HENKILÖ
Ohjaaja: John Carpenter
PÄIVITETTY 22.08.2012 15:03
Kuva: Analog Medium
John Carpenter
AKTIIVISET VUODET: 1962-
MERKKITEOKSET: Halloween (1978), Pako New Yorkista (1981), The Thing - 'se' jostakin (1982)
GENRET:
Internet Movie Database
Wikipedia

John Carpenter (syntynyt 16.1.1948) on amerikkalainen elokuvaohjaaja, käsikirjoittaja ja säveltäjä, joka on tullut tunnetuksi erityisesti kauhun ja sci-fin taitajana. Halloween (1978) on kauhugenren suurimpia klassikoita, ja sen perässä tulivat mm. Usva (1980), The Thing – ‘se’ jostakin (1982) ja Christine – tappaja-auto (1983).
Ohjaajan tyyliin kuuluvat staattiset otokset, minimaalinen valaistus ja runsas steadicamin käyttö. Keskeinen elementti on myös syntetisaattorein kaikuva soundtrack, josta Carpenter itse on muutamaa poikkeusta (mm. The Thing) lukuunottamatta vastuussa.
Ohjaaja itse on kertonut ottaneensa vaikutteita mm. Howard Hawksilta, Alfred Hitchcockilta ja käsikirjoittaja Nigel Knealelta – kuten myös Hämärän rajamailla -televisiosarjasta.
Carpenter aloitti uransa halvalla sci-fi-komedialla Pimeä tähti (1974), jossa rantapalloa muistuttava olio piinaa avaruusaluksen miehistöä. Farssi oli laukaisualusta myöhemmälle suurmenestykselle: sen toinen käsikirjoittaja, Dan O’Bannon, karkasi kynäilemään elokuvan Alien – kahdeksas matkustaja (1978), joka lainasi “esikuvastaan” paljon.
Carpenter itse on pitänyt seuraavaa, vuonna 1976 valmistunutta Hyökkäystä poliisiasemalle hänen ensimmäisenä oikeana elokuvanaan – siinä kun oli ehta kuvausaikataulu, jota noudatettiin. Teos ei ensin menestynyt kotimaassaan, mutta suosio Euroopassa nosti sen uuteen arvostukseen, ja nyttemmin se on nostettu eksploitaatioelokuvien kärkeen.
Halloween (1978) sementoi kertaheitolla Carpenterin kyvyt kauhun parissa ja oli mukana synnyttämässä slasher-elokuvien aaltoa. Ikimuistoinen tunnusmelodia – josta ohjaaja luonnollisesti oli vastuussa – on elimellinen osa genren peruskuvastoa. Halloween laukaisi myös “The Scream Queenin”, Jamie Lee Curtisin uran.
Seuraavina vuosina Carpenter pysyi ahkerana. 1980 tuli Usva, joka kriitikoiden moitteista huolimatta menestyi hyvin. Pääosassa jälleen Jamie Lee Curtis. Jo seuraavana vuonna saapui valkokankaalle sci-fi-trilleri Pako New Yorkista, pääosassa Kurt Russell. Russell nähtiin myös kaksi vuotta myöhemmin kauhuklassikossa The Thing – ‘se’ jostakin (1982), jolle puuhataan parhaillaan esiosaa.
1980-luvulta muistetaan vielä elokuvat Christine – tappaja-auto, Vieras tähtien takaa, Pimeyden prinssi ja Pahuuden kehä. 1990- ja 2000-luku ovat kuluneet hiljaisemmissa merkeissä: mainitsemisen arvoinen on lähinnä mainio Hulluuden syövereissä (1994) ja turha uudelleenlämmittely Pako L.A.:sta (1996).
2000-luvun toistaiseksi ainut elokuva on kökkö Ghosts of Mars (2001). Carpenter ohjasi myös pari jaksoa Master of Horror -sarjaan, joka kokosi yhteen genren kantaisiä (Argento, Dante, Hooper).
Nyt työn alla on useampikin projekti. Syyskuussa 2010 saa ensi-iltansa The Ward, tähtenään All the Boys Love Mandy Lanesta tuttu Amber Heard, ja kaksi muutakin projektia on toistaiseksi aikataulutettu kuluvalle vuodelle. Tiedossa on myös uusi Pako New Yorkista, ohjaajana kelvon The Craziesin ohjannut Breck Eisner. (Anton Vanha-Majamaa)

