Klaus Kinski, rakas viholliseni (1999) kertoo ohjaaja Werner Herzogin suhteesta kahdeksan vuotta aiemmin kuolleeseen näyttelijä Klaus Kinskiin.
Klaus Kinski, rakas viholliseni (1999) kertoo ohjaaja Werner Herzogin suhteesta kahdeksan vuotta aiemmin kuolleeseen näyttelijä Klaus Kinskiin ja heidän viidestä yhteisestä elokuvasta.
Viisi on paljon. Kinski oli ihmisenä vaikea tapaus, narsisti, primadonna, tunnettu sopimusten rikkoja, ajoittain väkivaltainen raivohullu, täydellinen “show off”, kuvausten sabotoija — ja hyvänä päivänään käsitekimpun vastakohta. Elokuvan nimen sanaleikki “best fiend” kuvaa hyvin suhdetta.
Kadonnutta aikaa etsitään vierailemalla historiallisilla paikoilla Saksasta Etelä-Amerikan sademetsiin. Tavalla taikka toisella ne näyttelivät suurta roolia kummankin elämässä. Dokumentti rakentuu kehikkomaisesti elokuvien — Aguirre, Fitzcarraldo, Nosferatu, Woyzeck, Cobra Verde — päälle keskittyen näistä kahteen ensimmäiseen.
Tämän vuoksi Rakas viholliseni melkein vaatii katsomaan Kinskin ja Herzogin yhteiset elokuvat. Ne nähneille dokumentti on rikas tieto- ja anekdoottipankki, joka tukee elokuvia varta vasten äänitettyjä kommenttiraitoja. Hyvä se on autonomisenakin teoksena, mutta elokuvien läpikäynti pilaa ensikatselun magian.
Herzog tapasi Kinskin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana. He asuivat sattumalta samassa talossa. Vuokraemäntä, mesenaatti, tuki rahatonta Kinskia antamalla tälle ullakkohuoneen sekä syötättämällä ja vaatettamalla hänet. Herzogiin teki vaikutus Kinskin tapa raivota joskus kaksikin päivää putkeen.
Niin kuin Herzog, myös Kinski oli itseoppinut. “Taivaasta pudonnut nero” harjoitti valtavasti kehoaan ja ilmaisuaan. Elokuvan lisäksi hän oli mukana teatterissa ja lausui runoja.
Käännekohtana voidaan pitää Herzogin 15-vuotiaana näkemää elokuvaa. Syvän jäljen jätti päällisin puolin banaalilta vaikuttava yksityiskohta: tapa, jolla Kinskin näyttelemä luutnantti herää pöydältä.
Kinski esiintyi ensimmäisen kerran Herzogin Aguirressa, monen mielestä heidän parhaassa elokuvassaan. Yhteistyö oli alusta alkaen sitä itseään. Kuvauspaikalla Kinski muun muassa ampui kiväärillä statistien telttaan ja melkein halkaisi erään kallon miekalla.
Fitzcarraldoa tehdessä alkuasukkaat tarjoutuivat ottamaan raivoavan Kinskin hengiltä, mikäli Herzog näin tahtoi. Nämä ja monet muutkin yksityiskohdat löytyvät Les Blanksin dokumentista Burden of Dreams.
Nimen — ”unelmien painolasti” — poeettisuus on aukaisunsa ansainnut. Herzog vei hyvin vaikean elokuvan päättäväisesti loppuun, sillä muuten hänen olisi pitänyt luopua unelmistaan. Ja mikä on tällainen mies?
Herzogin tuotannon kokonaiskuvaa vasten on helppo ymmärtää, miksi hän kykeni työskentelemään niin usein Kinskin kanssa. Vaikea työrupeama — kuvauspaikkojen viheliäisyys, näyttelijöiden omalaatuisuus — on sääntö, ei poikkeus.
Herzog on usein äärirajoilla, niin yhtä kirjoittamiensa hahmojen kanssa, että heidän harhaisista fantasioistaan tulee vertauskuva sille, mitä elokuvan tekeminen on vaatinut. Elokuvaa Herzog pitää elämäntehtävänään, kohtalonaan. Paikoilleen se asettui jo teini-iässä; hän koki uskonnollisen heräämisen.
Parasta dokumentissa taitaakin olla Herzogin juonto. Rauhallista, kekseliästä jutustelua on miellyttävä kuunnella, mikä tekee esimerkiksi kommenttiraidoista puhdasta musiikkia. Dokumentti on kuvattu alun perin saksaksi, mutta dubattu englanniksi.
Lukemisen arvoinen on myös Kinskin omaelämäkerta Tarvitsen rakkautta (Kirjayhtymä 1991). Herzogin mukaan se on tosin melko fiktiivinen. But who knows? Eikö Kinskin itsensä kirjoittama kirja juuri ole sellainen totuus, johon Herzog on aina pyrkinyt, ekstaattinen totuus, runollinen totuus?
Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA