David Cronenberg (syntynyt 15.3.1943) on kanadalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka etenkin uransa alkupäässä ajautui törmäyskurssille sensuuriviranomaisten kanssa. Ikoniseksi on noussut elokuvan Scanners (1982) kohtaus, jossa miehen pää räjähtää.
Cronenbergia pidetään niin kutsutun kehokauhun kummisetänä: pieleen menneiden tieteellisten projektien tuloksena ihmisen ruumiista tulee taistelukenttä, mieli ja ruumis asettuvat vastakkaisille puolille. Cronenbergin kosketus on aina biologinen ja materiaalinen.
1960-luvun avantgarde-lyhytelokuvia seurannut ensimmäinen kokopitkä Shivers (1975) on samalla teeman perustanlaskija, jossa matomaiset parasiitit ajavat ihmiset mielipuolisesti parittelemaan ja tappamaan toisiaan. Rabid (1977) on idean vienti kerrostalosta kaupungin tasolle. Alien-sarja seuraa näitä polkuja.
Cronenbergin urassa näkyy siirtyminen poispäin alkupään eksploitaatiosta — voitaisiin puhua siirtymisestä lihasta mieleen, ote on sofistikoitunut. Vedenjakaja on gynekologikaksosista kertova Dead Ringers (1988), josta on suoranaiset yliluonnolliset elementit riisuttu. Cronenbergin elokuvista se on koskettavin. Jeremy Irons tekee häikäisevän suorituksen kaksoisroolissaan.
Naked Lunch (1991) on Cronenbergin Nabokovin ohella suurimman kirjallisen innoittajan, William S. Burroughsin, romaanin Alaston lounas sovitus; autokolarit fetissinä näkevän alakulttuurin kuvas Crash (1996) on taas J.G. Ballardia. Molemmat alkuperäiset romaanit ovat teoksia, joiden filmaaminen on nähty hyvin vaikeana.
The Fly (1986), joka on sovitus vanhemmasta kauhuelokuvasta, oli Cronenbergin ensimmäinen todellinen arvostelu- ja yleisömenestys. 80-luvun elokuvista keskeisin on kuitenkin televisio- ja videomeditaatio Videodrome (1983).
Elokuvassa markkina-arvoista roskaa — pehmopornoa, väkivaltaa — näyttävä kaapelikanavan pomo (James Woods parhaassa vedossa) saa käsiinsä kopion hallusinatorista ohjelmaa nimeltä Videodrome, joka koostuu pelkästään kidutuksesta.
Videodrome on eräänlainen 1900-luvun eli “kuvien vuosisadan” madonlukujen debordilainen historiankirjoitus/aikalaisdiagnoosi/kauhukuva: näyttöpäätteestä eli esimerkiksi televisiosta on tullut verkkokalvo mielen silmälle. Osoituksena television vallasta siitä tehdään joukkotuhoase — se, joka kontrolloi televisiota, kontrolloi tulevaisuutta.
Vuoden 2005 A History of Violence on usein listattu sekä vuoden että vuosikymmenen parhaimpien elokuvien joukkoon. Siinä kehokauhu niveltyy tutkielmaan lännenelokuvien sankarin myytistä, americanasta ja ydinperheestä. Elokuva on Cronenbergin onnistunein sitten Dead Ringersin.
Tällä hetkellä Cronenberg muun muassa kirjoittaa romaania, jonka on tyylillisesti sanottu muistuttavan J.G. Ballardia. Like on Suomessa julkaissut vuoteen 1991 loppuvan teoksen Cronenberg on Cronenberg, jossa Cronenberg käy läpi teoksiaan. (Jaakko Kuitunen)
Elokuvatyöläinen CDON-verkkokaupassa
DVD-arvio: A History of Violence (2005)
Kehokauhu niveltyy tutkielmaan lännenelokuvien sankarin myytistä, americanasta ja ydinperheestä ohjaajan hienoimmassa elokuvassa sitten Dead Ringersin (1988). Juonimekanismina on hitchcockilainen väärän miehen ajojahti, mutta vain pääpiirteiltään. Yleisessä tulkinnassa A History of Violence kuvaa ydinperheen hajoamista. Lopussa on lunastus ja pelastus. (Jaakko Kuitunen)
DVD-arvio: Eastern Promises (2007)
Eastern Promises on hieno uutukainen mafiaelokuvien kirjavaan joukkoon monesta syystä. Se toi ohjaaja David Cronenbergin uudelleen nyky-yleisön tietoisuuteen, antoi Viggo Mortensenille mahdollisuuden jälleen kerran uudistaa itseään, ja se sisältää erittäin mieleenpainuvan tappelukohtauksen, jonka täytyy olla omassa lajissaan yksi kaikkien aikojen parhaista. (Kreeta Korhola)
Ensi-ilta-arvio: A Dangerous Method (2011)
A Dangerous Method antaa katsojalleen tirkisteltäväksi ihmiset uraauurtavien näkemysten takana valottamalla Carl Jungin, hänen mentorinsa Sigmund Freudin ja nuoren Sabina Spielreinin keskinäisiä kanssakäymisiä. (Marjo Naumi)
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA