin idea on puhdasta eskapismia, sen korottamista toiseen potenssiin. Sosiaalituilla elävä Fritz asuu perhehelvetissä. Ränsistynyt asunto (yksityiskohtana seinällä Che Guevara -juliste) on huonolla seudulla. Vaimo nalkuttaa, kakara pyörii jaloissa. Kuunnellessaan passiivisena haukkuja Fritz matkaa päänsä sisällä. Nämä surrealistiset matkat — toiveiden täyttymiset, painajaiset ja päiväunelmat — päättyvät monesti Fritzin väkivaltaiseen kuolemaan. Mutta kissalla on yhdeksän henkeä. Kuoleman jälkeen palataan hetkeksi arkeen, raivoavan vaimon eteen, mutta nopeasti mielikuvitus vie jo mennessään.

Tarkkanäköisimmillään — tai: koska se osaa sitoa yhteen tunnistettavia merkkejä — animaatio on muuttuessaan poliittiseksi satiiriksi. Fritz eksyy 40-luvun Saksaan, peuhaa natsin tyttären ja vaimon kanssa ja on hetken Hitlerin apulainen. Adolfia solvataan kahdella tavalla. Ensimmäisen tausta on toisen maailmansodan aikaisessa englantilaisessa pilkkalaulussa. Siinä Hitlerillä kerrotaan olevan kolme kivestä: yksi hänellä itsellään, toinen hänen äidillään ja kolmas Lontoossa esillä. Koiranmuotoinen Hitler päätyy psykologin sohvalle tilittämään elämäänsä ja kertoo joskus unelmoivansa balettitanssijan urasta. Psykoanalyysi ja Freud eivät olleet kovin suosittuja tällä kaistaleella saksalaista joukkohulluutta.

Toinen poliittinen lastu on sidottu animaation julkaisuaikaan ja kulttuuriin, Amerikkaan. 1970-luku sähköisti aikaisemmin marginaaliin sullottujen ryhmien toimintaa. Eräs näistä oli musta vähemmistö. Radikaaleimmat vaativat omaa aluetta, itsehallintoa, ja mittavaa rahallista korvausta orjuuden aikaisista vääryyksistä. Animaatiossa Yhdysvaltoihin on perustettu New Afrika -niminen alue, josta luodaan melko rasistinen kuva. Se on degeneroitunut slummi, hallinnollisesti kehno purkkaviritelmä, jota pitää kasassa sotilaspoliisit ja ryhmäkoheesiolle ominainen viha ulkopuolisia, tässä valkoisia, kohtaan. Fritz, joka kuljettaa viestiä mustien presidentille, kokee pimeässä maanosassa syrjintää. Katuväkivalta on jatkuvasti läsnä.

The Nine Livesin sisältö on kuvallisesti monipuolista. Eri kerrontatapojen ja materiaalien yhdistelyä seuraa innostuneena. Tyyli on selkeästi innoittanut TV-animaatioita kuten Ren & Stimpy (1991–1996) ja Duckman (1994–1997).

Episodi, missä Fritz ”palaa” kultaiselle 1930-luvulle, on kuin kokeellista kerrontaa. Taustalla pyörivän mustavalkoisen arkistokuvan päällä ilveilee kissan piirroshahmo. Osa loppuu psykedeeliseen valosarjaesitykseen, joka lienee omistettu heille, joilla on pää täynnä happoa. Aikaisemmin kannabisjointti on laajentanut Fritzin siskon mielen niin avaraksi, että insesti tuntuu luontevalta.

The Nine Lives on kestoltaan kompakti, mutta ei aina osu napakymppiin. Episodimaisuus on sekä hyvä että huono puoli. Kehityskertomuksen sijaan runko on kuin sketsisarjassa: useampi sisällöllisesti poikkeava tarina on löyhästi sidottu yhteen. Halutessa tylsien kohtien yli voi hyppiä menettämättä mitään, koska tarkkuutta vaativaa juonta ei ole.

Fritz ei myöskään ole hahmona sinällään ”uskottava”. Hän on tekijänsä anarkististen ajatusten tihentymä ja raastinrauta, jolla provosoida moraalinvartijoita. Maailmanlopunsaarnaajat näkevät hänet mätäpaiseena, tyyppinä, jollaisten lisääntyminen on seurausta kansakunnan henkisen selkärangan perustavanlaatuisesta taittumisesta.

DVD: Arviokappaleen toimitti Atlantic Film, mutta kansissa lukee Scantrade. Kuva (4:3 eli täysikuva) ei ole järin hyvä, selvät puutteet (lähinnä haaleus) näkyvät esimerkiksi kun elokuvassa on tummia kohtauksia. Kuva ei ole DVD-tasoa, lähinnä VHS, mutta siltikin katsomiskelpoinen. Äänenä on 2.0 englanti. Ei sisällä lisämateriaalia.

Teksti: © 2010 Jaakko Kuitunen