“War. Breeder of hate.”

Kun “Elokuvan isä”, David Wark Griffith, aloitti työstää elokuvasovitusta Thomas Dixonin The Clansman –romaanista, oli amerikkalaisen pitkän elokuvan pituus vakiintunut tunnin paikkeille. Griffith, joka liki viisisataa lyhytelokuvaa käsittäneen uransa aikana oli käsitellyt sisällissotaa useasti (kuten toki moni muukin) halusi tehdä elokuvan, joka oli suurempi, kuin mitkään aikaisemmat teokset ja kertoisi asiat tarkemmin, kuin mikään muu elokuva oli tehnyt.

Griffith halusi pitää valmistusvaiheessa elokuvansa pois julkisuudesta ja painotti alaisilleen, etteivät nämä hiiskuisi meneillään olevasta projektista kenellekään. Kun elokuva yli puolen vuoden mittaisen tuotannon jälkeen oli lopulta valmis, löi se kaikki ällikällä. Aikana, jolloin valtaosa elokuvista oli muutaman kelan mittaisia, oli Griffithin mammutti jotain aivan muuta: sen tekemiseen oli käytetty 100 000 dollaria, avustajia oli satoja ja kolmituntisena se ylitti reilusti kaikki normaalit standardit.

Etelävaltiolaiseen Piedmontin kaupunkiin pääosin sijoittuva elokuva on tarina kahdesta perheestä, pohjoisen Stonemaneista ja etelän Cameroneista. Heitä seurataan aina sisällissodan aatosta sodan päättymiseen ja jälleenrakentamisen aikaan. Valkokankaalla nähdään niin Lincolnin murha, etelän rotulevottomuudet kuin Ku Klux Klanin perustaminen ja sen ensimmäiset toimenpiteet.

1915 oli sisällissodan päättymisen 50-vuotisjuhlavuosi, joten Griffithin elokuva osui ajan hermoon. Valtaisan ja ennennäkemättömän mainoskampanjan avulla elokuvasta tuli menestys, jollaista ei oltu aiemmin koettu ja jonka voittokulun katkaisi vasta Tuulen viemää neljännesvuosisata myöhemmin. Se tuotti jo ensi-iltakierroksellaan siihen sijoitetut rahat monikymmenkertaisesti takaisin ja nosti Griffithin koko elokuva-alan suurimmaksi ohjaajaksi. Sen näkeminen koettiin kansalaisvelvollisuutena ja näytäntöihin mentiinkin yleensä koko perheen voimin. Kansakunnan synty sai myös silloisen presidentin, Woodrow Wilsonin, vankkumattoman ihailun osakseen ja se sai kunnian olla ensimmäinen Valkoisessa talossa koskaan esitetty elokuva.

Elokuvalla on myös varjopuolensa. Sitä syytettiin alusta lähtien historiaa vääristeleväksi ja rasistiseksi, joista ainakin jälkimmäinen väite pitää paikkansa – räikeällä tavalla. Griffith kuvaa mustat tyhminä ja sivistymättöminä barbaareina. Kun he sodan jälkeen saavat äänioikeuden ja mahdollisuuden päästä valtuustoon, ajautuu koko etelä ennennäkemättömään kriisiin. Poliittisissa istunnoissa mustat päättäjät juovat viinaa, pitävät paljaita jalkojaan pöydillä ja vähät välittävät mistään – ainakaan valkoisista ja heidän ongelmistaan. Kaupungin kaduilla valkoiset joutuvat mustien terrorin uhreiksi ilman, että heillä on kunnon mahdollisuuksia puolustautua.

“We shall crush the white south under the heel of the black south.”

Ku Klux Klanin perustaminen juontaa juurensa tuohon aikaan. Sisällissodassa etelää palvellut Ben Cameron katsoo tuskastuneena valkoisiin kohdistuvaa tyranniaa ymmärtäen, että asialle on tehtävä jotain. Lopullinen yhteentörmäys tapahtuu, kun hänen sisarensa Flora tekee ennemmin itsemurhan kuin joutuu mustan miehen raiskaamaksi.

Elokuvan rasismi on toki törkeää ja anteeksiantamatonta, mutta siitä huolimatta ei pitäisi unohtaa elokuvan vahvuuksia. Yleisesti ollaan sitä mieltä, ettei mikään toinen teos ole vaikuttanut elokuvaan yhtä paljon kuin Kansakunnan synty. Sen kerronta on nykymittakaavassakin modernia, näyttelijätyöskentely tyylikästä, kuvallinen kerronta hienoa ja taistelukuvaukset elokuvahistorian ehdotonta parhaimmistoa. Viimeksi mainittuun Griffith perehtyi erityisen intensiivisesti: hän luki sisällissotaraportteja ja sodasta kertovaa kirjallisuutta sekä tutki Matthew Bradyn valokuvia päästäkseen mahdollisimman autenttiseen ja vaikuttavaan lopputulokseen. Lukuisten apulaisohjaajiensa avulla Griffith rekonstruoi valkokankaalle niin Petersburgin taistelun, rauhansopimuksen allekirjoittamisen kuin Lincolnin murhankin.

Mikään muu elokuva ei myöskään ole saanut aikaan samanlaista kaaosta kuin Kansakunnan synty. Sen esityksiin liittyi niin mielenosoituksia kuin rotumellakoitakin, joissa tiedetään jopa tapahtuneen murhia. Sensoritkaan eivät antaneet elokuvan olla rauhassa, vaan siellä missä sitä ei kielletty kokonaan, joutui Griffith tekemään siihen muutoksia. Ku Klux Klanin romantisointi puolestaan johti siihen, että klaani sai uuden herätyksen jatkaa toimintaansa. Kaikesta tästä huolimatta Kansakunnan synnyn voittokulkua ei pysäyttänyt mikään ja varovaisesti arvellaankin sen kuuluvan edelleen maailman katsotuimpien elokuvien joukkoon.

teksti: © 2004 Kari Glödstaf