Elokuvatyöläinen CDON-verkkokaupassa

Arviot ja artikkelit


Klassikkoarvio: Halloween – naamioiden yö (1978)
Elokuva on tunnelmaltaan aidosti pelottava, toisin kuin monet saman tyylin edustajat. Se ei mässäile verellä tai efekteillä, joten kenties siksi siitä huokuu aitous, jota ei ole kyetty jäljittelemään, ei edes Carpenter myöhemmissä teoksissaan. Lisäksi elokuvan ennestäänkin aavemaista tunnelmaa kohottaa ohjaajan itsensä tekemä synkkä tunnusmusiikki. (Kari Glödstaf)

Klassikkoarvio: Usva (1980)
Usva on mielenkiintoisempi paperilla kuin elokuvamuodossa. Vaikka elokuvan juonta ei voi kovin omaperäiseksi sanoakaan, ovat päälinjat kuitenkin suhteellisen kunnossa ja mahdollisuudet onnistuneeseen kummituselokuvaan aivan kelvolliset. Tuotantopuolessa ei ole valittamista, mutta jostain syystä kaikki perusjuonen ympärille ympätty on kuitenkin pelkkiä kliseitä, latteuksia, tyhjänpäiväisyyksiä ja heikkoja säikyttely-yrityksiä. (Kari Glödstaf)

Elokuva-arvio: Hulluuden syövereissä (1994)
Kuvaus kirjoitetun sanan voimasta. Kun vääristynyt sanoma, tässä elokuvassa kauhukirjallisuus, tulee osaksi yhteisöjen ajatuskulkua, se kykenee syrjäyttämään vaikka maan pois radaltaan. Ensiksi syöksyvät mielet, sitten todellisuus, jonka tilan massa määrittää. Aiemmin pakkopaitoihin sidottujen ja eristettyjen mielisairaiden noustessa valtavirtaan koko normaaliuden sisältö muuttuu. (Jaakko Kuitunen)

DVD-arvio: The Ward (2010)
60-luvun naisten mielisairaalaan sijoittuva haamuslasher The Ward on John Carpenterin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö kymmeneen vuoteen. Elokuvassa on käytännössä vain yksi kohtaus, joka tuntuu hieman autenttiselta Carpenterilta: tapa, jolla haamulle näytetään palokirvestä. (Jaakko Kuitunen)



Lisää henkilökuvia


PINNALLA

Mank

| Netflix | 19.01.

Hullu ja masentunut Hollywood synnytti Citizen Kanen, jonka myyttinen auteur saa Fincheriltä isällisen avokämmenen.

Lue lisää »

Wendy

| DVD | 27.02.

Peter Panin päivitys kaivaa keijupölyn alta keskiöön tarinamallin eksistentiaaliset väristykset aikuistumisesta.

Lue lisää »

Kesämaa

| Blu-ray | 04.02.

Kotoilun lämmin ja pehmeä kaima The Blitzin ajoilta maalaa miedon lesbosuhteen.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Army of One

| 10.05.

Kirveen ja jousen kanssa hurjana ramboilevaa Ellen Hollmania et halua korvessa kohdata.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Follow Me

| Blu-ray | 31.03.

Somen sairaalloisuuteen herättelevässä pakohuoneessa eivät palaset loksahda paikoilleen.

Lue lisää »

After We Collided

| DVD | 03.05.

Nuorten aikuisten Fifty Shades of Greyssä tapellaan ja nussitaan, mutta mitään ei tapahdu.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202