Valkokankaalle kaapattu vakooja maalaa omakuvaa, samalla tarkastellen itseään peilistä. Yksi henkilö, kolme perspektiiviä, kolme totuutta. Kävelyvauhdilla liikkuva, tarkkailuun ja petokseen perustuva takaa-ajokohtaus. Hatut vilisevät. Jännitys tiivistyy ja laukeaa kuin itsestään. Kylmän sodan ilmapiiri ja agenttipeli avautuvat. Steven Spielbergin Vakoojien silta (Bridge of Spies, 2015) ei voisi vakuuttavammin alkaa.

Vaikka koko elokuva on täynnä Münichiin (Munich, 2005) vertautuvaa visuaalista herkkua vahvoine kontrasteineen, ja jälki on muutoinkin sillä tasolla, mitä Spielbergiltä on totuttu odottamaan, eivät yksittäiset kohtaukset, saati sitten kokonaisuus nouse enää toistamiseen alkukuvien tasolle. Käteen jää jouheva ja viihdekeskeinen painos Tomas Alfredsonin modernista klassikosta Pappi, lukkari, talonpoika, vakooja (Tinker Tailor Soldier Spy, 2011).

Energiataso laskee huomattavasti viimeistään kliimaksiksi tarkoitetun neuvotteluvaiheen aikana. Vaikka Spielberg käsittelee neuvostovakooja Rudolf Abelin oikeuskäsittelyä asianmukaisen rivakasti ja pääsee niin sanotusti nopeasti asian ytimeen, jäystää U2-lentokuvio rytmitystä, ja varsinainen kliimaksi on sekä jännityksellisesti että temaattisesti elokuvan kypsyttämättömintä antia.

Lyhyen aikaa juhlallisen yhteisölliseksi koetun “terrorin vastaisen sodan” hiljalleen muuntautuessa kylmän sodan -asetelmia muistuttavaksi globaaliksi kyräilyksi, alkavat myös Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton väliset maaottelut jälleen huokua ajankohtaisuutta. Asetelma on toki herkullinen, ja vuosikymmeniä pitkä aikakausi sisältää kriisikaupalla polttoainetta käsikirjoittajille. Kuten aina, on Vakoojien silta historiallisen elokuvan statuksestaan huolimatta nykypäivän peili.

Vaikka CIA:n, FBI:n, DDR:n ja KGB:n välisessä vankiruletissa kehittyneintä kommunikaatioteknologiaa edustaakin lankapuhelin, keskustelee elokuva snowdenmaisesti yksilönvapauden ja turvallisuuden välisestä taistelusta. Mitkä oikeudet kuuluvat ja kenelle? Milloin ja missä määrin syytetty voidaan niistä riisua? Kafkan Oikeusjutun logiikkaa käyttäen kun hallinnon mahtavin ase on sille suotu oikeus syyttää jotakuta rikoksesta. Mistä rikoksesta ja millä todisteilla? Se ei ole oleellista.

Spielbergin käsissä debatti herättää mielenkiintoisia kysymyksiä, ja osin vastaakin niihin viulumusiikin ja tiukkojen lähikuvien kaltaisten tuttujen ja turvallisten tehokeinojen avulla. Kylmän sodan osapuolet nähdään virkistävän samanlaisina, ja vaikka Neuvostokoneiston pahuus näytetään usein alleviivatummin, osoittaa kuvakieli väitetysti vapausarvoja edistävän Yhdysvaltojen pyllähdykset pistävämmin, sillä niissä on aina mukana ripaus pettymystä.

Yhdysvallat ei näyttäydykään minään nostalgia-lasien läpi katsottuna onnelana, jossa kaikki oli paremmin ja kauniimmin ennen kuin nykymeno tärveli kaiken. Politiikka on suhmurointia, oikeuslaitos työkalumainen ja diplomatiaa määrittävät salaisuuksien suojelu ja valtion kuviteltu turvallisuus. Ihmiset ovat uhrattavia pelinappuloita. Tätä kaikkea vastaan lakimies James B. Donovan (Tom Hanks) toki urheasti taistelee.

Näin Pariisin tuoreimpien terrori-iskujen jälkimainingeissa Ranska ja monet muut valtiot pohtivat jälleen keinoja uusien iskujen torjumiseen. Toinen siipi vaatii rajojen sulkemisen, pakolaisten karkottamisen ja ilmaiskujen kaltaisten nopeiden, selkeästi todennettavien toimien käytäntöön panoa. Toisaalla puhutaan integraatiosta, syrjäytymisen torjunnasta ja köyhyyden poistosta.

Vakoojien silta sai maailmalla ensi-iltansa jo ennen kuin terroristit hyökkäsivät jälleen Pariisiin. Niin tai näin, Spielberg asemoituu tukevasti liberaalien ratkaisumallien kannattajaksi. Lännen tulisi osoittaa siihen liitettyjen arvojen ylivertaisuus käytännön toimin, eikä vain puhua niistä samalla kun risteilyohjukset kylvävät tuhoa ja luovat uusia terroristeja. Kauniit sanat kuten vapaus, veljeys ja tasa-arvo eivät johda mihinkään, jos niistä ollaan valmiita joustamaan tai luopumaan ensimmäisen pommin räjähtäessä kotipihalla.

Uuden Berliinin muurin rakentaminen ei ratkaise mitään.

Blu-ray: Levyjulkaisussa 1080p 2.40:1 -laajakuva ja 7.1 DTS HD MA -ääniraita.

Ekstrat: A Case Of The Cold War: Bridge Of Spies, Berlin 1961: Re-creating The Divide, U-2 Spy Plane ja Spy Swap: Looking Back On The Final Act.

Teksti: 2015 Jouko Luhtala