George Clooneyn jännäri on ajankohtainen obamanjälkeisen uuskyynistymisen kuvana.
George Clooneyn tyylikäs poliittinen tragedia seuraa 70-luvun Hollywood-esikuvien jäljissä – omaleimaisinta on sen sanottava kotimaansa ikuisen kampanjoinnin vaalijärjestelmästä. Beau Willimonin näytelmään perustuva hallittu jännäri on ajankohtainen myös obamanjälkeisen uuskyynistymisen kuvana.
Obamaa muistuttava kuvernööri Mike Morris (Clooney) on tehnyt vaikutuksen nuoreen taitavaan lehdistösihteeriinsä (Ryan Gosling). Tämä uskoo Morrisin todella pystyvän muuttamaan Washingtonia. Demokraattipuolueen esivaalissa ollaan valitsemassa haastajaa hajanaiselle republikaanikentälle; esivaalin voittaja vie presidenttiyden, uskotaan.
Yhdysvalloissa korkeimmat poliittiset edustustehtävät kuuluvat yhä rikkaille, valkoisille, vanhemmille miehille. Naisia edustajainhuoneissa on noin kuudennes, etnisiin vähemmistöihin kuuluvia saman verran. Kaksi kolmesta senaattorista on miljönäärejä ja keski-ikä 62 vuotta.
Ilman rahaa ja hyviä veliä on lähes mahdoton murtautua Washingtonin mikrokosmosmokseen. Kampanjointi vie jopa sisäänpäässeiltä puolet edustuskaudesta. Vallan kääntöpuoli sanoo, että vaadittavat kompromissit merkitsevät idealistille valintaa: voit luopua periaatteista tai paikasta huipulla, mutta molempia et voi pitää. Oligarkinen kaksipuolejärjestelmä ylläpitää näin itseään yksilötason kautta.
Gosling kantaa taas yhtä elokuvaa kasvoillaan: tuskin kukaan muu tekisi päähenkilön periaatteiden karisemisesta yhtä uskottavaa. Loistavia ovat myös kilpailevat kampanjapäälliköt Philip Seymour Hoffman ja Paul Giamatti, joiden voisi hyvin kuvitella syntyneen näihin vivahteikkaisiin rooleihin
2000-luvulla voimistuneeseen – esimerkiksi Facebook-elokuvassa tehokkaasti käytettyyn – tapaan näyttelijöille tarjotaan mahdollisuus rakentaa erityisen hienovireistä ilmaisua kasvolähikuvien runsaalla käytöllä. Gosling on juuri sisällä pysyvien tunteiden ja alinäyttelyn mestari, jonka kasvot puhuvat erityisen paljon, silloin kun ne eivät sano mitään.
Clooney on ohjaajana taitava suspensen rakentaja. Kyseenalaisten lojaliteettien, peiteltyjen motiivien ja tiedolla kauppaamisen poliittinen peli todellistetaan siinä, miten henkilöitä jaetaan diegeettiseen tilaan esimerkiksi lasiseinien avulla, kuinka katsoja jätetään avainhetkellä väärään kuulokulmaan. Uskottava kuva valtakamppailun luonteesta luodaan kokemuksen, ei Hollywood-elokuvalle tyypillisen kiusaannuttavan puhkiselityksen kautta. Alexander Desplat’n genreuskollinen musiikki tukee moitteetta.
Vähällä valkokangasajalla selviävä Morris on ajankohtainen hahmo, kuvernööri Howard Deaniä ja Barack Obamaa kanavoiva. Mediakierrätykseen kelpaavia iskulauseita ja hengellissävyistä muutossanomaa jakavasta hahmosta paljastuu lopulta menetetyn toivon symboli. Toisin kuin 60-luvulla, enää ei tarvita poliittisten salamurhien sarjaa, rahaeliitti on voittanut pelin, vaihtoehtoja ei ole.
Kampanjavaihteelta klassiseen tragediaan elokuvan kääntävä tapahtumasarja ei ole kovin yllättävä ja se puhunee lähinnä miehisen menestymisen mukanaan tuomista psykologisista harhoista. Naisten roolit (Evan Rachel Wood liian pehmeänä peliin, Marisa Tomei marginaaliseksi jäävänä toimittajana) ja heidän merkityksensä tarinalle ovat maailmaansakin kuvastaen draaman heikoimpia.
Moitteena myös, että Ohion esivaaliin hienouksiin liittyvä alkupuolen olennainen juonenkäänne vaikuttaa tarinamaailmassa epäuskottavalta, sellaiselta joka ei pääsisi yllättämään aitoja kampanjapolitiikan veteraaneja.
Teksti: © 2012 Aleksi Salonen
Blu-ray-teksti: © 2012 Kreeta Korhola
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA