Lars von Trier (syntynyt 30.4.1956) on tanskalainen ohjaaja auteur-käsitteen merkityksessä, distinktiivisen tyylin omaava elokuvantekij…
Lars von Trierin Amerikka-trilogian toinen osa, vuonna 2005 valmistunut Manderlay tarkastelee amerikkalaisen mustan väestön epäoikeuden…
”Avauksia yrityskulttuuriin” voisi toimia alaotsikkona Lars von Trierin kierolle farssille Koko homman pomo (2006). Välityön tai tyylih…
Melancholian elämäkerrallisessa luennassa Trier kykenee jälleen kertomaan satuja meille lapsille.
Von Trierin 100 silmää on tanskalaisen elokuvaohjaajan Lars von Trierin muotokuva ja 80-luvun lopun ja 90-luvun töiden rajoitettu läpik…
Winter’s Bone kuvaa sosiaalipotiikan hautausmaata, poikkeuksellisesti naisnäkökulmasta.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA