Yö kuuluu meille

Ohjaus James Gray
Näyttelijät Joaquin Phoenix, Mark Wahlberg, Eva Mendes, Robert Duvall, Oleg Taktarov
Maa Yhdysvallat
Pituus 117 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2007 Industry Entertainment, 2929 Productions ja Sandrew Metronome

Etsi CDONista

• Kuva 5
• Ääni 4
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p2-5">2</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

DVD

Harvakseltaan uutta materiaalia työstävä käsikirjoittaja/ohjaaja James Gray oli aina halunnut tehdä poliisielokuvan. Hän ei kuitenkaan halunnut kopioida jo nähtyjä tarinoita, vaan kehittää jotakin täysin omaa. We Own the Night syntyi lopulta onnellisten yksityiskohtien summana. Gray törmäsi sanomalehtiä selatessaan tosielämän tapahtumiin, joista hän poimi osan käsikirjoitukseensa. Näin syntyi realistisen viileä kertomus 80-luvun lopun New Yorkista, jossa venäläismafia yritti hankkia jalansijaa huumebisneksessä.

Bobby Green (Joaquin Phoenix: 8mm, Gladiator) manageroi venäläisliikemiehen omistamaa El Caribe -yökerhoa Brooklynissä. Pullat ovat hyvin uunissa: Bisnes luistaa ja käsipuolessa on kissamaisen vetävä daami (Eva Mendes: Stuck on You). Ei hevillä uskoisi, että Bobby on kotoisin perheestä, jossa sekä isä Albert (Robert Duvall: Rankka päivä) että veli Joseph (Mark Wahlberg: Shooter, The Italian Job) ovat omistaneet elämänsä poliisityölle. Tällaisesta perhetaustasta ei liiemmin ole hyötyä yökerhon käytävillä, joten Bobby onkin katsonut viisaammaksi ottaa käyttöönsä äitinsä tyttönimen.

Arjen huolettoman menon katkaisee eräänä iltana alkanut tapahtumaketju: Bobbyn pomo, venäläinen liikemies Marat Buzhayev esittelee aikeensa uuden yökerhon avaamisesta. Samalla Buzhayevilla olisi tarjota Bobbylle entistä suurempi rooli. Suunnitelmat saavat kuitenkin käänteen kun Albert ja Joseph kertovat epäilevänsä Buzhayevin klaania järjestäytyneestä rikollisuudesta. Etsittyjen listalla on etenkin Buzhayevin veljenpoika Vadim. Tulehtuneiden perhesiteiden vuoksi Bobby ei juurikaan lämpene poliisivoimien auttamiselle. Niinpä Joseph päättää toimia omin avuin ja ratsaa El Cariben. Tungettelusta suivaantunut itämafia ei katso asiaa hyvällä vaan iskee välittömästi Josephin kimppuun. Myös Albert joutuu tappolistalle. Viimein Bobby havahtuu ja suostuu pitämään mikrofonia tavatessaan huumemyyntejä järjestelevän Vadimin.

We Own the Night etenee alkuun verkkaisesti kuin moottoritielle eksynyt traktori. Henkilöiden ja taustojen esittelyyn palaa kosolti aikaa. Tarina ei vaikuta erityisen mukaansatempaavalta. Vasta Bobbyn ja Vadimin tapaamisesta saadaan aikaan hurja kiihdytys: Grayn ja erittäin kekseliään kuvaajan, Joaquín Baca-Asayn kerronta herää kaikella voimallaan eloon. Ammuskelu- ja takaa-ajokohtauksissa käytetään nerokasta äänisuunnittelua, jossa katsoja aistii tapahtumat erittäin realistisesti. Musiikki heivataan taka-alalle ja kaiuttimista rohisee vain Bobbyn raskas hengitys kun luodit vinkuvat ympäriinsä. Täsmällisesti liikkuva kamera vain korostaa pakokauhua. Näistä oivalluksista kaikki mahdolliset irtopisteet Graylle ja Baca-Asaylle.

Gray, Phoenix ja Wahlberg eivät olleet ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, sillä kolmikko purkitti seitsemän vuotta aiemmin elokuvan nimeltä The Yards. Näin Gray tiesi tarkalleen mitä saisi palkatessaan kaverukset myös We Own the Nightin pääosiin. Phoenix tekee jälleen erinomaista jälkeä näytellessään valintojensa kanssa puntaroivaa Bobbya. Oscar nimeämisten myötä Phoenix on saanut ansaitsemaansa jalansijaa elokuvamaailmassa. Wahlbergilla sen sijaan on menossa jonkinasteinen suvantovaihe. Häneltä olisi nytkin odottanut huomattavasti enemmän. Sivuosissa Duvall ja yllättäen myös timmillä kropalla varustettu Mendes tekevät hienot roolit. Mendesin viime aikojen roolivalinnat ovat muutenkin osuneet nappiin ja toivottavasti tahti pysyy samana jatkossakin, sillä Mendes on huomattavasti lahjakkaampi näyttelijä, mitä tähän mennessä on saatu todistaa.

We Own the Night nappasi ilmestyttyään festivaaliyleisön huomion Cannesissa, jossa Graylla oli kiinnitys himoittuun Kultaiseen Palmuun. Alun käynnistysvaikeuksien jälkeen otteessaan pitävä rikosdraamaa hemmottelee katsojansa tarkkaan mietityillä yksityiskohdilla (puvustus, lavastus, kuvaus, maskeeraus, äänitys) ja tämä antaa anteeksi pohjatarinan yksinkertaisuuden. Ilman piristäviä oivalluksia ja Phoenixin tulkintaa kyseessä olisi vain poliisikertomus muiden joukossa, vahvasta perheaspektista huolimatta. Ehdottomasti katsomisen arvoinen!

Teksti © 2008 Lasse Lepola