Itävallassa syntynyt, Saksassa keskeiset elokuvansa tehnyt ja natsivaltaa Yhdysvaltoihin paennut Fritz Lang (5.12.1890—2.8.1976) on eittämättä yksi elokuvahistorian tärkeimmistä ohjaajista.
Tohtori Mabuse – ihmispedossa (1922) nietzscheläisen yli-ihmisen sfääreihin kasvava, mutta hybriksen seuraamukset lopulta kokeva rikollisnero Mabuse terrorisoi kaupunkia, jonka maailmansodan kurimuksesta vapautuneet kansalaiset keskittyvät imuroimaan kokaiinia ja leikkimään tuonpuoleisella salaisissa peliluolissa. Tämän modernin Sodoman ja Gomorran Mabuse on päättänyt ottaa nimiinsä. Paluun Mabuse tekee, mutta haamumuodossa, äänielokuvassa tohtori Mabuse testamentti (1933).
Vuoden 1924 Nibelungen laulusta Kari Glödstaf kirjoittaa: “[Mabusen jälkeen Lang] alkoi yhdessä käsikirjoittajavaimonsa Thea von Harboun kanssa luonnostella elokuvaversiota saksalaisesta kansaneepoksesta Nibelungesta, jota oli aiemmin esitetty ainoastaan Richard Wagnerin kuuluisana oopperana sekä useina näytelminä. Tuottaja Erich Pommer antoi suojatilleen vapaat kädet elokuvan tekoon, eikä hänen tarvinnut katua päätöstään. Saksalaisen elokuvan jylhäksi monumentiksi suunniteltu viisituntinen suurelokuva lukeutuu mykän elokuvan hätkähdyttävimpiin luomuksiin.”
“Kaikkien tieteisfiktioiden äiti” on/oli Metropolis (1926), tuotantokustannuksiltaan yksi kalleimmista elokuvista maailmassa, johon pahamaineisesti halutaan liittää sen saavuttama asema aikansa keskeisten natsijohtajien suosikkielokuvana. Elokuva on huima visio kahtiajakautuneesta suurkaupungista, jossa rikas ja yltäkylläinen yläluokka paimentaa kirjaimellisesti maan alle painettua työväenluokkaa. Messiasmyyttiä mukaillen syntyy mies, joka toimii tasojen yhdistäjänä. Hän on tämän Leviathanin kaltaisen yhteiskuntaruumiin sydän, jonka kautta ylä- ja alaluokka toimivat oikeudenmukaisessa harmoniassa. Saavutetaan siis utopia.
Psykologisesti tarkkanäköisessä rikoselokuvassa M – kaupunki etsii murhaajaa (1931) alamailma yhdistyy virkavallan kanssa jahtaamaan lapsia murhaavaa häiriintynyttä psykopaattia. Vahva ja paljolti lainattu on lopetus, jossa sympatiaa vaaditaan tälle paholaiselle.
Hollywood-kaudesta Kari Glödstaf kirjoittaa: “Hollywoodiin 1930-luvun puolessa välissä saapuneen Fritz Langin ura uudessa kotimaassaan alkoi räväkästi, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvässä siinä mielessä, että heti hänen ensimmäinen ohjaustyönsä, vuonna 1936 valmistunut Kiihko (Fury) menestyi paremmin kuin kukaan osasi odottaa. Pahassa siksi, että tuotannon aikaisissa riidoissa Lang onnistui suututtamaan paitsi näyttelijänsä, myös puolet studion henkilökunnasta. Kuten monet muutkin Euroopasta saapuneet elokuvantekijät, myös Lang oli tottunut olemaan yksinvaltias kuvauspaikoilla, toisin kuin Hollywoodissa oli tapana. Niinpä hänen toisen elokuvansa tuottikin itsenäisesti toiminut Walter Wagner perinteisen studiotuotannon sijaan.”
Ja: “Yhdysvaltoihin siirtymisen myötä Lang aloitti uuden vaiheen urallaan. Taakse jäivät suureelliset studiofantasiat, tilalle astuivat tiiviit rikoselokuvat ja westernit, joille yhtenäisiä nimittäjiä olivat korkealaatuinen toteutus, vahvat ja tasapainoiset näyttelijäsuoritukset sekä ajatuksia herättävät, yksilöihin painottuvat tarinat. Jostain syytä Langin pitkän uran tätä ajanjaksoa on aina pidetty vähempiarvoisena kuin hänen Saksan kauttaan, mutta siitä huolimatta hänen saavutuksensa unelmakaupungin elokuvateollisuudessakin ovat varsin vaikuttavat. Langin toinen amerikkalainen ohjaustyö, tammikuussa 1937 ensi-iltansa saanut Karkuri on kertomus Eddie Taylorista, taparikollisesta, joka on vihdoin ja viimein päättänyt aloittaa uuden elämän iänikuisen vankilakierteen sijaan.” (Jaakko Kuitunen)