Winter's Bone

Ohjaus Debra Granik
Näyttelijät Jennifer Lawrence, John Hawkes, Kevin Breznahan, Dale Dickey
Maa Yhdysvallat
Pituus 100 min
Ikäraja 13 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Hanki omaksi

• Kuva 4
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Amerikkalaisen populaarikulttuurin realismihakuinen siipi (rap, Langalla, Michael Moore) on pyytänyt katsomaan Yhdysvaltoja ja löytämään sieltä sosiaalipolitiikan suuren hautausmaan. Winter’s Bone jatkaa suuntausta, mutta poikkeuksellisesti naisnäkökulmasta. Se on ajankohtainen gettoelokuva, jossa musta on vaihtunut valkoiseksi, crack-kokaiini metamfetamiiniksi ja kaupunki syrjäkyläksi.

Turpakosketus otetaan ja säilytetään ongelmiin, joiden taltuttamiseksi on luotu poliittisten iskulauseiden kokoelma. Ensinnäkin sota köyhyyttä vastaan on hävitty. Maailman rikkaimman valtion ulkoreunalla perheestään — sisko, veli, mielisairas äiti — yksin huolta pitävä 17-vuotias Ree (Jennifer Lawrence) ampuu päivälliseksi oravia ja elää naapureiden nöyryyttävillä armopaloilla.

Rikollinen isä on pantannut omaisuutensa päästäkseen vapaaksi ja kadonnut. Talo ja tontti vaihtavat pian omistajaa, ellei hän saavu oikeudenkäyntiin tai puske todistettavasti horsmaa. Laman riepottelemassa maassa kodittomuuden uhkalla on nyt aivan omanlaisensa kaiku.

Toiseksi sota huumeita vastaan on hävitty. Tarinallisen selkärangan muodostaa Ree etsimässä isäänsä, diileriä. Matkalla tulee selväksi alueen kunniakoodisto, aggressiivinen suhtautuminen nuuskijaan, vaikenemisen ilmapiiri ja metamfetamiinin levinneisyys. Keskusvalta, drakonisten huumelakien valvoja, käy vain sekoittamassa pakkaa.

Eikä sota terrorismia vastaan mene suunnitelmien mukaisesti, mikäli tästä kertoo innokkuus, jolla värvääjä toimii. Armeija tarjoaisi tulonlähteen, mutta Ree on alaikäinen. Kosketukset ovat jälleen kriittisiä, mutta eivät kohteitansa pilkkaavia. Paljolti kerrottu vitsi luokkahuoneen tyhmimmästä osasta armeijan enemmistönä on Winter’s Bonen valossa pelkästään fatalismista kertovaa.

Lähestymistavakseen ohjaaja Debra Granik on valinnut yhdistelmän naturalismia ja totuuselokuvaa. Kuvastossa toistuu ajatus asukkaista kitschillä koristelluissa mökeissään keskellä erämaata, jossa elämä on jatkuvassa remonttitilassa, palasina pitkin pihamaata.

Tämä sanottuna, elokuvana Amerikasta Winter’s Bone ei voita esimerkiksi Lars von Trierin brechtiläisiä pilkkakirjeitä Dogville tai Manderlay, koska se on amerikkalainen elokuva. Oppi johdatuksesta, joka ojentaa rikkauksia jumalan valituille ja tapa nähdä köyhyys kelvottoman haluttomuutena parantaa elinolojaan tuntuu kaikesta huolimatta läpäisevän myös Winter’s Bonen, vaikka nämä ajattelutavat ovat juuri status quon ylläpitäjiä.

Ree on näet valitun arkkityyppi: hän taistelee päättäväisesti olosuhteita vastaan, ei sorru lääkitsemään itseään kamalla, ei vaivu apatiaan, ja turpaansakin hän ottaa kuin aikamies. Saastan keskellä hän loistaa, ja siksi pelastuu. Osin tämä selittyy suorastaan myyttisen alatekstin feministisellä painotuksella. Arjen sankarinainen harhailee kuin Odysseus, vaaratilanteesta toiseen, pitääkseen perheensä koossa.

Vahvuuksia ei kuitenkaan voi sivuuttaa. Kerronnan vaivattomuus, saarnaamisen poisjättö tiukasti yhteiskunnallisesta elokuvasta ja lähes joka kohtauksessa mukana olevan Lawrencen pakottamaton karisma tekevät Winter’s Bonesta laadukkaan draaman, jota kelpaa suositella. Lynne Ramsayn Rotanpyydystäjän ja Andrea Arnoldin Fish Tankin sisarteos.

DVD: Suomalaisen dvd-laitoksen on julkaissut Pan Vision osana Cinema Mondo -sarjaa (#230) kesäkuussa 2011. Kuva on 16:9, ääniraita 5.1/2.0 englanti. Pakkaamattomat kuvakaappaukset julkaisusta: kuva #1, kuva #2, kuva #3, kuva #4 ja kuva #5.

Lisämateriaalina on elokuvan traileri (2:41 min), ohjaaja Debra Granikin haastattelu työstä ja motiiveista (8:46 min, ei tekstitystä) sekä dokumentti Hillbilly Up (46:10 min, ei tekstitystä), jossa käsitellään elokuvan näyttämönä toimivaa Yhdysvaltain “junttiseutua” ja siihen liittyviä ennakkoluuloja. Kansilehteen on printattu Suomen Kuvalehden (4/2011) artikkeli ohjaajasta ja elokuvasta.

Teksti: © 2011 Jaakko Kuitunen